Tulen...

Tulen kuin viimeistä päivää, siis ilman mitää huolen häivää. Hääpäivää suunnittelenkin jo, vaikka sää päiväl kummonen ollukkaan ei. Jää silti hetkeksi mun viereeni, silti seireeni usein kaunista laulua laulaa. Leipeeni taas syön, vaikka peitteeni taas yltä päältä hies on. Ties mitä mieles, silti vain runo kieles. Vieres sun mä onnellinen oon, vaikka ei eres erehytty tästä aiheesta. Perehytty ei kunnolla tähän aiheeseen, vaikka perin hytti se meillä laivas vain on. Aivastuttaa taas kun nenääni kutittaa, vaikka kukittaa se onnistu ei millään. Mukista taas vettä maistelen, silti pettävällä jäällä kuljeskelen, vaikka suljeskelen jo silmiäni. Sukeltelen taas unelmiin suuriin, vaikka puun juuriin taas asiat huomaan palaavan. Salaavan todellisen luonteen taas sun huomaan, vaikka halaavan vain sun odotin. Palavan roihun taas sydämessäni tunnen, vaikka laihan lohdun taas sydämessä tunnen. Kun en mitään muuta enää keksiskää, vaan kuuta taas katselen ja luuta taas maistelen. Suuta kuivattelen, vaikka muuta ajattelen. Arattelun jälkeen taas valmis olen jatkaa, vaikka karauttelun se päässäni aiheuttaakin. Karkauttelun taas ymmärrän, vaikka arka uteluun mä vain olen. Suuteluun taas mieleni haljaa, vaikka sun nimes huuteluun suuni onkin jo tottunut. Huuhteluun käytetään kuiteskin vain vettä, vaikka suhde hulluun tekeekin must järkkymättömän. Pulloon taas katseeni kääntyy, ei siinä lue karhu eikä karjalakaan, vaan siinä lukee rakkauden oikea annostelu. Panos taas kovana on , vaikka hoivanna vain taas tätä olen...