kyyneleet...

Säästä sun kyynelees, vaikka syyn elees jo tiedänkin. Syyn pelkoosi aihelliseen, mut melkoisesti mua nyt vituttaa, silti pituuttaan et enää kasva. Kituttaan sua nua nyt täytyy, mut kinutaan taas yhä enemmän. Virutaan taas sellis täs. Kiiruhetaan taas rakkauteen sokeaan. Ei luotetakkaan enää siihen oikeaan. Lokaan jo vien elämäni, mut sokan jo täst kraanatist irrotan. Mokani jo huomaan tehneeni, mut mitä omaani mä täs saan, silti romaanilt tää jo vaikuttaa, vaika lomaani täs vain tuhlailen. Olet soma nainen mun, mutta älä oma, vaan tosi kova epeli...

raha..

Raha raahaa mut vaikeuksiin suuriin, paha kaahaa jo mun autookin, silti maha saahaan syömäl ja juomal. Tää taho jo on niinkin suuri, koska puut on jo lahot, vaan lahata kaiken tahtoisin, mut mitä rahatta enää saisikaan, vaan ei me enää pahatta osata olla. Pohatta jo niin innoissaan materiaa hommaa, mutta kohattaes jo ystävää sust yrittää tehdä, mut ei raha tee onnelliseks. Vara jo mul ystäviiki on valita, mut paras jättää rikkaukset niille jotka sitä haluaa. Kättää turha sun on rasittaa, mutta totuus täs jo mättää. Mättää taas mun paskat kärriin täytyy, mut totuus suoraksi jättää täytyy. Kohtuus jo kaikes on, mut lohtuus jo yksinään palaja. johtusko se tästä, vai poistusko se jo käestä. Ylä mäestä jo totuus etsitää, vaan käjestä kaikki jo viedään. Kärjestä kolmion jo kaikki omansa ottaa...

Vaaraa...

Vaaraa en mä enää nää, silti laraan vielki näit sanoi mun mieles. Varaan jo kirjoiki uusii, mutta parhaan kirjan jo kerran luin, kuin varkain se mun mieleni taas palajaa, silti tieheni jo halajan. Vieheeni nyt kirkkailla vesillä, mutta taas mun sanoja täytyy virkkailla, kuten villapaitakin aina virkataan. Tie kaartaen oikealle jo menee, siis oikealle pätkällä, siit onnellisuutta luoden tälle jätkälle. Siirrynpä siis nyt jo sätkälle. Hiillynpä viel joku kerta uusiks, mutta lepyn joka kerta uusiks.  Levyn tän jo huomaan usein päässäni soineen, silti risoineen salaisuuksien kans kulkee. Kisoineen joka kerta ongelmis on, mutta iloineen silti viel matkaa tätä kulkee. Sulkee ovet ja avaa uudet, kuinka julkeet viel sanoo ettei mul mitää ongelmii ole. Sulkeet nää mielessäni taas pyörii, mutta säikeet jo kirkkaat värit ylös tuo, silti räikeet värit nää jo on...

turvallista..

Turvallista ei enää tääl ole, mut silti tunnelmallisuutta ei enää mul paljoo riitä. Rupee pikkuhiljaa palaa jo päreet, silti haavan ympäril vain enää kääreet. En mä enää mitää kuunnella haluu, mutta suudella ja halata voisin. Vaan en enää haluu palata tähän vaiheeseen uusiks, vaan salata varmaan mun nyttenkin ajatukseni täytyy, sillä must vain räytyy viha esiin. Tuli käytyy jo niin monta mutkaa, et tiedän ettei kukaan mua ymmärtää vois. Tyrmää jo ajatukset kaikest, mut silti jätä mut jo rauhaan. Lauhaan aikaan mukavaa on, mutta kylmä ei enää muuta tee kuin kangista ajatukset. Enpä tiedä jaksanko mä kuunnella kiukkuas enää, vaan tiukuas ei mun enää toinna ruveta kuuntelee, koska en yksinkertasesta vain jaksa sitä enää. Penää siis totuus mun huulilt, mut silti muita en enää nää. Pää jo uuteen usko laita, koska en haluu kiukun puuskii enää nähä....

armoo...

Armoo sult rakkaani taas pyydän, vaikka toiminta varmaan jo kiinnostaisikin. Ei en tiedä olenko se joka valmis siihen on, vaan varmista selusta, koska mä varmistan sun selustan. Ei ees tää paikka anna mulle armoo, mut kellotaulus jo soi viisaritango. kello kaulas, tai sello naulas ei silti järkee näis oo, mut silti vain kahleet kaulassani on. Oletko sä se joka on mun jalas se pallo kahlein kiinnitetty, vai olenko minä se joka tyhmänrohkee on. Ryhmän sokein, tai kokenein, mut silti varmasti täs ajan myötä sokenen. Kunhan vain eka täst tokenen. Testi jo uudenlaiset näköö varten, mut mitä näköö ei ainakaa ulkonäköö, vaan sisäist kauneut täs jo mitataa, mutta mulla ei mitään enää jälel näist ole, mut silti viel kaikkeni yritän. Vaikeni mun päästä jo äänet, mutta silti päästäneetkään ei lähelle taivaan portteja, vaan kiskoivat mut jo takasin, silti mieleni jo lakasin...

läpi myrskyjen...

Läpimyrskyjen me nyt kuljetaan, silti pääse ei ohi tyrskyjen.Tärskyjen vuoks paljon työt mä teen, silt värssyjen tekoo enemmä aikaa menee. Taikaa tätä olemme kokeneet jo pitkään, silti kovii oltiin jo kokeneet ja jääkylmää vettä niskaa kaatamal sataa. Sitä samaa rataa,  ja elä sinä turhaa pelkää, koska meille kasvaaki siivetki selkään, ja lennetään kauas pois täält.Riihetkin lämpimän nyt jo pysyy, vaikka siihenkin jo paljon aikaa käytetty on.  Viitenkin painaa jo töitä silti toista sataa saa, vaikka akkuiki täytyis välist lataa...

Olen sinun...

Olen sun nyt ja aina. Olethan sä mun silti nyt haluuun sulle jo kertoo tän. Olet mun lempi naiseni, ja mä olen sun alainen. En mä haluu olla salainen, vaan virallinen johon sitoutudutaan, mutta kyl mä olen valmis tähän, ei tää oo pelii, vaan sitä aitoo oekeeta. Sokeeta ilman sua taas muistutan, mutta sanon sulle nyt jo tän että olen sun ja sä olet lempityttöni. Vannoo voin taas vain tän aina sun luokses palaan, silti katso välistä peiliin. Reilaan kaiken sä saat. Meilaan sulle sähköpostii salaist, vaikka peilaan jo totuuttakin, silti heivaan kaiken pahan koska ilman sua mä tahdo olla en. En mä kykene. Syke taas kerran nousee, vaikka viha taas veres pulppuu, silti vain sun peräs tahdon kulkea, ja silmäni sulkea unelmiini. Kulkea tätä matkaa sun kans, ja käydä kaikki mutkat läpi sun kanssa. Oon kyl sun oma aina, vaikka ei se mun sanani taas paljoo paina, siis lainaa mulle rakkautes hetkeks ni mä todistan sen. Toistan sitä viel useesti mieles en mä sust valmis luopuu vain ole....

Tietä tallaa...

Tietä tallaan, silti nostatan vielkin hallaa. Palaa savukkeeni taas savuten, vaikka huippuni täs vain kavuten. Avut kuten muutkin mua nostattaa, mutta apuu nyt kun huutelen ei kukaa mua kuulekkaan. Saapuu taas enne pitkää yö. Mun elämän työmää se vast onkin. Salaisuuksii vast täs nytkin jo ronkin, silti ronskin totuuden täs huomata saan. Muovata haluisin kaiken. Kuopata mun silti mun unelmani täytyy. Kuoret ainoastaan siit sydämest jäljel. Enkä tiedä minne sen sisällön jo kauan aikaa sitten hävitin. Silti tuntui kuin joku lävisti mun sydämeni jo, mutta näivisti taas siin vieres ilkut. Pilkut jo mullekkin selvät on. Ei sun sentään  tarvii enää mua seurata, vaikka seura tää sulle hyväks vain enää ei oo. Ei tää muodostukkaan pysyväksi, vaikka väsyväks tää mut vain tekee, silti tähän retkeen jo tarviin jo apuu. Letkeen mainingin taas meres nään, silti yksin tähän rannalle vain jään. Vähän ehkä vituttaa, mutta kahvituttaa joskus ihan kunnollakin. Vahvistuttaa mieltäni tää vain, vaik vavisuttaa ystävien pula, silti tää maailma vain pyörillään rullaa. Itse kullaan varmaan hauskaa on, mutta en mä sentään alistu karmaan. Tapasin mä silti armaan, mutta ennemmin tai myöhemmin tää päättyy varmaan...

salaisin..

Salaisin toiveeni mun on olla sun kanssa, vaikka sulle sen äskettäin kerroin. Sä olet mulle kuin maa ja taivas, jotain niin ihanaa. Pihamaa kaunis kuin kukkanen se sä olet mulle. Pahaa sulle tehdä en vois. Enkä toistaa toisten virheitä voi, vaikka poistaa kaikki sisäiset arpesi haluan. Totuutta etsimässä mä nyt oon. Joskus sattuu huono tuuri miehis, silti mä en samanlainen oo. Luottamus jo kerran petetty on. Enkä tarkoita sillä muuta, kuin vain turvan tunne joskus poistettu on. Turvan sulle suoda haluan, ja luoda sun kanssa jotakin niin kaunista. Mä hyvää sulle tehdä haluan, ja miehisen turvan sulle luoda. Väkivalloin en sua kohdella voi, koska sua niin paljon mä rakastan. Puheella riidois enemmän aikaan saa, eikä toista pelottaa voi. Siispä pyydän nyt mä vain, että sun rinnallesi päästä vois. Pois kaiken pahan lähettyviltäs ajaisin, ja hyvän tahon sulle näyttäisin. Anna mulle se mahdollisuus suurin, jotta kaiken hellyyden sulle antaa voisin. Ei turhaan kannata pelätä. Eikä turhaan yleistää kannata. Jotkut miehet ovat kusipäitä. Mä lupaan sulle sen toista se on. Päästä mut sua rakastamaan. Jaa kaikki huolet ja surut mulle, koska tahdon olla sulle se tuki ja turva. Muuta en siis pyydäkkään, vain luottamusta vähäsen. Elä toivoas heitä kaivoon, koska mä tunnen että olisin mä oikea sulle.

kokenut....

Kokenut olen monenlaist. Hokenut monenlaist paskaa. Muistutankin nyt vain jotain jaskaa, vaikka pelaankin nyt vain paskaa. Raskast on usein kivel heittää, silti lipeil alan jo totuudesta, vaikka kipeil hartioil jo painekkin tuntuu. Vartioil kaikki varmaankin hyvin kun saa ihmisii ne kurittaa. Partioil rakkauden kaikki kunnos jo on, vaikka punos tää ei enää kestäkkään, vaik ei se mitää estäskään, silti ei me pestäskään syntei pois. En mä enää totuut kestäskään, kohtuut en estäskään, silti verestäkään anteeks mitään en saa. Verestänikin kaikki
ideat taas jo lähtee. Ei se perästä tuletkaan, mutta olen kyllä jo valmis kulkeemaan. Hylly jo kaatunut varmaankin väärinpäin, silti käärin jo hihat ylös ja alan huhkimaan, silti puhkiimaan rengast en saanutkaan, vaikka letkast tulikin helvetin ruma. Ihmis suma valittaa kaikkee, vaikka totuus on jo ruma, vaikka turma tää jo uusiksi tapahtui, silti tuhmat pikkuleikit saa riittää...

Kello...

