Viimeiset...

Viimeiset sanani nää. Tärkeet hanani nyt auki jo on. Järkee täs onko. Särkee taas nää kaikki mun unelmani. Tunnelmani nää kauniit nyt jo kuviks jäi. Kauniiks uniksi kaikki jo kerätty. Maailmaan usein jo herätty. Muistoi jo paljon kerätty. Penätty turhii juttui. Pelätty  meidän mielemme on. Eletty kuin heinäpellos. Ei me nyt mihkää keretty. Erehytty joka asias, vaik eihä meit nyt perehytetty asioihin. Teinhä mä nyt jo väärin. Silti hihani nyt ylös käärin. Ringis nyt vain häärin, vaik paljain säärin nyt jo toimin. Särin nyt jo kaike ja omin voimin jo harhailin. Tarhailin jo kaiken sekasin, silti vielki arkailin turhaan. Karkailin tilanteist turhaan, silti nyt sun katsees jo murhaa. Ei ole syytä tehdä itsemurhaa. Itse nyt mutkaani jo kurvaan, silti jo selustaasi turvaan. Turpaan jos sun vuokses saisin. Tähän yhteiseen hurmaan valmis oisin siirtyy. Piirtyy kuva tää taas jo paperille, vaik haperoiden nyt vain sormeni käy. Haparoiden omin mielin harhailen. Varhaille ajoille jo hattuani nostan. Kostan silti kaikki haavat syvät. Kaavat hyvät ei erota jyvii akanoist. Olen siis haka joist ei pidetä, silti takana ei kukaa puukon kans kuljekkaan. Et sä sulkenutkaan oviasi edestä mun, kun mä nyt jo vedestä nousen. Lorusen jo mielessäni lausun, vaik jokusen kerran se vielkin vaatii. Noku sen totuus on jo niin monimutkanen, vaik moni satuttaa jo sydäntäs. Hädän täs omin silmin jo näen, ja häädän jo sut hädissäni jo ovelta. Povelta sun jo anteeksi pyydän, kunhan vain lovelta välttyisin. Etten ois enää kärttyisin. Enkä muiden omaa enää kärkkyisi, ja eikä mun mieleni enää järkkyisi. Särkyisi sun sydämesi ei enää. Järkihisi tulla sä jo voit...