Muistan...

Muistan kun sanoit mulle että meidän ystävyydel ei ole hintaa, mut nyt nään jo pintaa syvemmälle. Pintaa syvemmälle sinut päästettiin. Sinut päästettiin pois tästä pahasta maailmasta poikkeen, vaan poikkeen sinua en olisi halunnut päästää. Päästää sinusta irti en koskaan, vaan nyt kun jouduin irti sust päästää niin haikea mieli mulla on. Toivottavasti sulla kaikki hyvin on. Hyvin jos on silti en tiedä, voinko kohtaloosi rujoa kostamatta olla. Nostamatta nyrkkiä näitä kohtaan, jotka sulle tän pahan teon tekivät, en usko et pystyn siihen. Siihen en pystykkää varmastikkaan, vaan varmana sen voin sanoa, että koston himo suuri mulla on. Vaan sulla nyt huolia uusia ei ainakaan tule, ja entisetkin jo kauas susta kaikkoaa. Kaikkoaa mieleni kauas tästä ajasta sinne meidän yhteisiin aikoihin hyviin. Vaan tämä puhe jonka sulle tein niin on tarkoitettu monille, joten mun pitäisi myöntää että kaikille teille tämän teen, teen tän kaiken teidän vuoksi, jotka mun puolesta teitte kaikkenne, joten muistopuheena tämän teille haluan antaa ja kantaa korteni kekoon tähän juttuun vielä tulevaisuudes...


Tämä on tehty teidän muistolle ystäväni, joiden nimet ovat: Ryhä, Jura, Kora , Torkka ja alkkis, kiitos mitä mun eteen te teitte, sitä unohda en ikinä...

Ulkona..

Ulkona huomaan jälleen joissain asioissa olevan, mut silti tiedän asioissa näissä olevan kiinni. Kiinni laitan takkini liepet. Kiepit siin takis valmiina kohtaamaan. Johtamaan suostu ansaan itseäni, vaikka nyt huomaan umpikujaan päätyneeni. Päätyneeni yhteen tauluun väreillä hetkeä ikuistamaan. Lauluun sanat sinä annat, ja minä kannan sanat nämä sydämessäni vahvana muistona. Sydämessäni kaiketi kaiken muiston kannan. Vaikkei kaikkea muistaa nyt voiskaan, silti sua unohtamaan suostu en. Ihastus tää tekee mulle niin hyvää, ja niin sanotaan ettei rakkaus ruostu ikänää. Ruostu ei hellyys eikä lempeys eikä myöskään se hempeys. Lempeys auttaa mua muodostamaan lämpöä, ja tässä lämmössä silmäni nyt suljen. Kuljen hetken muistoissani taaksepäin, vaik niit takaisin ei saa, joiden kaa kulkee voin iloisena tietä pitkin. Tietä pitkin kulkiessani pysähdyn sinua odottamaan, käteni tämä ojossa halajaten kättä toista kaverikseen. Toverikseni tälle matkalle sut haluan ottaa, enkä sua pois haluu ajaa. Rajaa hei ei mun silmät nää, mut silti pimeys vahvan luonteenkin nostaa ylös. Ostaa mun ei aikaa tarvitse, mut silti toivon ettei mun kostaa kenellekkää tarvii enää. Enää en mä nää tarvetta kostaa kenellekään, koska mulla on sinut ja sinun vuoksesi kostot jätän tekemättä. Vuoksesi kaiken tämän teen, enkä silti ikään saa tarpeekseni siit, että sun kanssa olla saan. Kanssa sun haluan kulkea, enkä sua satuttaa millää pystyiskään. Pystyiskään en sua nyt päästää irti, kun me nähdään en säästää hellyyttäni tahdo, vaan tahdon hellyyteni jakaa sun kaa. Kaa sun kaikki iloiset ja surulliset asiat jakaa. Takaan sulle sen etten sulle asioita pahoja tuo mukanani, vaan kaiken näistä estän sanomal et ei hätä ole tämän näköinen.Tätä tässä ihmeissän mietin, et miten minä oikein ihastuinkaan sinuun...