Kello kädes, hella lämin jo on, mut mitä suotta sitä takomaan. Älä siis sanoihin näihin ala kakomaan. Kaikkoomaan kaiken saan, siis paikkoomaan en mä nyt ennee pystykkää. Raikkoomaan mut luotiin, siis raivoomaan ihan turhasta. Äläkä syytä mua murhasta, tai jostain muusta turhast. Julmat suunnitelmat päässäni pyörii, silti kulmat suoriks jo täytyis laittaa. Kulumat korvata uudella, mutta kerroppa se kuudella. Herra joka onkin jo pappa, mutta silti joku asia täs ei nappaa. Tappaa aikaa mun taas täytyy, vaikka työkin jo sitä kaappaa. Raappaa jää taas auton ikkunaan käytän. Äläkä ala siinä ilkkumaan, tai vilkkumaan alkaa jo kyltti eriteille. Perinteille pitäs taas aikaa säästää. Päästää silti en sust irti aiokkaan. Salarakkaan tittelin vaikka jos joskus saisinkin, silti varakkaan ei tarvitse paljoo stressata. Kaljaa taas mun suuni napsuu, mutta ei se saanutkaan rapsuu. Kapuun tikapuita pitkin taas ylös päin, vaikka alas päin helpompi mennäkkin ois. Jalas onkin jo pallo, vaikka särkykin jo kallo. Kalliokin kun niin järkkymätön on, mutta silti särkymätön se ei oo..

Rivien..

Rivien välist lukien, silti kivien välist kuki en. Riviä lukihe en. Tuki suutani nyt en. Kuutani silti nyt mä vain palvon, ja öitäni myöskin valvon. Kalvon rikotun taas nään, vaik kalman kylmänä käteni on. Varman otteen taas nyt suon, vaikka tulevaisuuteni nyt vain juon. Vaisuuteni johtuu yksin susta, vaik paisuu tää totuuskin jo. Onko tää jo nyt jo vaisuu, vai onks tää jo raisuu. Puraisuu kestä en, mutta kuraisuus tunkkaseks oloni saa. Eripuraisuus asiois mua harhaan johtaa, vain totuuden nyt mä kohtaan. Ohtaan piirretty kirjaimet m sydän h. Siihen kohtaan mä uskalla koskeakkaan en. Kosteakaan sitä poista ei. Kostakoon vain mun menneisyys, mut ostakoon siihenkin jo pääsy lippunsa. Nostakoon lakkiaan vaikeuksist huolimat. Takoo taas mun päätä toi sama rytmi, vaik taukoo mä pyysin, silti yhä se vain takoo. Laukoo salaisuuteni esiin, vaikka päätänsä se nyt vain aukoo. Tähän mustaan aukkoon käyden mieles kaikki turhat. Haukkoa taas henkeäni mä saan, vaikka muistutankin jo jotain saukkoo. Käyttäydyn kuin mikäkin taukki, vaikka kirjat nyt jo auki on. Estää salaisuuttani karkaamast en voi. Kaiken se silti kestää, mut saunas ne synnitki pestää. Pestaa mut sun henkivartijaks, ja testaa puhunko mä totta. Restaa pahimmat huolesi ohi, silti jotain hestaa mä haen, vaikka vaiheestaa jo ohi kuljettu on. Aiheestaa monesti lipsuttu, vaikka lippis tuttu jo päässäni on. Ruttu sivuun taas tulee, kun sorruttu kaikkeen maailman mukana. Surru iha turhii asioit, vaik nyt hammast jo yhteen purru. Murru silti mä en, vaikka turru ruumin osani ei. Tartu jo minuu ihast, vaik kokemus yksin kartu ei. Rakastu mieli yksin ei, vaikka pakastu tunteeni nää ei. Lakastu mun rinnal kylmyyteen, vaik keli pakastu ei mukana. Eli siis mitä mä kaipaan, sitä raippaan pyydän tarttuu. En mä vaippaan koskiskaan, vaikka hiomakoneen laippaan ennemminkin. Teippaan nyt jo suuni kiinni, vaik reippaan askelluksen jo teinkin. Loppuun asiat jo veinkin. Sopuun kaiken teinkin, vaik opus tää aukea ei, mut lopus jutut ei ollutkaan....

Viimeiset...

Viimeiset sanani nää. Tärkeet hanani nyt auki jo on. Järkee täs onko. Särkee taas nää kaikki mun unelmani. Tunnelmani nää kauniit nyt jo kuviks jäi. Kauniiks uniksi kaikki jo kerätty. Maailmaan usein jo herätty. Muistoi jo paljon kerätty. Penätty turhii juttui. Pelätty  meidän mielemme on. Eletty kuin heinäpellos. Ei me nyt mihkää keretty. Erehytty joka asias, vaik eihä meit nyt perehytetty asioihin. Teinhä mä nyt jo väärin. Silti hihani nyt ylös käärin. Ringis nyt vain häärin, vaik paljain säärin nyt jo toimin. Särin nyt jo kaike ja omin voimin jo harhailin. Tarhailin jo kaiken sekasin, silti vielki arkailin turhaan. Karkailin tilanteist turhaan, silti nyt sun katsees jo murhaa. Ei ole syytä tehdä itsemurhaa. Itse nyt mutkaani jo kurvaan, silti jo selustaasi turvaan. Turpaan jos sun vuokses saisin. Tähän yhteiseen hurmaan valmis oisin siirtyy. Piirtyy kuva tää taas jo paperille, vaik haperoiden nyt vain sormeni käy. Haparoiden omin mielin harhailen. Varhaille ajoille jo hattuani nostan. Kostan silti kaikki haavat syvät. Kaavat hyvät ei erota jyvii akanoist. Olen siis haka joist ei pidetä, silti takana ei kukaa puukon kans kuljekkaan. Et sä sulkenutkaan oviasi edestä mun, kun mä nyt jo vedestä nousen. Lorusen jo mielessäni lausun, vaik jokusen kerran se vielkin vaatii. Noku sen totuus on jo niin monimutkanen, vaik moni satuttaa jo sydäntäs. Hädän täs omin silmin jo näen, ja häädän jo sut hädissäni jo ovelta. Povelta sun jo anteeksi pyydän, kunhan vain lovelta välttyisin. Etten ois enää kärttyisin. Enkä muiden omaa enää kärkkyisi, ja eikä mun mieleni enää järkkyisi. Särkyisi sun sydämesi ei enää. Järkihisi tulla sä jo voit...  

Kaipuu...

Kaipuu mieltäni vaivaa. Vaipuu mieleni epätoivoon. Saapuu päiväni viimeiset. Kaapuun mustaan sä sonnustaudut. Paaluun haluisin, vaik paluun se jo estäisikin. Kestäisinkö olla täällä ilman ilman sua. Peräisinkös vastaust. Heräisinkös seuraavaan aamuun valkeaan, vai pelkäänkö jotain vaikeaa. Aikeenaan selvät suunnitelmat. Aiheenaan viha ja rakkaus. Paineinaan mitä tulevan pitää. Elämän paininaan tätä pitää, vaik nyt jo hetkikin kiitää...

Valjua...

Valjua mun mielessäni on. Haljua sydämessäni on, vaik paljua lämmittelenkin nyt tässä muistutan kai mä jotain kaljua, silti aamuun asti kaivaa. Maljaa täytetään jo piripintaa. Määrittelenki jo omaa hintaa, vaik pintaa täs korjailenkin. Vastarintaa jo suunnittelenkin. Kasta jo kosintaa, silti osittain jo samanlaiset tositteen tämän jo sule merkiks annan, vaik sormust en mä kädes kanna. Hädäs silti ystäviäni muista, vaik vastuust usein luista. Kuiskaa mun korvaan ne oikeat sanat. Äläkä vieraita kuskaa. Rustaan nää viimeiset sanani tähän viereeni jäähän tähän. Päästä päähän usein kuljenkin, siispä jäähän tää jo tähän...

Taivaan...

Taivaan sini kirkas ja vaalea, silti laivaan astua tahtoisin. Kaipaan sua yhä enemmän vierelleni, vaikka vaivaan tähän lääkekkin jo löytyy. Se on nimittäin sun läheisyytesi, vaikka läheisyyttä pelkään. Aihet sua en voi syyttää, ja se mulle valonki jo sytyttää. Sykähtää mun sydän kiivaaseen tahtiin kun sut uudelleen mä näen, silti käen puussa kukkuvan näen. Syvässä unessa sut nukkuvan näen, enkä mä vierestäs lähe. Hukkuvan jos sun mä huomaan heti ikävä ottaa mut valtaansa. Siispä sut on luotu onnea luomaan, ja onnellinen mä olen että juuri mulle. Sulle lukon jo valmiiksi aukaisen, enkä kukon rehennellä anna. En leiki et oisin kukkona tunkiolla, koska lukkona mun oven sä toimit. Avaa siis ulkoa ovi, silti ulkona sua voi pitää en. Ulkoa kaikki mä tahdon muistaa, sillä nythän asiatkin jo luistaa. Yhtä listaa kaikki on. En tiedä onko elämän soittolistaa, mutta koitto kiistaa kuitenkin. Vapaata riistaa sä mulle oot, vaikka kiittä mun sua jo täytyy. Täyttyy mieleni sun lähel rauhallisuudest, mutta tarinat usein jo hyvin päättyy...

piru...

piru sinut periköön, vaikka viru sitten sellisi pohjalla. Et sä silti mua voi vain ohjailla, nojailla mun taas seinään täytyy. Ojalla mieleni taas käy, vaikka sillä nojalla mä totuutta taas väistelen. Pojalla taidakkaan mitään olla hätänä, vaikka lomalla hän tahtois koko ajan olla. Omalla ajalla töitä tehdä, vaikka somalle naiselle ajan nyt jo omistaa. Samalle naiselle taas kauniit sanat lausuu, vaikka ei täst lamalle menee aikamme. Maan kamaralle taas mieleni palajaa, vaikka mieleni nyt sun viereesi halajaa. Salojaa jaetaan, silti totuut haetaan. Paetaan kaikkea unimaailmaan, vaikka sun maailmaas mä kuulua tahdon. Saa taas ilmaas tää poika hengittää, silti täytyy mun hevosia kengittää. Leppoisia ajatuksia päässäni mä käyn, vaikka todisteet ovatkin nyt vain heppoisia. Kepposia jo tarpeeksi tehneenä, silti haluisin leppoisia hetkii vieres sun. Ei ne ihanne kuvat täysin kepoisia ole, vaikka luvat jo myönnetty on...

Hyllyt...

Hyllyt niin täysii on, silti hylsyt jo tyhjii on. Tylsät sanat taas mieltäni vaivaa, vaikka jylhät vuoret vain vastaani tulee. Kuulee usein jo sanat sanottavan, vaikka vasta tuuleen jo mä ponnistelenkin. Huuleen tähän jo mä useasti takerrun, vaikka pakerran aina jotain uutta. Parkkeeraan asiat jo tähän vaikka, parvekkeeseen taas matkaani mä tein. Vaikka voiton nyt jo vein, silti sä jotain multa veit, ja minusta orjan teit, vaikka nyt korjaan virheitäni suuria, vaikka nuohoonkin nyt mä jo piippua, silti en mä lippua salkoon nosta. Halkoon taas voimani käytän vaikka tiedän että sua mä kaipaankin...

Valoja..

