Värssyi...

Värssys monii nättei sanoi. Veri vanoi seuraten valat löydetään. Vanat nää jotka kädestäni löytyy. Ei ne sanat suuhuni juutukkaan. En mä suutukkaan helpol, vail lepoo olen jo pitkän aikaa kulkenut. Silmäni usein sulkenut, mut silti väsyneenä vain kulkenut. Silti sut mieleeni suljen nyt jo uudestaan, vaikka nyt vain sanoja suustani syljen, Kyljen taas kääntää voisin, vaikka nyt vain surui mielestäni pois nyljen. Hylkeen kun rannoil näkisin, niin heti sun kylkees jäisin. Ylpeen voisin matkaa sun vierel jatkaa, vaikka ei mua luotukkaan rakkaudes kylpeen. Ylpeen ylimielisesti taas surut yritän käsitellä, vaan käsist tää jo nyt lähti. Kasist jo rupee mieleni näihin palaa, vaikka lasist jo sirpaleet irti on jo otettu. Kipaleet nää jotka nyt kuuntelen, niin kipeelt ne tuntuu mielessäni. Tosi ripeelt taas asiat nää tuntuu, vaikka maku niin kirpeelt taas vaikuttaa. Hiirveelt taas mä mielestäni vaikutan, vaik olenkin nyt jo pienelt hiirelt kuullu jo kaiken. Vireillä taas ideat on, vaikka kireillä langoil ne minuun punottu on. Vielkin useit kertoi hereil mä näit mietin, vaikka leveil raiteil taas mun juna jo kulkeekin. Ei silti mun kannata leveillä, vaan silti nyt uudestaan lupailla asioit, joit en pystykkää pitää. Rystykää ei kaikkeen pysty, vaik ei se väkivalta korvaa mitään. Silti tää jo riittää, vaikka sua nyt jo saan kiittää. Rehua kun niittää taas urakal joudun, ei silti mitään uutta siittää saa, vaikka nyt sekin aika jo riittää. Täytyis kai mun nyt jo äitiäni kiittää, vaikka tapaturmii ain vain riittää. Viiltää taas tää tuska sydäntäni, vaik tää vertaus taas viittaa johonkin muuhun. Ei mul ole sankarin viittaa edes mun päälläni, vaan ankarin käsi jo senkin mun rinnuksiltani kiskoo. Viskoo se mut taas kaiken elämän pyörteusuubm vaik tasaist kiskoo jo se kulkeekin. En mä silti mitään liskoo nääkkään, vaik diskoon taas valmistaudun. Iskuun uuteen taas suunnitelmat laadin, vaikka vähän jo itseltäni liikoja vaadin. Haalin kyl ystävii lähelleni, mut kuka olisikaan tukenani...