Sinä..

Sinä vain mielessäni pyörit, kun aamulla heräsin ja sängyssä pyörin.. Aamulla herätessäni huomasin käteni tärisevän jännityksestä, enkä tiennyt mistä tämä jännitys johtui. Johtuiko tämä siitä mistä me eilen sovittiin, vai siitä että olenko semmoinen ihminen jonka sinä haluat, Tai olenko vain pelkkä uusi ihminen joka nappulana peli täs toimii. Sitä aamulla vielä tiennytkään en, mut enää en usko et olen pelkkä nappula pelilaudassa. Pelilaudassa tässä noppia pyöräytetään, ja tunnetaan kuinka iloisuutta lauta tää lisää. Lisää riittävästi lämpöä jotta sydämeni nopeasti sykkiä saa. Sykkiä sykkeeni nyt nopeana saa, koska aamusta kopeana huomasin itseni olevan. Olevan päivän vasta aluillaan, ja pohtien et mitä me tehtäis tänää yhdessä. Kohtien epäselvää en suostunut ymmärtämään. Ymmärtämään en suostunut jännityksen syytä, mutta sydämeni jännityksen syyn jo tiesikin. Syyn tämän jo itsekkin illasta tajusin, ja syy se mikä mut sai jännittämään olit sinä. Minä jännitin kauheasti meidän treffejä. Menossa taas tämä pieni poika hiljainen treffeille menos olikin, ja ennen kuin tämä poika tajusikin, hän palavan tunteen sydämes huomasi syttyvän. Syttyvän iloisiin liekkeihin sinut nähdessään sai kokea jälleen jotain uutta. Kuutta eri kohtaa meidän ihanista treffeistä jälleen jään miettii. Miettii sitä kun meidän katseemme kohtaa, se uuten ihastukseen johtaa. Me siinä katsomme toisiamme silmiin. Pilviin kuin tämä hetki minut vieden. Vieden minut kauas kaukaisuuteen, silti kauas vienytkään sua ei, vaan seisoimme siinä ihan lähekkäin toisiamme silmiin tuijottaen. Toisia halaillen tiettyä läheisyyttä haluten, läheisyyttä ja hellyyttä halajaten. Palaten hetkeen tähän ihanaan mielessäni, vain silmäni mun tarvitsee sulkea muistaakseni tämän hetken. Retken tämän tuun iloisena rintaani painaa, vaik rintaani tähän pientä kaihoa luoden sinusta jouduinkin päästää irti, mut silti viel sydämessäni tunnen et sut tuun viel kohtaamaan. Kohtaamista uutta täs nyt jo odottelen, vaik ikävää kokisin sut silti haluan pitää....

Seinällä...

Seinällä nään kuvan onnellisesta perheestä. Perheestä unelmoin tästä. Tästä hetkestä eteenpäin tunnelmoin. Jaan tunnelmia ilosia kaikille. kaikille joille tämän tunteen annan. Tunteee minut ihan kokonaan. Kokonaan unohda  En sinua lainkaa kultaseni, koska olen sulle velkaa sen. KErtaan ajatukseni uudelleen Tässä hetkessä elämässä kertomassa. Kertomassa tunteistani joita läpi kävin elämäni. Tässä Hetkessä elämässä pelkäämässä vierelläsi olla saan. Siirrellessäsi tunteita syrjään. Huomaan Suuntani vaihtuneen...

Tää on vain pikkupätkä jota ajattelin sanoitukseksi..

mahtava..