Valoja ja kaiken näköisiä arvoja, silti monesti erinäköisiä karvoja. Todella harvoja jotka tämän tietää, ja kaiken viel sietää. Taitaa taas kengätkin viel hiertää, vaikka sormen niiden ympärillekkin kiertää. Kieltää en voi et armeijas raskast on, mut täytyy ne rutiinitkin nyt jo mieltää. Päässä vain viheltää, vaikka virheiltää ei välttyä voi. Verhoiltaa ei puhtaut näy, vaik erheiltää kaikki pitäs myöntää. Perhe iltaa taas viettää, vaikka keho jo tottunut armeijan rytmiin jo on. Armoi siel ei jaeta, vaan kaikki nyt jotain todellisuutta siel paetaa. Haetaa vaikka kotoa, mut yks lysti kuhan ei armeijan arestiin jouda. Karenssiin seuraavanlaiseen tahdokkaan en, vaik tahdikkaan marssin taas käyvän huomaan. Ihan kuin jonkun häämarssin, vaikka sää tän farssin jo erilainen on. Kukka kranssin taas kullalleni teen, vaikka rankin kokemus vast edes on. Kenkä lankinkin ne jo antoi, vaikka synkinkin totuus jo erilainen on. Oikeus ja kohtuus kai täs toteutuu, vaikka johtus tää vain omast olo tilast. Lilast en niinkään tykkää, vaikka pilast useit hauskoi hetkii jo koettiin. Täytyy mun taas vilast tätä rynkkyy, vaikka mieleni taas vain synkkyy. Sänkyyn kun pääsee jo käymää, silti viel ähkyyn tulee itsensä ahdettua. Valahdettua veltoksi käsky tää taas käy, kun asentoo meidän täytyy taas ryhtyy...

Kuuntelen...

Kuuntelen musaa ja totuuttani muuntelen. Muunnellen taas totuuden haluamani mukaan ,vaikka nyt olenkin jo suunnilleen ongelmat valmis kohtaamaan. Tunnilleen ihan oikeassa ajas kun valmis olen, vaik näis rainois en mitään uutta nää. Vainois taaskaan en nää mitää hyvää, vaikka totuuskin mua jo nyt lainais. Painais mut vasten nurkkaa, vaikka kai näis sanois jotain ivaa on. Silti niin kivaa tääl on. Kinaa taas pikkuasioist syntyy, vaikka miinaa kohti nyt mä jo menen. Pitkäaikast piinaa vasten nousen, vaikka kiilaa jo oven väliin lyödäänkin. Hiilostaa taas joku mun mieltäni, vaikka nyt jo se ohi munkin kieleni menee. Viereeni taaskin sä käyt, vaikka vain nyt mielessäni se mahdollista on. En ole silti valmis susta eroomaan, vaikka pelkoo se taas mus vain kasvattaa. Alan taas sua pelkäämään, vaikka selkää sä pyydätkin vain näyttää, mut kun kauan aikaa sitten mua opetettiin että älä käännä selkääsi vihollisillesi. Siks mä en kenellekkään selkääni rupee kääntää, koska ikään en tiedä että kuka nyt selkään puukottaa..

Värssyi...

Värssys monii nättei sanoi. Veri vanoi seuraten valat löydetään. Vanat nää jotka kädestäni löytyy. Ei ne sanat suuhuni juutukkaan. En mä suutukkaan helpol, vail lepoo olen jo pitkän aikaa kulkenut. Silmäni usein sulkenut, mut silti väsyneenä vain kulkenut. Silti sut mieleeni suljen nyt jo uudestaan, vaikka nyt vain sanoja suustani syljen, Kyljen taas kääntää voisin, vaikka nyt vain surui mielestäni pois nyljen. Hylkeen kun rannoil näkisin, niin heti sun kylkees jäisin. Ylpeen voisin matkaa sun vierel jatkaa, vaikka ei mua luotukkaan rakkaudes kylpeen. Ylpeen ylimielisesti taas surut yritän käsitellä, vaan käsist tää jo nyt lähti. Kasist jo rupee mieleni näihin palaa, vaikka lasist jo sirpaleet irti on jo otettu. Kipaleet nää jotka nyt kuuntelen, niin kipeelt ne tuntuu mielessäni. Tosi ripeelt taas asiat nää tuntuu, vaikka maku niin kirpeelt taas vaikuttaa. Hiirveelt taas mä mielestäni vaikutan, vaik olenkin nyt jo pienelt hiirelt kuullu jo kaiken. Vireillä taas ideat on, vaikka kireillä langoil ne minuun punottu on. Vielkin useit kertoi hereil mä näit mietin, vaikka leveil raiteil taas mun juna jo kulkeekin. Ei silti mun kannata leveillä, vaan silti nyt uudestaan lupailla asioit, joit en pystykkää pitää. Rystykää ei kaikkeen pysty, vaik ei se väkivalta korvaa mitään. Silti tää jo riittää, vaikka sua nyt jo saan kiittää. Rehua kun niittää taas urakal joudun, ei silti mitään uutta siittää saa, vaikka nyt sekin aika jo riittää. Täytyis kai mun nyt jo äitiäni kiittää, vaikka tapaturmii ain vain riittää. Viiltää taas tää tuska sydäntäni, vaik tää vertaus taas viittaa johonkin muuhun. Ei mul ole sankarin viittaa edes mun päälläni, vaan ankarin käsi jo senkin mun rinnuksiltani kiskoo. Viskoo se mut taas kaiken elämän pyörteusuubm vaik tasaist kiskoo jo se kulkeekin. En mä silti mitään liskoo nääkkään, vaik diskoon taas valmistaudun. Iskuun uuteen taas suunnitelmat laadin, vaikka vähän jo itseltäni liikoja vaadin. Haalin kyl ystävii lähelleni, mut kuka olisikaan tukenani...

Tuskaa..

Tuskaa hikeä, ja kaikenlisäks kuuntelen muskaa. Ruskaa aamun taas kasvoni muistuttaa. kuskaa mut täält kauas pois, koska jutskaa meil on. Motskaa taas katson ja kuvast nyt näenkin jo kotkaa muistuttavan eläimen. Koskaan en rotkon pohjalle pääsekkään. Tuntuu kuin rotko olisi pohjaton kuilu. Soi silti huilu rakkauden ja aina se nostaa mut vain ylöspäin. Kostaa se rakkauskin jossakin vaihees. Pysytäänpä nyt silti aihees. Paine pahin kasvaa takaraivos. Haka näkyy asiois taas taivas olevan. Laivas useit hyttei on, vaikka syttyi taas rakkaus palaamaan...

ilmoitukset...

Ilmotukset seuraavanlaiset ovat tosi herkkiä. Pelkkiä muistoja vanhoist ajoist. Leikkiä taas mun täytyy mun muistikuvillani. Ei se olekkaan mitään feikkiä, vaan kaiken värein joitain herkkiä. Välein ajan kauhun, vaikka nyt vähin jo saunassakin näkyy. Kauhassakin kun vettä on ja kiuas jo sihinäänsä tasasta jakaa. Kauas minut täst hetkestä vie, ja niinhän sitä sanotaan, että kun soivat kiukaan urut unohtuvat arjen surut. En tiedä onko tämä totta, mutta saunas mul unohtuu kaikki murhehet. Lainas tää hetki nyt vain on, mutta samal kysellen kiukaalta, että mitä sitä tekisi. Niin se kiuas taas sihinällään mulle vastaa, vaikka olisikin viha päällä, niin saunas kaikki tasottuu, koska sauna antaa sen verran mitä pitääkin. Kantaa tunnekuohut pois minusta, vaikka hetken mä taas sille vain annan. Tämänkin hetken kun päivän päätteeksi aina koen, niin usein jotain uutta jo hoen. Saunas kaikki luottamus yhteen kasataan, koska ainut paikka missä jutellaan ilman epäilyksen häivää on sauna. Sauna onkin jo siitä syystä se rauhan tyyssija, jota minä kunnioitan. Missään muualla kun ei ollakkaan ilman vaatteita. Se taas osoittaa luottamusta toisiin, vaikka aika roisiin nämäkin asiat jo kohdistuu, silti paikkoi saunan veroisia ei ole montaa, vaikka moni sitä jo väittääkin. Etenkin jos paikkana on vanhan kunnon savusauna, se on jo hieno tunne pelkästään, kun silmist vesi tulee savun voimin, mutta taikaa se on jo erilaista. Aikaa saunomiseen siellä usein jo käytetään, vaikka moni sitä koekkaan nyt ei. Ei olekkaan mitään ihanampaa kun vain oman rakkaan sinne viereen sais, vaikka mieleen se taas hakis. Ei täs sakis olekkaan mitään vikaa, vaan tunteet näin ollen vahvistuu. Havahtuu taas mun mieleni hetkeks, vaik näihin hetkiin jo muistoni halajaa. Palajaa usein nää hetket mun mieleeni, jo siitäkin syystä, koska saunan jälkeen usein nautitaankin olut. Vaan otappa kerrankin saunaolut saunaan mukaan, koska silloin se maistuu paljon paremmalta, ja kaada olutta pikkusen myös kauhalle, niin tälle rauhalle leivän tuoksun suot. Samal kun olutta juot, niin ajattele rakastasi. Näin ollen koet hetken ihmeellisen. Retken ekan muistat, jonka rakkaasi kanssa ekan kerran kävit. Lävitse sen taas sä käyt, vaikka nyt jo häviten hetki poistuu mielestäni, silti se usein vielkin mun mieles toistuu...

ajatukset...

Ajatukset mun täytyy taas tyhjentää, siis viikon plajaukset kerral tähän. Laji sukset jalkaani taas laittaa, tahi ukset taas sulkea. Kuinka sinä julkeat minua vastaan nousta, vaikka samaa tietä sun kanssa yritän kulkea. Sulkea taas mun jälestäni ovet täytyy, vaikka soikea tämä ympyrä jo onkin. Se oikea oletko, vai pelkkää harhaa. Haraa ja harjaa hiuksesi uudestaan, vaik kyl mä pärjään. Värjään kuvaa suurta taas mielessäni, vaikka nyt jo äänikin väräjää. Säröjään peili taas näyttää, vaikka kuvakin nyt vain säräjää. Häräkää vastaan taas taistelen, ja taitavasti väistelen. Päästelen taas asioita ohi korvien, vaikka lorvien päiväni vaan kuluu, Puluun en taaskaan tartu, vaikka sulkuun kaikki jo lopetetaankin. Kulkuun sun mun täytyy taas puuttua, vaikka sanoihini taas taidan juuttua. Suuttua silti en saa, vaikka muuttuahan mun pitää. Monta juttuahan sitä jo täällä kulkee, vaikka tuttuahan se mulle vaan on. Kututhan mua ystäväks, tai mikskä lie lystää, silti otteeni mun täytyy löystää. Löys tää ystäväni taas jotain uutta, vaikka vanha köys jo olikin. Käys nyt asioilla sitten, vaikka säysee mä en ookkaan. Naisee taas ajatukseni tuhlaan, vaikka tähän juhlaan kaikki päätetäänkin. Just taa oven kuljen, kun sinä oven suljetun avaat. Ravaat kuin ravihevonen, vaikka parhaat palat viel käymät on. Kalat on luotu uimaan vedes, vaikka salat tämän luukun taas avautuu. Vaarautuu taas salaisuuteni suuri, vaikka valoisuuden taas huomaan. Talois uuden lampun nään, vaikka enhän mä valois kuljekkaan. Kalois taas pelkkää siivottavaa on, vaan loiset taas niissäkin kiinni ovat. Toiset väittää asioit tietävänsä, vaikka särjetkin sä vain astioit. Täst voit jo leivän päälle paljon lyyvä, vaikka täytyyhän sitä lyyjyäkin tuhlata, Syyhyjäkin useasti hoidella, vaikka kysyjäkin nyt syypää vaan on. Käsi rysy taas tästä syntyy, vaikka enhän mä enää edes mukana pysy. Pystyn silti vastaan laittamaan, kun lystin alkaneen taas huomaan. Pystin kultasen jo omakseni haluisin, vaikka multasen, mutta silti niin kultaisen ihmisen vierelleni saan. Parahultaisen hetken taas päässäni läpi käyn, vaikka tässä maassani usein huono tuuri on. Vaikka eihän se virran vuonokaan suorana pysy. Kuonokaan ei ihan kaikkeen silti pysty, vaikka kuonaa nyt tässä raudast hakkaan. Täytyi mun jotain luovaa siitä luoda. Uuden puolen itsestäni esiin tuoda voisin, vaikka kestäisi matkani ikuisuuden, niin oletko sä se joka rikkonaisuuden kestäisi. Viikko tolkulla yritän taas selittää, vaikka pölkyl taas pääni huomaan olevan. Tyrkyl taas jotain uutta nää, vaikka tuntuukin tää jo myrkylt. Särkyvält taas sydämeni tuntuu, vaikka järkevält se ei ees enää tunnu. Tärkeält asialt se taas sulkeutuu, ja kauas pois kulkeutuu....

Verranto...

Verranto tää onkin nyt vain kerranto. Kerrankos sitä vain eletään, vaikka herrankos täällä kelpais rehennellä. Koskeen kaikki muistoni palaa, vaikka muistojani nyt salaa halaan. Haalin kaikki asiat itselleni, mutta tietenkin niit nyt jo vaalin. Vaadin selitystä kaikkeen, vaikka vaikeen ajan tiedän tulevan. Aikeen huonon taas silmistäs nään, vaikka et olekkaan haikeen oloinen. Sai joku kenties ajatuksest kiinni, vaikka sen nyt ties jo kaikki. Saikku ja kaikki jos painaa päälle, niin elä muserru siit, vaan elä sure sitä. Pure hammast yhteen niinkuin mä yleensä olen tehnyt, vaikka syleilyyni sut sulkisin. Hyräilyyni taas heräät, vaikka tällaiseen hyväilyyn tottunutkaa et ollu. Syväl jossain kuopis, vaik maati ruopis ja kuopis ei se auta mitään. Suo opissani taas luistaa, vaikka päätä nyt täytyy puistaa. Muistaa silti kaikkea en voi, vaan ruista rantees jos ei olekkaan, niin kertooko se miehen mitan. Älkää verratko mitään muhun vaikka, selvähän tuo on, että jollakin meidän pärjättävä on. Värjättävä taas mun muistikuvat täytyy, vaikka silti kaikki ajan mittaan täyttyy. Pajan taas kerran yhtenä näen, vaikka hajonneit asioit useit jo on. Astioit joit tullu vahingos särjettyy, vaikka kastijoit ei useit ollutkaan. Maistiin taas joitakin pyydän, vaikka kastiin suuren en kuulukkaan. Kalliin elämän taas näen, vaikka malliin hyvään sen nyt ajoinkin. Ralliin tähän usea pystykkään ei, vaikka aihet niillä olis siihen....

.,.

Mitä minä taas sanoin, vaikka matkaasi taas anoin. En kyllä sano mitä olen asiast mieles, vaikka kieles juuttunut rautaan taas on jäänyt kiinni. Lautaan taas nimesi vuolen, mut kuka haluu renttua joka huolen kanssa kulkee. Muistutan kai jotain pentua, vaan huiskutan kättäni hyvästien merkiks. En silti syntynytkään erkiks. Verkos kaloi useit on, vaik paloi useit kertoi päreet. Ei edes vertoi vedä näreet, vaan kääreet nättiin sumppuun laitan. Tumppuun taas käteni laitan, vaikka vaihan totuut usein. Ei silti siinä mitään rotuu ole, vaik lohtuu vain näil haen, silti usein paenneen tilanteist huomasin, ja samal juomasi kurkkuun kaadoin. Luomasi kaikki valheet mun omaksi voitoksi kääntyi, silti usein tulikuuma rauta vääntyi. Eikä se auta kuin taas uudestaan aloittaa.....

herroja...

Herroja me ei oltu. Kertoja ei ollutkaan kuka tahansa, vaan silti rahansa vaan osaa tuhlata. Juhlat taas nähty. vaikka jäähty nyt ajatuskin jo. Päästy ei yhteis sopuun, vaikka rotuun täs nyt ei katsellakkaan. Ruotuun asiat pitäis jo laittaa. Pulma seuravaalanlainen, vaikka onkin jo nainen, mut kumman vois tärkeemmäksi valita. Rahan vai rakkauden. Paha rahastaa, ja rakkaus antaa, vaikka se nyt kauaskin kantaa. Pantaa kaula silti käytä en, vaikka säitä nyt välttelenkin. Häitä jo ajattelenkin, vaikka jäitä hattuun mun pitäis nyt jo laittaa. Näitä polkuja yhdes kai jo paljonkin kuljettu on, vaan silti suuni nyt suljettu on...

Lähetys...

Lähetys suuri ja tuntematon. Juuri kun jo matkan tehnyt olen. Jatkan taas rataa samaa. Lataa taas täytyy mun akkujani, vaikka kakkujani jo tässä leivonkin. Makuja vielä tässä maistelen, silti kysymyksiä usein välttelen. Mus ei mitää nää, vaikka painaa lasti jo harteillani. Kaarteillani tien taas kaiken nään, kuin ne ympäri pyörineet. Vyöryneet asiat taas nään. Nöyränä kaiken taas myönnän, mutta silti asiat itsestäni taas kauas työnnän. Lyövän taas huomaan jonkun kasvoihini. Ei se ihminen ole, vaan jollekkin tunnettuna nimellä murhe. Turha siis taas sanookkaan, mutta kaiken sisäl pitäminen olis taas julmaa. Kulmaa katsotaan, ja ostetaan taas turhaa krääsää. Rassaa taas asiat mielestäni, mut mitä siitä mä nyt hyötyisin. Löytyisin taas jostain piilosta, silti pompinkin nyt ilosta. Liika kilosta joka soi. Viillosta taas huomaan verta tihkuvan, vaikka kiillosta silmistä en luopuisikaan. Juopuisikaan en alkoholista, vaan luopuisinko minä sinustakaan. Nousisinko ylös sängystä, vaiko kännystä taas sulle soittaisin. Koittaisin taas onneani, vaikka monet asiat mieleeni palaa. Salaa silti katson itseäni peiliin, ja mietin mitä sä mussa näät...

muuta...

Muuta jos en vain vois tehdä. Suuta jo valmiiksi kuivaa, mutta silti vain tässä kuuta ulvon. Tulvan taas näen tulevan. Sul vaan on niin monta hyvää asiaa, joita vaalia vain haluan. Ei se mitään jos et halua, silti tarua usein legendaarista kuulen. Narua vedetään, kunnes vain langat käsis jäljel enää on. Rangat puustossa jyhkeiksi ovat muuttuneet. Luustossa kaiken silti nyt mä koen. Hoen jo nimeäsikin kun tässä nyt hourailen. Suoraksi mitään taaskaan saa sanotuksi, silti elämän nuoraksi huomaankin muuttuneen. Hellittävän totuuden taas huomata sain. Pelittävän kaiken taas vain toivon. Toivon yhä uudelleen, ja uudelleen kunnes jotain uutta vain nää. Rovion taas pelkäksi tuhkaksi huomaan, vaikka kovin on taas  nyt edessäin. Monin kerroin hauskempaa yhdessä se on, vaikka verroin onnea ei vain saa..

Tekisi...

Tekisi mieli sinua kunnolla halia. Sallia mun uudet leikit nyt täytyy. Kallista vain kaikki tää nykyaikana on. Siispä pidän kiinni nyt täst mallista. Hallista taas kaiken kasaan saan. Rallista rakkauden taas sydämeni täyttyy. Kun nään sut tos vierelläin. Koko kaunedessaan kun sä siinä makaat. Rakkaat leikit tekee tästä sen arvoista. Arvoistasi kun mä pääsen koskemaan se mut korkealle taivaalle nyt nostaa. Paljasta ihoa kun koskettaa saan niin se saa jo mun jännityksen laukeamaa. Iho ihoa vasten taas lämmön nostattaa, silti kaiken kanssa vain ostattaa. kostuttaa mun taas huuliani täytyy, mutta silti puolin ja toisin sua kiusoittelen. Hellänä sua pidän, kun kaiken jaan sun kanssa , niin kokemukset nämä kauniit jaetaan keskenään...

Tosissaan...

Tosissaan taas yritän, vaikka osissaan mulle kaikki jaetaan. Haetaan taas apua lossissa, vaikka krossissa pyörän taas pyörivän nään. Jyrän taas nään asvaltin päällä, vaikka tyrin asiat taas. En ole järin viisas, vaikka pädinki nyt jokaises asias. Välist vaan tarviin äidinkin apua, ei silti lappua mun luukulla nää. Puukolla taas puita vuolen, vaikka silti nyt vain huuliani nuolen. Silti en mä nuorena kuole, vaikka suolle taas katseeni vetää. Ei taas ketää eteeni tuu, vaikka vain mettää askeleeni käy. Vettä taas nieleskelen, vaikka nietoksis taas yritän piileskellä. Illan vietoksis taas mukana olen, vaikka aatoksis sä vain oot. Kaatokisa suuri ja mahtava, silti aalto visa taas kaiken vie. Viilto taas mut saavuttaa, vaikka silmis ei loppunutkaa kiilto. Hiillos taas notskis valmis on, silti vain roskis täyttyy useemmin, vaikka se koskis niin ei se haittaa. Kioskist aina uuden suklaarasian saa. Ironist vain tässäkin se on että ei se suklaa korvaa kaikkee.  Vaikeet taas rauhas vaa lorvaa, vaikka oravan pyörää täs pyöritetään, silti viel yritetään usein kaikkee mukavaa, silti vaan huudan että mukaan vaan...

Tulen...

Tulen kuin viimeistä päivää, siis ilman mitää huolen häivää. Hääpäivää suunnittelenkin jo, vaikka sää päiväl kummonen ollukkaan ei. Jää silti hetkeksi mun viereeni, silti seireeni usein kaunista laulua laulaa. Leipeeni taas syön, vaikka peitteeni taas yltä päältä hies on. Ties mitä mieles, silti vain runo kieles. Vieres sun mä onnellinen oon, vaikka ei eres erehytty tästä aiheesta. Perehytty ei kunnolla tähän aiheeseen, vaikka perin hytti se meillä laivas vain on. Aivastuttaa taas kun nenääni kutittaa, vaikka kukittaa se onnistu ei millään. Mukista taas vettä maistelen, silti pettävällä jäällä kuljeskelen, vaikka suljeskelen jo silmiäni. Sukeltelen taas unelmiin suuriin, vaikka puun juuriin taas asiat huomaan palaavan. Salaavan todellisen luonteen taas sun huomaan, vaikka halaavan vain sun odotin. Palavan roihun taas sydämessäni tunnen, vaikka laihan lohdun taas sydämessä tunnen. Kun en mitään muuta enää keksiskää, vaan kuuta taas katselen ja luuta taas maistelen. Suuta kuivattelen, vaikka muuta ajattelen. Arattelun jälkeen taas valmis olen jatkaa, vaikka karauttelun se päässäni aiheuttaakin. Karkauttelun taas ymmärrän, vaikka arka uteluun mä vain olen. Suuteluun taas mieleni haljaa, vaikka sun nimes huuteluun suuni onkin jo tottunut. Huuhteluun käytetään kuiteskin vain vettä, vaikka suhde hulluun tekeekin must järkkymättömän. Pulloon taas katseeni kääntyy, ei siinä lue karhu eikä karjalakaan, vaan siinä lukee rakkauden oikea annostelu. Panos taas kovana on , vaikka hoivanna vain taas tätä olen...

Polttomerkki...