Sana mahtava yleensä myönnetään jollekkin asioille, ja ihmisille. Ihmisille monille käy näin kun se tapahtuu, että kusi nousee päähän. Kusi päässä ei ole mukava olla vaan siitä eroon päästä pitäis. Riittäis vain kaikille ihmisille se että olis oma itsensä eikä muiden idoli vaan ei riitä. Siitä ei nyt tule yhtikäs mitää jos idoli tekee jotain väärää niin sitte teet sen itsekin. Itse pidät sitä hyvänä tekona vaan silti muut pitää sitä pahana. Tahona olis vaikka vittu jengi taikka rengit ei niiden mukaan kannata elää. Vaan elää omaa elämää jotta tajuiaisit olevasi tässä elämässä oikeasti elossa. Silti moni pelossa tahtoo elää ja se mua vituttaa tässä eniten. Sapettaa vain ajatuskin tämmöst yhteiskunnast, yhteiskunnast jossa ei enää edes vainajia kunnioiteta. Kunnioitusta vainajille vaadin, ja jotka käyvät häpäisemäs haudan niille ikuista helvettiä haluisin. Niin paljon tämmönen sapettaa, mut hei ei me mitää muuta tehdä ku säretää lyhtyjä prkl... Vaan häpäisemistä se on kuitenkin....

Vaivaa..

Vaivaa mieltäni tää ajatus suuri. Tuuri ei mua koskenutkaan, vaan juuri siksipä minä tiedän epäonnen olevan. Huulet punaiset houkuttelevasti edessäni näkyy. Kaikki tarttuneetkaan ei täkyyn.Täkyyn jolla kaloja voisi narrata, vaan tarrata niihin käsin ei voi. Tarrata sun käsiisi haluisin ja viedä sut paikkaan kauneimpaan. Tiedä en sitä miten sen tekisin silloin, vai tekisinkö sen sittenkin. Ken kaiken tämän tietää, joutuu kaiken sen sietää. Kävelessäni huomaan että jokin kengässäni hiertää. Hiertää kengässäni paljon, vaik mieli tekisi paljon katsoa mikä siellä hiertää, silti ennätä edes katsomaan, vaan jatkan samaa rataa kiertäen samaa isoa metsää ympäri. Ympäri puiden samalla katsellen ja miettien, että uskaltaisinko tohon metsään mennä vai en. Johon mennä ei uskalla ei myöskää kannata riskiä ottaa, mut päätänpä silti riskin ottaa ja lähteä metsään tähän huhuilee. Huhuilen tovin jos toisenkin vaan, silti vastausta kuule en. Kuule en mitään muuta kuin tuulen havisevan puiden lehvissä. Lehdissä näissä jossa elämän suuren nähdä vois. Elävän elämän salaisuus on aina se, että pitäis jaksaa nousta aina surujen päälle ja talloo ne maan alle, vaan saan tälle selityksen juuri suurimman silloin et miksi jäin asioita pohtii, vaikka kohtii monii epäselvii mulle on. Sulle asiat on kuin selvä pläkki. Mulle vain asiat ovat kuin musta täkki, kuin häkki vailla omistajaa kuljen tätä tietäni pimeää. Kimeää ääntä samalla seuraten, joka johdattais mut elämässä eteenpäin, mut veteenpäin se sitten mut jatkaa ja näyttää kirkkaasta vedestä kuvan nätin. Väitin et ei kuvaa tätä uskoa pidä. Vaan silti sitä tärkeänä mielessäni pidän. Hädin tuskin edes enää muista mitään muuta kuin oman nimeni, jonka jätän järven pelikuvalle iloiselle. Silloiselle parhaimmalle ystävälleni hattuani tässä nostan, mutta vielä minä kohtalosi suuren kostan. Kohtalosi suuren tunnen sydämes viiltona pahana. Arpia sydämeni tämä pieni saanut paljon on silti kokemusta kartuttanut tämä paljoo ei kerennytkään. Herennytkään en miettimästä, sen kuitenkin kieltää voin, ettei mulla tunteita jaettavaksi enää riitä. Vaan kiitän onneani mahtavaa, silti syytän sitä kaikista huonoista tunteista...

Aikaa..