Polttomerkki taas kaulas näkyy, vaikka täkyy ei taaskaa kala tarrannu. Arvannut en mä tätä taaskaan, kuinka mä tähän tilanteeseen päädyin. Vaikka taas jäädyin ei silti tummene mun mieleni. Kuumene taas lisää rauta, vaikka eihän se mitää auta. Lauta taas seinän lisäks laitetaan. Alakautta taas yritän päästä, vaikka kiertää se olis helpompi. Hiertää kenkä taas nilkkaani, vaikka rikkaana en kuljekkaan. Rikkakasvit taas puutarhas kasvaa. Suu varhaisina aamuina taas kuivuu, vaikka kaikki vain luisuu. Ruiskuu en taaskaa tarraa, vaan darraa taas välttelen. Silti arpaa teen ja kuutiota heittelen, vaikka peittelen taas jälkeni tehokkaasti. Ehokkaaksi ystäväksi taas ilmoittauduin, vaikka ystäviks vain jäätäis niin ei se mua haittaa. Laittaa mun taas hermoni kuntoo täytyy. Runoo kirjottaessa tunnen vielkin saman tuskan, vaikka aamu ruskon taas vain taivaal nään. Uskon minä taaskin sinisilmäisenä kaiken mitä sinä sanot, ja silti vain tulee vanat jälestä...

Kuilu...

Kuilu elämän pohjan, silti pojan huilu soittaa. Täytyy siis mun onneani koittaa, ja sun sydämesi voittaa. Tavoittaa yritän monesti sinua vielä, vaikka ei tää rakkaus mult mitää voi viedä. Tiedä se että sua rakastan, Miellä vielä  sekin että sust en ole valmis luopuu. Ruutuu taas palata saan, vaikka muuttuu en tuliskaan. Suuttuu en sulle silti voisikaan, vaikka loisetkaan ei jätä mua rauhaan. Kauhaan taas tarttua saan, ja uskon sieluni rauhaan. Silti viel jotain pauhaan, kun silti vain perässä laahaan. Kaahaan taas näihin syövereihin. Pahan tai rahan jos vain nyt hyvän saisin. Taisin silti kaahata tunteiden koskeen. Muunteiden luokse usein löytänyt olen, vaikka pöytä nyt puhdas jo onkin. Kaikkee taas ronkin vaikka eronkin huomaan suuren päässäni. Päästäni teksti taas täytyy luoda, vaikka määrästä ei mitää ratkaista. Väärästä rankaistaan, vaan hyvästä teosta ei palkita. Valkata mun oikein taas täytyy, vaikka jotain taas käytyy pitäs saada. Äkästyy taas mieleni rauhallinen, kun taas suhun rakastuu uudelleen. Udellen taas kysymykseen haluan vastauksen, mutta tulel en kyl suosi leikkiä. Ei tämä mitää feikkiä ole, ja toivon et sä tunnet samoin. Lamoin usein mielesi varastoitu on, vaikka kaikki paras tuotu jo on....

Loma...

Oma pieni soppi. Soma pieni koppi. Loma tulla taas vois. Koitan taas kova olla, vaikka enhä mä siihe pysty. Raivaa tie läpi murheiden vaikka, näpit taas aivan jääs on.  Räpit taas mielessäni pyörii. Tiessäni taas yhden mutkan nään. Nurkan takana asiat taas mua häiritsee. Kurkkaan taas kulman taakse ajatukset jäässä. Päässä tämän tien kuljen, ja silmäni taas suljen. Mutten taaskaan mitää nää. Sää mitä ihanin, vaikka mieli kieltää myöntämästä sitä. Viel tää asia mieleeni muistuu, vaikka kaikki taaskin vain mustuu. Tullu taas asia mieleeni on, ja tunnen kuinka sanat tarttuu mun kieleeni. Näin taas tää kokemus karttuu, vaikka vanhemmaks varttuu niin silti varattuu kaikki tuuttaa. Suututtaa mieltäni yksi asia, vaikka luututtaa jo paskan vois. Kukapa mulle se onnen tois, vaikka jois niin ne perkeleen murhehet osaa uida. Puida taas mun asioita pitää. Luita taas kaapista tursuaa ulos, vaikka suita usein ruokittu on. Kuokittu useasti vaikka onkin niin, silti ruokittu munki suuta ollaan. Kuuta taas ulvon, vaikka lukuu taas mieleni ottaa. Tukkuu tavara vie ja luukkuu kiinni pidä. Mitä koskaaan ikinä haluatki niin muista että kiinni pidä siitä. Vaikka valutatki kyyneleen, ja vaikutatki hyvältä, niin silti syvältä riipaisee ajatus mun sydämes...

Velka...

Tuntuis kuin velkaa oisin. Pelkää en mä rakkauden määrää. Herkkää asiat jo nyt muistuttaa. Pelkkää onnellisuutta ei pahoi ajatuksii. Kaihoaa mieltäni vain ikävä. Sitä mä vaan tarkotan että kaipaan taaskin sun vierees. Mielees paina tää että sust en halua luopua, koska luotua muhun tän tunteen kun onnistuit. Se tarkoittaa ikuista rakkautta, joka rinnassani pyörii. Pinnassa kaikki tuoreet aatokset, vaikka Nuoret ajatukset päässäni taas pyörii. Hyörii ja höpisee jotain omaa taas saatan, mutta en mä turhia löpise. Ropisee taas sanat suustani kuin tulva, vaikka kuvakulma aivan uusi on. Lupaa se mulle ettei mun tarvii pelätä mitään, koska mä lupaan sulle sen ettei kukaan sua enää satuttaa. Kasvatuttaa luonnettani mun täytyy, silti asiat vain räytyy. Käytyy tulee viel mont hyvää hetkeä sun kanssa, ei silti mitään retkeä unhoittaa voi. Toivoi ei hukkaa saa heittää, vaan täytyy se nyt vain peittää maalla, ja antaa itää. Sitä aina hoida, niin loppujen lopuksi se on iso rakkauden puutarha. Suutu mä en turhasta, vaan kaikesta turhasta mä sun takia luovun. Luovin ja soudan taas rakkauden venettä eteen päin. Tietty aatos mielessäin...

Ralli...

Rakkauden ralli tää on, kun sun kanssa mun sallitaan olevan. Halit jotka saan ne saavat mun mieleni vankaksi. Vaikka tuntisin ihteni ankaksi silti sä must teet sen onnellisen miehen. Koska rankaksi matkani muuten kävisi, mutta kun sun vierelläs näin olla saan lähekkäin ja silitellä sun hiuksias, niin en muuta haluiskaan tehdä. Kuuta monesti katsellut olen, mutta suuta vaikka nyt kuivais, niin luotais jotain paljon parempaa ilman mitää juomia. Soimia katseita kun sä minuun luot niin se must iloisen tekee, ja joka päivä kun hymyilet niin se tekee must kanssa helposti hymyilevän. Reippaasti askeleeni käy kun sun viereesi tulla vain saan. Viereesi kun haikailen muistan mitä läheisyys on. Ei mitään parempaa olekkaan kuin läheisyys ja välittäminen, ja ne kun saan suhun kohdistaa mä onnellisin mies päällä maan olen. Läheisyys on muutenkin niin hektistä, vaikka kiinni kaikki onkin vain retkistä. Metsistä kauniita kukkia etsin, ja kun ne löydän niin sulle ne toimitan. En voi mitata arvoasi rahassa, koska mun rakkauden määrää ei raha tee siihen hintaa. Pintaa syvemmälle kun sua katson nään sussa täydellisen naisen, jota mä siitä syystä rakastan, lakastaan kaikki luurangot takaisin kaappeihin, koska sun vieressä haluan olla vaan. Tajuan jo sen etten sua ilman olla vaan voi, joten rakkaus nyt meidät yhteen liittäköön....

Sarka...

Sarka tuo pellossa uusi on, vaikka hiton arka mä oon. Arka kaikis asiois, vaan silti sä musta saat onnellisen ihmisen. Susta mä hyvän naisen löysin. Köysin sua en pitää halua, vaan sanoja uusia mielestäni löysin. Täysin uutta voimaa sä muhun saat, niin roimaa että kaikkee loi mulle maa. Kuulle tätä kertomustani kerron, silti monen verroin asian taas nään. Kerroin on vielä monta sataa, vaikka rataa tätä samaa kuljetaan. Rahaan en sua pystykkään vertaamaan, vaan suostun nyt ajatukseni kertaamaan. Ahertamaan sä mut monis asiois saan, ja herttaisena mua katselet. Vertaistas tavannut en oo, vaan monii huonoi muita. Siispä pidän kirjalla kuita, ja samalla suita autan ruokkimaan. Luita kaapistas jos löytyy, niin ei se suhde niihin pääty, vaan se sitä vahvistaa, kun sä niist kerrot....

Taival...

Taival tää pitkä ja mutkainen. Laival kannen päällä makailen.  Rakkaille kerron terveiset täältä. Päältä valot taas laitan, vaikka talot nyt taaskin silmissäni huojuu. Asiat taaskin soljuu, kuin vesi laivaa vasten solisee. Vesi kun solisee, niin taas mielessäni kolisee. Oli se mukava näky kun sut nään taas mielessäni. Ikävä suuri taas mieltäni painaa, vaikka kuopaa maan alle mun täytyy kaivaa. Raivaan tieni läpi harmaan kiven, ja kun mäki vastaan tulee sen nousen hymyillen. Lymyilen taas peittoni alla, ja sua taas mietin. Hetkii sun kanssa vietän, vietin näitä hetkii jo aikasemminkin, vaikka tuntenut en tätä aikasemmin. Runnellut elämä mun sydäntä on, vaan sinä olet mun vierelle tullu ja kuunnellu mua. Suudellu mua ja antanut halei aina kun sitä tarvinnut olen. Paina siis tämä mieleesi sun, että sust valmis en ole luopuu. Ruotuu asiat kun laitetaan, niin huomaan et sä mulle tärkeimpiä olet. Järeämpiä sanoja en olekkaan valmis käyttää, vaan mun täytyy nyt näyttää kuinka tosissani mä olen, Jos täytyy räjäyttää, niin mä kyllä räjäytän. Jäätä ei mun sydän sun lähel nääkkään, vaan lyö se tiheämmin, kun sä mun viereeni tulet. Kuljet mun kanssa matkaa tätä taikuuden, ja raikuu taas sanat mun suusta, sillä sua rakastan ja luovu sust en ikinä. Sytytit mulle tän kipinän ja toivon todellakin että sä tunnet samoin. Avoin mieli minulla on kun sut nään, ja hymy väkisinki kampee mun kasvoilleni...

Viikkoja...

Viikkoja kun tässä taas eteenpäin mietitään, silti kaikkee yhdes tehdää ja aikaa vietetään. Kierretään totuut tätä, että meidän yhdes pitäis olla. Kiitäis nyt aika taas nopeasti, jotta liitää pääsisin sun vierees. Paina sanat nää mielees, koska tielles useasti en osu. Nousua uutta tää vasta on, vaikka sut vasta tapasin. Enkä pelkäis vaikka oottaisit lasta, koska kastan kaiken unelmillani. Lastan käteen taas otan ja kuivaan lattiaa, vaikka kattilaa vieressäni en nääkkään. Silti vierestäs en määkkään, vaikka järkkään asioit monii tavoil jännil. Kännil ei väliä ole, kunhan sun vieres olla saan, vaikka täytyyhän mun ystävistäni pitää huolta. Silti puolta sun haluun taas pitää, enkä turhaa huolta sun mielees tuottaa. Saanhan viereesi jäädä jotta voin pitää sua hyvänä. Kylänä johon aina palata, ja samal sua halata. Lamal rakkauden useasti olen notkunut, mut se tekosyy suurin on ollut, vaikka lääkekuurin hyvin tiedän tähän vaivaan. Laivaan nousisitko mun kanssa, vaikka tanssaten tiemme sinne voisi mennä. Emmä ole mies joka huutelee, vaan olen mies joka huulias suutelee. Huolias myöskin kuuntelee joten eiköhän nähdä useamminkin, koska sun silmist haluun onnen paistavan. Sun kanssa haluun loistavan ajan viettää, ja pysyy sun vierelläs kunnes aika meidät erottaa, mutta kun kerrotaan että rakastetaan toisiamme, niin sitä me myöskin tarkoitetaan...

Holding breath...

I'm holding breath, and waiting next time when i see you. Time next i will be with you, because i want love you. I fell love with you and put name to my heart. I will save words, when our worlds will go together. Save my world when you saying that you love me. Heat in my breast, it will feel very good. So good and that means that i want love you and give my life for you. Life together is better decision than other of those choises. It hard to tell what i feel in my heart, because pictures tell more than words. Give me cords for walking to you. Walking in line that must be true. True love it will be seen, and never make dissapoint anyone..

Sorvaan...

Sorvaan kauniita sanoja mun aatoksistain. Korvaan sen olemalla sun kanssa, koska sua todellakin rakastan. Korvaasi kuiskin sanoja helliä, koska täytyyhän mun suakin välist helliä. Kelliä vierelläsi haluan, vaik helliin hetkiin kaiken jakaisin. Peliin sydämen laitan. Aitan katolla tässä näin istuskelen, vaikka kuiskutuksen pitkälle kuulen. Tulen sun viereesi halin annan. Yli kaikkien esteiden kannan. Nesteiden kanssa en rupea leikkii, koska sua menettää en haluu. Menettää en haluu jotakin näin suurta, kuin rakkaus. Oletkin se aikamoinen pakkaus, joten rakkaus aiheellist on. Raikkaus ilman taas mua koskettaa, vaikka kaipaus taas rinnassani soikin. Loikin jotain kaunist meidän välille, ja se tarkoittaa sitä että sust irti ei kannata päästää.  Jäästään irti päässeenä tunnen lämmön sydämessäni. Tän lämmön vain sä rakkaani aikaan saat, taikaan tämän hetken kukaan muu koskea ei voi. Retken mielelläni sun vierellesi teen, vaikka veis se monen järven yli. Onnen sun vierelt löysin ja muuhun sitä vaihtais en <3

Ikävä...

Ikävä suuri mieltäni painaa. Keinuttaa kuin suurta laivaa. Painaa sanasi sun paljon mun korvissa, kuin torvissa ne kävis soiden. Hornissa taas savun ylöspäin menevän nään, mutta tää tunne ei olekkaan yhtä tukahduttava, mutta silti nukahdettava mun on ajatellen sua. Rukoilen rakkaani puolest useinkin, vaikka runoilenkin nyt todella paljon. Kiroilenkin joskus, mutta virkoilen taas vähin erin.  Perin pohjin tunteeni löysin ja ne myös läpi kävin. Täkin sun yllesi annan, kun sulla on kylmä. Jos ulkona taasen ollaan niin ilomielin takin sulle annan. Lakin heitän päästäni pois, jotta kertoisin kunnolla tunteista jotka sua kohtaan ovat. Pakin tän rakkauden aukaisen, enkä sulje sitä, vaan sielt ammennan rakkautta. Rakkautta niin lämmittävää, ja kun on hämmästyttävää niin epäilys pienikin haihtuu. Vaipuu taas kaikki unholaan, mutta kun ollaan lähekkäin en muita suostu vilkaiseekkaan. Käsi kädes kuljemme tätä tietämme kaitaa, ja mä sulle rakkauden sanoja latelen...

Pakkaus...

Pakkaus olet melkomoinen, silti rakkaus sua kohtaan  kasvaa.  Kas vain taas huomaan iltaisin sua miettivän.  Luomaan taas jotain kaunist mut saat. Taas kuvaasi sun katselen, ja samal sua ajattelen. Astelen ylpeänä taas tietäni sun luokse.  Tieni tää käy pitkänläntää matkaa. Jatkaa mun täytyy jotta sut kohtaisin. Erottaisin sut miljoonien joukost, vaik loukust sun luoksesi löydän. Sillä sua todellakin rakastan, ja palvon. Valvon taas miettien sua. Mietteen taas tän  tulevan huomaan, ja silti vietteen tän haluun kokea. En ole mikää sokea, vaikka nokea  poskellani ois.Rohkea haluun olla, ja seistä sun vierelläs niin kauan kuin sä annat. Samal kortesi kekoon myös kannat. Kannan mä sut vaik yli murheiden, kunhan syli urheiden avoin vain on.  Urheiden tavoin mä mietin sua. Enkä todelkaa tunne mitää katumusta. Kun vain sun kanssas olla saan, se tärkeätä mulle on. Sulle haluun monta  hetkee antaa, ja viettää monta upeet retkee sun kanssas. Valmis olen sun kanssas perheen perustaa, vaikka erheen siin ehk tekisin, mut silti perheen sun kanssas tosissani haluun perustaa. Ne rustaan  taas kirjaan tähän punakantiseen. Kirja tää punakantinen on mun ajatusten tyhjennys paikka, ja sinne syvimmät ajatukset mä nyt taaskin luon, ja sulle rakkauteni esiin tuon..

Mieltäsi...

Mieltäsi usein painaa mun tekemät asiat jää, vaikka tieltäsi raivaatkin usein esteet. Viel tässä kerron sulle sanoin selvin. Hanoin auennein aloitan lauseeni näin. Kauteni tää aivan uusi sun ansiosta tuli. Kansiosta ota paperi taas esille.  Raparperi syö ja kuuntele mua, koska haluisin suudella sua. Kuudella kerrottuna aina ikävöin sua. Huudella nimeäsi ikävääni tahdon.  Suudella huuliasi, ja kuiskata sun korvaan ihanaa nimeäsi tahdon. Huisalt taas tuntuu mahassani, kun sun nimesi mielessäni mä toistan. Loistaa tähdet taas kirkkaana taivaal. Taival pitkä ja yhteinen nyt sais alkaa. Yhtä jalkaa matkaamme tätä kaunist jatketaan. Kirjotan sulle runon kauniist asioist, samal kun kauris hyppii onnellisena metsän läpi. onnellisena sulle myös jotain kaunist lausun... ;)<3

Säppi....

Säppi oves kiinni, vaikka sen kiinni säppiin laitoit. Säkkiin mun taas täytyy tarttua, ja en edes vois varttua. Silti kokemusta täytyy karttua, koska muistelen ystävääni arttua. Ei narttua ystävänä kantsi edes pitää, vaika palttua taas lyödään uuniin. Maltti on valttia näin aina sanotaan, vaan kattia konsa totta se ei varmaankaan ole. Mattia ja teppoo taas kuuntelen, vaikka seppo unhohon jääkin. Repo rankana sängyl makaan, koska lepo tärkeet on. Hepoil taas hyvä olo, mutta kepeil taas tieni täytyy näyttää. Repeillä munki välist täytyy, mut leveillä teillä vara siihe ei edes ole. Karahti veneeni taas karille, vaikka jarille just kehuin kuinka sitä osaan ajaa. Marille mieltäni en edes näytä, vaikka parille sen vain taas sanon. Tarkille taas mun valmis täytyy olla, vaikka parkille en haluiskaa mennä. Arkuille tietäni mä raivaan, vaikka kaipaan yhä syliisi lämpimään. Kylään tulisin käymään, jos vain mut haluat...

Sotilas...

Oon elämäni sotilas jatkan aina matkaa. Potilas mielessäni taas näkyy, vaikka etsin jälleen suojapaikkaa. Huopa paikkaa taas koristaa, vaikka kuoppa onkin vain potero. Kotelo taas perhosen täysin valmis on, vaikka kerhon sen taas tyhjillään huomaan olevan.  Verhon taas kiinni haluan laittaa, vaikka velhon voimia mulla taas ei ole. Elohon taas uuteen valmis taas oon, vaikka kellohon taaskaan en koske. Raskaan työpäivän taas tein, vaikka en paskaan taaskaan koskenutkaan. Loskaan taas jalkani osuu, vaikka roskaan liukastua vois. Koskaan en edes viuhkasta luopua vois. Riuhtasta taas mun täytyy, vaikka lautasta nyt en särkenytkään. Lautasta taas järveen hyppään, vaikka nyt sitte ryyppään. Syypään taas löydän itestäni, vaikka pöydän tasal koitan pitää. Liitää taas aika kuin siivillä, kun sun vierel olla saan. Välist tuntuu että riittääkö edes aika, vaikka taika tän hetken on taas huippu. Luikku vaikka olenkin, ei se tarkoita sitä etten sua rakastaisikaan. Pakastaisikaan lihoja uusiks taas en, vaikka pihoja läpi taas vain käyn. Kihoja isoja ei edes tarvii pelätä, koska olen vain sun kanssas rakas, ja aika taas vain siivet...

Kiristää..

Kiristää mun linjaani täytyy, vaikka pinnaani taas vain täs koetellaan. Odotellaa kunnes taas lasi falskaa yli, vaikka kalskii taas mä näyttelen. Vais niin taas koskiin lasketaan vedet, edetä taas mun hitaasti täytyy, vaikka vedettä en voikkaan olla. Poikaa mul ei edes ole, vaikka loikkaa taas mieleni ihan normi asioihin. Roikkaa taas etsin, josta taas virran kaikkeen saisin. Hoikkaa mä taas muistutan, vaikka soikkaa mun korvat nyt ei.  Hoilaa mun taas täytyy nää sanat, vaikka en mä nyt roilaa edes mihinkää. Rullaa taas verhot auki, ja paljasta salaisuudet...

Eksynyt...

Olen eksynyt tielleni väärälle, ja  keksityt lauseet taas suustani tulvii. Tietyt tärkeät jutut taas karkuutettua saan, vaikka multa vain arkuutta taas löytyy.Löyhtyy taas mun ote tästä pöydästä, vaikka mieleni taas siitä vain köyhtyy. Päihtyy taas mieleni tiedon janosta, vaikka päätyy se siitä mieron tielle. Vaikka  lieron näänkin matoses, vaan kieron vasta myöhään nään.  Hieron taas hartioit kipeit, vaikka ripeit päätöksii mun täytyis tehdä. Käännöksii useit täl tiel täytyis tehdä, vaikka jäännöksii laskuist ei voi jättää, vaikka nyt jokin jo mättää. Kättään taas se jo tarjoaa, vaikka nyt seuraakin varjoaan, vaikka paljokaan en sanoja suostu sanoo, niin ruostu taito tää ei. Maitopoika en edes ole, vaikka  nyt taas aitopoika kirjoitti tän. Aita loiva taas nousuun kääntyy, vaikka ääntyy taas nimesi oudosti mun huulil, niin kääntyy se taas uudeksi voitoksi..

vuodesta...

Olen taas  vuodesta herännyt. Kamppeeni taas puodista olen kerännyt.  Pois muodista kaikki on erääntyneet, vaikka sotilaatkaan eivät perääntyneet. Kerääntyneet taas sanat mun kurkkuuni tulvii, vaikka kulvii taas palat laitettiin. Kalat poistuneet on verkosta, vaikka en muistutakkaa pelkosta. Selkosta mikää mulle ei oikein oo, vaik telkästä taas  äänen lähtevän kuulen. Kuulle huudan,  suulle suukon taas annan, vaikka muille  se nyt ei olekkaan. Kelekkaa taas hyppään, vaikka tyrkkään taas sen liikenteeseen. Jyrkkään nousuun noustaan, vaikka järkkään taas itseni pulaan. Aulaan suureen taas mä päädyn, vaikka kaulaan en taaskaa koskenutkaan. Tauluun useat sanat piiloitan, vaikka lauluun sen saman tehdä voisin. Paluun taas huomaan tulleen, vaikka suomaan uutta mahdollisuutta mua luotu ei. Suostunkin nyt sit luomaan, vaikka kuormaan taas valmistautunut en. Huomaan taas aarteet arkus, vaikka nimeni onkin Markus. Arkus kannet tiiviit taas on, vaikka hiivit sä taas mun selkäni taakse. Selkääni taas riivit, mut tuuli viirit yllä katon taas kääntyy. Siivet taas selkääni saan, ja pitkin unelmia lennän....