Siitä on aikaa kun viimeksi itseni löysin tästä tilanteesta. Siinä on kuin taikaa tässä hetkessä. Haikaa mieleni edellisiin retkiin todella paljon. Totella paljon sydämeni ääntä tätä nykä haluan kuunella. Vaan koitellen elämä mua yrittää lannistaa. Soitellen sanoja päässäni kaikkia arvoituksia. Aivoituksia tässä elämässä paljon kaikkeen toivon.Vaikken asioita ilman silmän kostumista käsitellä nyt voikkaan, vaik tiedän että elämäähän tää vain on. Vaan silti silmäkulmani kostuu viel surun ja vihan kyyneleistä. Pihan vedellä täyttää näillä kyyneleillä voisin, vaan mitä se tulisi auttamaan. Tulisiko se mua edes eteenpäin potkii täs elämäs, sitä halua tietää en. Sietää mun näitä mun kaikkia muistoi tarvitse ei. Puistoi niin monii kulettu on. Suistui elämä niin monii kertoi raiteiltaa. Aina vain raskaampi taakka nostaa takaisin paikoilleen. Paikoilleen raiteelle tälle takasin haluisin. Makaisin avuttomana maailmassa, vaik iloiselt päält päin näyttäisin todellisuus aivan toista on. Soista näistä joita monii nähnyt oon. Kuvitellut monesti oon, että löytäisin tämän päädyn oikean. Sokeana kuljen reittiäni valtavaa. Suljen valtavat muistot sydämeeni tähän. Vähän huolia jaettu, silti monii jaettu on, vaan en halua sotii enää tätä vastaan. Vaan kotii palata paljon haluan, ja sen toivoisin nyt mahdollista paljon sen olevan. Ovelan mieleni perukoille asiat nää kaikki kehkeytyy, vaikka haluisin täysin olla maailmassa iloisessa nyt turvassa kaikilta näiltä. Tajuisin silloin vasta miten vapautunut voisin olla. Toisin asioiden soisin olevan, vaan moisin ajatuksin mieltäni vaivaan...

Kerro tämä..

Hei kerro tämä juttu. Nämä jutut mieltäni jäävät painaa. Painaa raskaana olkani päältä. Täältä jaettu kaikki on. Haettu sitä kunnol keinoo, joka keinoo kokeiltu on. Mokailtu kaikessa ainakin kerra on. Sen verran kertoo voin, että koin todella paljon. Sanon vain tämän kerran. Kerran myönnän vain rakkauteni sinuun. Enkä tiedä mistään mitään, Enkä haluakaan tietää. Sietää mun ei tarvitse sun valheita pahoja satuttavia. Tahoja monta läpi käyn tässä elämässä. Välil vaikeeta on täytyy kyllä myöntää se...

Tämmöst ajattelin biisin kertosanaksi..

Taidot...

Useat asiat vaativat taitoa. Taitoa jota ei käytä menee silloin hukkaan. Hukkaan kaikki opiskelemat asiat menevät silloin. Milloin kaiken selvin silmin näen? Näen kaiken epävarmana kohti tulevan. Epävarmana pysähdyn pohtii maailman avaruutta. Avaruutta jonnekka tilaa hyvää järjestetään. Pilaa kaiken mitä mielessä kuvitellaan, mut halaa kun oikean ihmisen vierelle löytää. Vasten pöytää taas käteni nämä taas käyvät rauhallisesti. Vasten pöytää kyynärpäät omanpaikkansa löytää. Löytää kämmenet taas tutut kasvot, jotka usein ovat näiden kämmenten peitos. Keitos tää soppaa suurta keittää, kun sopan tämän huomaan valmist olevan voin jakaa tän sopan kaikille muille. Kaikille muille parhaille ystäville kerron sopan ainesosat nää. Tää tärkein ainesosa tähän soppaan on rakkaus, jota vastaan ei auta yksin nousta...

Päiväkirja..

Rakas päiväkirja en tiedä mistä alottaa. Koko elämäni tää kirjaa vaan panostaa. Kerron mun stoorii, kerron kaikki huolel, kerron mun päivät ja kerron nist huolel. Paljon on sanottavaa paljon pitää purkaa, ja kerron myös sen kuinka haluun olla sun kaa. Oot mulle tärkee oot se ainut. Olin onnekas silloin kun sain sut. Kiitos kulta kun sain sen chänsin. Kun sain sut ja syliisi pääsin. Sanoin sulle silloin et en koskaan päästä irti. Vaik pois kuolisin ni olisin nyt silti. Kaipuu on kova ku et oo täällä. Sydäntä raastaa ikävä on täällä. Miks  jouduit lähtee, ja miks jouduit mennä. takasin sielt paikast ja mun luokse lennä..