Pahvi...

Herää pahvi nyt on tosi kysees. Juo kahvi ja syö ruokas, sillä työ ei  viel olisi tehty.  Poliisi vartoo tuos ihan vieres, joten kiltisti  nyt roolisi  vedä. Tuolisi pöydän alta vedä, ja istu tuoliisi. Puoliisi elä vedä ketään ylimääräist, vaan suoriisi käytä jarrua. Parrua pökköön taas  lisää lyö, sillä  näkemät sua en voisi olla, koska silloin täysi nolla oisin. Polla tyhjä taas kierroksil yli käy, vaikka se päällepäin ei näy. Päälleppä pue nyt heti, jottei sulle tulisi kylmä. Tyrmää tyhmät ehdotukset nuo, vaikka se sut taas hurmaa. Surmaa älä edes  mieti, vaikka turmaa auto estää ei voi. Etsi turvaa siis, vaikka kaikki taas  ohitsesi kurvaa. Korvaa lauseesi paremmil asioil, vaikka sorvaatkin taas uutta tappia. Nappia sun painaa täytyy, vaikka lappia  et näekkään. Klapia taas uuniin heitä, mut älä  särje lasia. Sulje rasia kunnolla, mut eriasia onnistutko siin...

epeli...

Olen varmaankin aikamoinen epeli, vaik lepäilenkin nyt sepelil. Setelil laskuni maksaa voisin, mutta sitten taskuni taas tyhjät oisi. Tyhmät kysymykset joisin, vaikka ryhmät se toisi. Koisin taas untani suurta, vaik juurta jaksain juttuni koitan selittää. Soitan taas suutani jälleen kerran, vaik luutani ei lentoon lähekkään. Ventoon renkaat uudet taas vaihdan, vaikka mahda sille mitää en. Ahda siis kupusi täyteen, koska nuppusi kukka taas täytyy poimia. Voimia toivon täs nyt sulle, vaikka roimmia taas juonkin. Tonnia kädes en nää, vaikka onnea täs jo huutelen. Suutelen taas naista suulle, vaikka kuulle lauseeni tän omistan. Loimista taas hevosen riisun, vaikka soimista korvien kestä en. Pestä käteni mun taas täytyy, vaikka päätyy tietäni en kulkenut, vaikka sulkenut en edes suutani. Ruutana taas ongessani on, vaikka huutana en nimeäsi ääneen. Kääreen taas peitostani teen, vaikka päreen nyt poltinkin. Holtiton taas olen, vaikka alkoholiton  ei aamuni ollutkaan.  Halko liiton taas päässäni soi, vaikka Siiton päässä taas onkin koi. Se jotain uutta taas mieleeni toi. Roi taas sanoo lauseensa mietteliään, vaikka vietteliään naisen se tapas. Rapas taas uusiks loistaa, silti mun lauseeni taas täytyy toistaa...

Herra...

Herra tää lupauksen tekee, Kerran taas releet päälleni laitan, kun perkeleet puissa soi. Luissa toi kaiken maidon läpivirtauksena. Aidon lauseen taas päätin tehdä. Aidan yli kulje kun olet umpikujas.  Umpi lujas sanoo moni, lumpi kujas jos on.  Muijas kai samaa mielt sinust on, vaikka sirust taas kaikki luetaan. Puetaan sanat joistain liruist, vaikka piruist taas kuva seinälle piirretää. Piirritetää taas jotain yhtä ihmist, vaikka sinnitellää taas vain eteenpäin.  Rinne taas kysyy onko kellää pokkaa. Rokkaa ei taaskaa kukaan, vaikka mukaan kaikki tuon. Vuonna taas yks ja kymmene polkee mun täytyy taas pyörälläni, vaikka syövällä ei kannattais leikkii. lyövällä on jotain vikaa päässä, vaikka tikkaa tauluun taas heitettäis, vaikka peitettäis sanat huntuu punaiseen, vaikka vanat veri taas pyyhitään. Lanat taas pitkin tietä menee. Lannat taas luotiin, vaikka puotiin kannat kannetaa. Annetaa anteeksi, vaikka vannetta taas pyöritetää. Ammetta taas lämmitetään, vaikka lammetta ei voiskaan olla....

Viimeinen..

Viimeinen ei ollutkaan toivoni tää. Hoivani ystävällinen pitää sut kunnos. Punos jos olisitkin niin koirani sut palauttas taas maanpäälle. Oireeni sua kohtaa on erehtymättömät, kun perehtymättömättömät tiedot taas mun korviini kantautuu. Torviin ei toinna edes huudella, vaan kiipeä siihen torniin. Savu horniin ei kannattais katsoa, vaikka mastoa sä sielt etsisitkin. Kastoa veden taas huuliltas maistat, vaikka kaistat nää hyvin laistat. Paistat ruokaa pannulla kuumalla, hannulla ei sulle kuitenkaa vastaust ole. Kannulla vettä kaadat taas vetehen, vaikka jätätkin katsomat etehen. Elehen taas normaalin naamasi palaa, vaikka törmäilin taas sun kaa. Halaa mua ja kerro mulle valaa, koska salaa jos silmäni joutuisin sulkee ei se toimis näin. Taloo taas pidä pystys, eläkä huuda et haloo. Halkoo käytän taas nukutukseenkin, vaikka hukutukseen sanojen ei tarviis mitää muuta. Kuuta taas kuunnellaan, vaikka suuta se ei suostukkaa sulkee. Tulkee ihmees vierailee mun elämäs, vaikka pelkääämäs silloin jatkuvaa saatte olla. Satku vaa taas mun kädessäni on, vaikka katkuu rahan unhoittaa en voi. Kaikuu taas sanat suuret korvissani, mutta olen valmis sen sulle sanon...

Jätkät....

Jätkät hei kuunnelkaa mua. Unohtakaa ne prätkät ja suudelkaa naista kaunista. Huudelkaa heidän nimeä pimeäs.  Riimejäs silti me kuunnellaan. Älä siti rupea muuntelee tarinoitasi. Upea nuoruus takana, vaikka jakajana toimikin pakana. Pakara sulje jo mielestäs, kun et sä ole enää mikää kakara. Vakavarana ole tilanteen tulles, koska vaarana se on se et vakaana ihmisenä naisen helpommin saat. Takaan et sanat kauniit sulle saumat luo, siis elä suotta sauvoi nurkkaa heitä. Eläkä peitä kasvojasi hupun alle. Meitä on moneks mut lupaan sulle sen, et viel sä taidot omaat. Kirjota jotakin somaa naiselle edes joskus. Poskiis elä sanojas jätä, vaan elä myöskään petä. Metäs viel useinkin sulle sanon nämä sanat. Kanat ne piilostaan motkottaa, vaan kukko urhea parvella kotkottaa. Rokottaa kukaan ei voi sanoistasi. Korottaa voit vain mielialaasi niillä.  Lorottaa usein suihkulähde, mut odottaa se ei voi. Pudottaa siis sut taas perseelles täytyy, vaikka löytyy vastaus vain kantapään kautta. Rankan pyörteen lautta kulkee keposeen, vaan reposeen tämä vaikuttaa pahiten. Kahliten sinut taas airoihin repolainen mukanasi kulkee repo rankana. Ankkana vees jos näät sen uiskentelevan silloin kaikki sul on hyvi...

Kerron..

Mä kerron nyt tän jutun, siis tunnen usein tän tutun tunteen.
Kun teen jotain muute aina sä mun mieleeni palaat, ja siellä
mä sua halaan. Palaan mielessäni usein tähän hetkeen. Retkeen
tähän ihanaan yhteiseen. Nyhtäisen taas sanani tyhjästä, vaikka
tyhmästä päästä tää nyt tulee. Kuulee usein mun sanoi joudut, vaikka
lohdut ei niistä varmaankaan hyvinkää suuret. Huulet sun mieleeni
painui, vaik vainui mun täytyy taas seurata. Vaurasta ystävyyttä
haluan, mutta en tarkoita sil mitään raha rikasta, vaan tunne rikasta.
Vikasta sanani taas tulee, vaikka likasta tästä mä tykkäänkin.
Jyrkkäänkin puotokseen valmis oisin sun peräs tulee. Suljen silti
silmäni taas ja maailmani muuttu unelmiksi. Tunnelmiksi suuriksi,
ehkä juuri siksi mä sust just pidänkin....

Lavaa...

Lavaa taas mulle esitetään, mut mä pyydän et tavaa mulle rakkaus ja mitä se käsittää. Rasittaa vaan ajatellakkin, et se oikea löytyy jostai. Ostaisin sen jos se ei passittaisi mihinkää, mut lasittaisi ostettu rakkaus tulevaisuuden. Kuulevaisuus ja lempeys varmaan rakkauteen kuuluu. Eikä rakkautta ostaa voi. Hempeys taas luonnistuu itestää, vaik jokainen ponnistus rakkauteen vain syvemmälle vie. Tyvellä kaiken alun taas tunne olevani, sekä tyynellä merellä taas mieleni käy. Tyynel mielel taas sydämeni lukon aukaisin, eikä se ollut edes kaukaisin murheistani. Urheista teoista usein puhutaan, mut muistaako kukaan uhreja näitä. Turreja taas nään kävelevän kadul vastaa, mut silti mun täytyy vain kurkkuani kastaa. Ostaa kai mun taas ruokaakin täytyy, vaikka postaan taas vain postiani eteenpäin. Kostaan mua ei luotukkaa, vaik nostais se ehkä mielt. Ruosteisen portin taas aukaisen, vaikka kaikki allen vaan lakaisen. Kakaisen nyt totuuden suuren, vaikka varmaan vielä tästä kuulen. Kuljen tuulen suuntaisesti nyt, vaik suuni joudun taas sulkee. Ulkoo taas sanat kauniit koitan muistaa, vaikka siit mun täytyykin päätäni puistaa. Luistaa taas jalkani jäässä, vaikka kädes taas totuus onkin. Olen ehkä omituinen otus, vaikka rotus mä vain koitan selvittää. Erotus taas on sama kuin ennen, vaikka verotus nyt mukana onkin. Peruutus ei tunnu mahdolliselt, vaikka lunnaat olenkin taas maksanut. Kunnat taas valmiina vetää uusii juttui, vaikka puuttui siitä taas järki. Siis älä härki härkää suurta, koska särkee se sun luusi. Kuusi taas tuo joulun jokaisen taloon, mut auto se vain ei ollu uusi...

Yksin..

Yksin pimeäs ilman mitää suuntaa, vaikka tyksin nyt sinusta. Yskin köhääni pahaa pois keuhkoist. Rahaa tää yskä ei vain tuo. Sahaa taas köyden unelmien poikki, kun jänis pitkin tietä loikki. Roikku sanat taas kurkussani kiinni. turkissani kuin takiainen. En silti ole lakiainen, enkä myöskään laiskiainen. Löysään taas mun otetta ajatuksistani. Rajatuista sanoista taas sanontani löydän. Jalan pöydän taas huomaan kumoon kaatuneen, silti sinä lumoot mut aina uudestaan. Rumaa tekstiä jos aikaseksi en saiskaan, niin laivan ruumaa täyteen ei saataiskaan. Raataiskaan kukaan nyt enää, kuten ennen munoin laatoitettiin joka paikka. Maadoitettiin taas joka aitaus. Lainaus tää vain siitä on. Raivaus taas uusille sanoille, kuten kaivaus räjäyttämäl aloitetaan. Paloitetaan jo kalatkin valmiiks, vaikka alatkin on nyt jo vaihtuneet. Palatkin naksahtelee vain paikoilleen, vaan onko mikää enää paikoillaa. Taikollaan ei enää kukaan tee mitää, koska kuka uskois taikoihin. Aikoihin arkoihin taas mieleni käy, vaikka täky vedes jo onkin. Ongin silti vastaukset tärkeät sieltä, vaikka ronkin nyt jo vaara vyöhyket. Kaara taas valmiiks laitetaan, vaikka jalankin matkaa vois tehdä. Valankin jos nykyää vannoo, ei se enää totta olekkaaa...

Tarvii..

Tarviiko sitä selitellä sulle vielä, vaik tiedä  en miten mä sen sanoisin. Siedä en kyllä valehtelemista, mutta viedä anna mun sut kauniiseen paikkaan. Raikkaan ilman tunnet nenässäsi, ja lumet samal valoa hohkaa. Hohtaa kaiken kauniin meidän ympärillemme, vaikka kohtaa yhtenäist ei täst hetkest löydetäkkään. Lyhty ei näist surkein ole, vaan lyhty tää timanteil koristeltu. Ryhty tähän leikkiin tunnelmaa luoden. Tuoden unelman yhteisen molempien mieleen. Kieleen usein sotkeutuen sanat taas, vaik hanat taas aukeaa. Laukeaa jännitys ympäriltämme, vaikka raukeaa ilmastoa se ympärillemme luo. Tuo taas sanat tunteet nämä pintaan, vaikka rintaan tämän tunteen varastoin. Parastain taas laitan ja yritän tuoda tunteeni esiin. Kesiin taas mieleni palaa, ja sua siellä halaan. Valan vannoin, vaikka korteni nyt kunnol kekoon kannoin. Taannoin taas huomaan että haluan sua vain enemmän. Taas anoin kaiken parhaimman ja sain sut mun elämääni. Karheimman ajatukseni taas luon, vaikka varhaimman ajan taas huomaan tulleen. Luomaan suppeen sana varaston taas tunteeni mut pisti, vaikka risti kädes mul vain on...

arvaa...

Arvaa mitä mä näen sus, kun karvaan totuuden huomata sain. Hain lämpöö sult, mut jäätä vain sain. Kai taas tämän nähdä taas saan. Tähkän taas uudestaan kasvavan näen, ja käen puussa kukkuvan kuulen. Tuuleen taas vasta kuljen, vaikka lasta nyt vain mietin. Vietin vierelläs monta kaunist hetkee, vaikka retkee kontallee ei tehty. Lonkalt taas joudun vetää vaikka en nyt puhu pyssyst. Myssyst mä vain taas pidän etää. Käsi rysyst taas eroon yritän pääst, vaikka jääst nään taas kuvan muodostuvan. Luvan kanssa taas sun kans kuljen, vaikka pussini nyt taas suljen. Tussini taas kuivunut kasaa on, vaikka muussini mä mätinki naamani. Saamani lahjat sulta seinälle taas ripustan, vaikka raapustan taas sanojani kirjaani suureen. Kannaet taas kirjani suljen, vaikka kuljen tiel epävakaal. Teeppä vakaval pohjal tää näin pyydettiin, vaikka syydettiin taas lastia mun harteille. Varmaan kastia eri taas olen, vaikka kartoille mä tieni taas merkkaan. Aika käy taas verkkaan nopeasti, vaikka viekkaan totuuden taas huomata sain. Lain uuden taas kuulin säädettävän, vaikka päätettävän mä siitä vain luulin...

läppää..

läppää vaik usein heitänkin, Silti usein peitänkin ääneni. Keitänkin nyt sitten soppaa, vaikka kalja koppaa mukaani en ottanutkaan. Rokkaa herne kun usein keittää saa siit mielen hyvän. Syvän huokauksen taas kupposeni edes teen, vaikka kaipauksen taas huomaankin. Silti suostu en luomaankaan mitää uutta ja kaunista, vaan taudista eroon haluisin päästä, vaikka kerronkin nyt jäästä. Väistä pois tieltäni, koska mieltäni sinä vain painat. Lainata hetken jos sua saisinkin, niin kaivata en sua vois. Tois nyt joku jo sen ihmeen, vaikka pimeen aikaa. Taikaa taas kimeen äänen koen, vaikka usein nyt hoen. Sut nyt viereeni haluan, vaik valuu taas tunteeni jokeen.  Rohkeen silti pyytää sun kättäs vaikka pohkeen julmetun nyt taas näen. Lohkeen taas nauraa, vaikka kypsää kauraa mun täytyis olla. Hauraat sanat taas päässäni soi, vaikka vauraat aiheet niis on. Vaiheet elämän usein moneksi muuttuu, vaikka paineet kovat taas tuntuu. Huntuun taas peitä pääsi, vaikka käsi nyt sattunutkaa ei sun käteen. Kysyn nyt usein et mitä mä nyt teen, vaikka veen nyt taas kupistani pois kaadan. Raadan usein elämäni teillä, vaikka sadan kerran kuullut olen et sitä kerkee tehä  joskus muulloinkin. Taas säkkiin tunteeni sulloin, vaan pulloi taas huomaan tehneeni. Tuomaan viestin rakkaalleni ne taas laitan, vaikka aitan katolla näin sua muistelen. Luistelen taas jäisel tiel ja huomaan tehneeni monta erhettä....

Häpeäpilkku...

Olen kai häpeäpilkku, mut älä puhu läpeä päähäs. Jäähäs tähä viereeni kuuntelemaan, ja totuutta muuntelemaan. Lohtua hae sanoistani joista nyt tunnet et voimaa löydät. Köytät mut taas sanojen kultasamenttiin, vaikka multa lamenttiin laitetaan. Sulta mulle ei edes löydy mitää tärkeää, vaan jotain järkevää mun nyt täytyy sanoa. Vaan kun ei se onnistu kun tunnen jatkuvaa janoa. Jatkuu vaan taas totuuden kiertely silti, hiertely kengäs ei lopu vaikka sopu jokaiseen pitäs löytää vaikka pöytää nyt täs lyttään. Kyttään valmiina iskemää puukon sun selkääs. Nyt tää totuus saa löytää taas uuden laidan, mut silti vain leikilläni sulle tämän sanoin, vaikka anoin apua ylemmält. Lapua raiteeni taas uudistaa, vaikka kapua ne ei rattaitani yl;s. vipua mun taas täytyy vetää. Oletko kuullut et tääl nyt jo vetää, mut ketää viereltäs et todellisuudes löytäiskää. Köyttääkkään ketää et voi jakkaraa, vaik makkaraa nyt täs maistelin, silti taistelin erämaas, vaikka perää maatas et voi. Kerää siis jo kimpsut ja kampsut, ja vaik lampsi ympäri ruotsinmaan. Luotsin tämän rauhattomaan maan, vaikka paan kauhattomaan traktoriin yleensä kauhan, vaan kauhun yleensä haluan välttää. Säätää mun välil täytyy, vaikka häätää mun nyt sut täytyy...

kellot...

kellot vain päässäni lyövät, kun sä kerrot tunteistas suurista, vaikka mä vain puhunkin nyt tunteiden muurista. Sä tarjoat siihen kuuria lääke, vaikka pääte tiemme yhteisen nyt tässä on. Ryhtyisin johonkin toiseen juttuun, vain sen takia että huttua puuron voisin saada. Kaada vain lisää juomaa lasiini, vaikka masiina nyt rikki onkin. Mikki suun edes suostun laulaa, vaikka yhtä kaulaa en haluiskaan. Enhä mä edes rakasta paulaa, vaikka paalaa rehut mun täytyis.väistyis murhekryyni, vaikka kyynisenä taas eteenpäin nyt kuljenkin. syyllisen näkösenä taas oveeni auon. pidän pienen tauon ja päätäni nyt vain auon. Lauon monil kovil sanoil, vaik en launo olekkaa. Tauno palo tai mikä lie, silti valon huoneeni sytytän, vaikka kytätään vain tilaisuutta uutta. tuottavuutta sanan nyt taas pyydetään, vaikka manaan jo piruja seinille. Makaan sängyl ja pirut ympärilleni piirtyy, vaikka taas mieleni jonnekkin muualle siirtyy. Hiiltyy taas todellisuuden mielikuva, vaikka kielikuva selkeä mul täytyis olla. löytyis nyt jo joku lause joka tunnettani kuvastaa, silti taas mun täytyy lunastaa sanani totuus, vaikka kohtuus taas tasan ei käynykkää, vaan käyn päin nykkiä, tai siis sori nyrkkiä. Torikin olis tuos lähel mut mikä into sielkin on olla, loirikin taas komeasti laulaa coveri veisunsa, vaikka suunsa se nyt vei. Silti puunsa ahkerasti vuolee, ja sanat suustasa nuolee. Kuolee tietenkin jossain vaihees, mut huoleen sekään käy...

Valo...

Valo talon päässä, silti jäässä palon nään. En silti häissäs ole valmis hymyilee, vaikka lymyilee aatos vain mieles mul. Kieles vaik jäätyis rauta tolppaan kiinni, niin en mä auta sua, vaan kolkkaan sut maailman pimeyteen ajaisin. Paa ilmaa renkaaseen, niin se täyttyy, vaik otteeni vaan löystyy. Silti pystyyn nostan sinut jos sitä tarvitset. Harkitset nyt varmaa toiseen kertaan, vaikka sua vain nyt jo loiseen vertaan. Vertani vaik jo joit, silti jotain niin ihanaa loit. En edes koita enää mitää selittää, vaikka pelittää tää ei voi tälleen. Jälleen kerran taas huomaan ajattelevani jotain muuta, vaikka suuta en sulkenutkaan, etkä sä vierelläni kulkenutkaan. Tielleni asetat jotain uutta ansa lankaa, vaikka nyt vaan karkaan. Varkaan tunnistan sussa, ja sekin osui arkaan paikkaan. Vaikka taas suunnittelman mukaan valmis olen karkaa, niin silti arvaan että siit mä en hyötyis. Löytyis kuitenkin joku joka arvostaa mua, mut kun sanon et noku en ymmärrä mitää. Kiitää ajatukseni taas hetkiin näihin. Retkiin jäisiin, vaikka olen valmis tielleni jäämään, silti päämäärän nään tässä avoimena ovena, vaik ihan todellakin lovena sua kohtaan olen. Tost vaan taas sä mut maihin lyöt, vaik laihinha mä vaan oon. Kaihdinta sulkea edes tahdo en, vaikka hahmo sun siellä häärii. Se pistää mun käärii hihani, vaikka vihani vain nouseekin. Rouskeenkin kuulen vain kenkieni pohjast, vaikka lohjast en olekkaan kotoisin, silti koto isin sielt löytyy, vaik köyhtyy sitä katselles vain. Astelles tätä tietäni pitkää ja suoraa. Usein sanon asioit suoraan, törmänneeni huoraan. Poraan yhä reikää seinääni tähän, vaikka heinääni vain tässä maistelen, silti yhä taistelen. Laistelen useiten parhaimmist, vaikka kaista onkin varattu. Silti parantu mieleni avoin, vaikka tavoin pahoin se tekikin sen.  Rahoin en sitä tuskin voiskaan lahjoo, vaikka kahjoo mä nyt usein täs mietin, silti tajuan elämäni vietin. Kesken eräsen leikin aijoin viedä päätökseen, silti sinä vain vetoatkin mun lauseisiini. Lauteisiin ne varmaan oletkin kirjoittanut, vaik mun armaani et olekkaa.kelekkaa taas vedän etiäpäin, vaikka selän sulle taas käännänkin, silti väännän sulle rautalangasta, ettei mua enää kiinnosta, koska ei jaksa se edes enää innostaa...