SANA VAIN....

Sana vain silloin miettii kaikkee jään. Sanaa sitä halua en vain kuulla. Hanaa suoralla autolle tälle annetaan ajetaan ja nauretaan samalla nauttien kaikist silmäniloist.Silmäniloa on se kun näämme kaikki nää naiset kävelevän kauniina vastaan. Kauniina valmistellen iltaa tulevaa. Tulevaa iltaa me nyt tässä jäämme miettii, että mitä me teemme silloin. Teemmekö näin että hukuttaudutaa tähän hetkeen nautinto aineita nautiskellen. Nautiskellen maistiaisia tästä pullosta hienosta otetaan. Hienosta pullosta huikkaa oloon tähän otetaan. Oloon humalaisen päästessämme tiedämme, että mopo karkaa käsistä helposti, ja huomataa kuinka meitä kuljetetaan kuin sikaa säkissä. Säkissä josta näämme kaiken vaan silti meidät ylipuhutaan kaikkeen hulluun. Hulluun jota tehtyä selvinpäin ei tulisi. Vaan miksi humalassa kaikki näyttää niin hyvilt ideoilt. Ideoit hyvii ne ei oikeasti ole kuhan vain aamusta kauhusta kankeana herää. Mietitään taas että mitä tekemää menty on. Menty harrastaa yhden yön juttui, joita oikeasti tarvitsisi ei harrastaa. Vaan kokeilun halu vetää meidät puoleensa ja aamuisin aina sitä kadutaa. Satuttaa jo ajatellakkin mitä kaikkee tehnytkää olen. Vaan kaikkee tehtyi asioit en voi vain enää miettiä, koska se vetää mun olon vakavaksi. Vakavaksi vakavaraiseksi se minut saa, ja taas huomaan kuinka kaikki tää ajatus mut nurkkaan ajaa. Kurkkaan kulman taakse, kuin etsien pakokeinoa. Vaan pakokeinoa ei tästä tilanteesta löydy. Hyödy ajatuksist näist en mitää vaan silti nää mut yhä uudelleen öisin herättää....

Kerron...

Kerron sanoja näitä tärkeitä mielestä. Säitä myrskyisiä elämäs tarvii olla, vaan mieles sama pikku kysymys edelleen pyörii.. Pyörii vain jos sitä kysyä en voikkaan. Voikkaan kaikkeen en silti ryhtyä voi, vaan huudella vain hulluna haluan. Suudella sua suulle paljon haluan unohtaa sanat ikävät siinä samalla voisin. Toisin rakkauden vaikka tiedä enää mitä se on, vaan kadotin sanat kauan aikaa sitten sydämeni sisään. Sisään jonne eksyy moni sana vaan tätä yhtä ainoata sanaa silti tajua en. Hajua ei asiasta ole vaan tiedän asian, että kaksi kaukaista tähteä toisiaan rakastaa ei voi. Pakastaa tunteen tämän haluan. Jotta tunne tämä pitkään koskemattomana säilyy. Häilyy mieleni jukuripää silti kahden vaiheilla olen. Jukuripää tämä sydämensä tunteet piiloon laittaa ja sanoo kaikille, että kaikki on hyvin vaik huoli painaa mieltä. Huono puoli täs on se, että itseäni en ajattele vaan eipä sitä itseää tarvii sääliä, koska jos tuntee itseään kohtaan sääliä ei onnistu jatkaa matkaa ilman mitää väliä..

...

YHdessä matkaamme tätä pitkään keritty kulkea ei. Kulkea sun vieressä tahdoimme paljon. Tahdoimme vaikka kuinka paljon, silti sinusta jouduimme luopumaan. Luopumaan silti se ei meitä saa sua unohtamaan. Vaan sut aina silti aina sydämessämme säilytetään. Säilytetään kuvaasi kehyksissä joita unhoittaa emme voi...

Elias Jouko Cristianin muistolle...