ilmoitukset...

Ilmotukset seuraavanlaiset ovat tosi herkkiä. Pelkkiä muistoja vanhoist ajoist. Leikkiä taas mun täytyy mun muistikuvillani. Ei se olekkaan mitään feikkiä, vaan kaiken värein joitain herkkiä. Välein ajan kauhun, vaikka nyt vähin jo saunassakin näkyy. Kauhassakin kun vettä on ja kiuas jo sihinäänsä tasasta jakaa. Kauas minut täst hetkestä vie, ja niinhän sitä sanotaan, että kun soivat kiukaan urut unohtuvat arjen surut. En tiedä onko tämä totta, mutta saunas mul unohtuu kaikki murhehet. Lainas tää hetki nyt vain on, mutta samal kysellen kiukaalta, että mitä sitä tekisi. Niin se kiuas taas sihinällään mulle vastaa, vaikka olisikin viha päällä, niin saunas kaikki tasottuu, koska sauna antaa sen verran mitä pitääkin. Kantaa tunnekuohut pois minusta, vaikka hetken mä taas sille vain annan. Tämänkin hetken kun päivän päätteeksi aina koen, niin usein jotain uutta jo hoen. Saunas kaikki luottamus yhteen kasataan, koska ainut paikka missä jutellaan ilman epäilyksen häivää on sauna. Sauna onkin jo siitä syystä se rauhan tyyssija, jota minä kunnioitan. Missään muualla kun ei ollakkaan ilman vaatteita. Se taas osoittaa luottamusta toisiin, vaikka aika roisiin nämäkin asiat jo kohdistuu, silti paikkoi saunan veroisia ei ole montaa, vaikka moni sitä jo väittääkin. Etenkin jos paikkana on vanhan kunnon savusauna, se on jo hieno tunne pelkästään, kun silmist vesi tulee savun voimin, mutta taikaa se on jo erilaista. Aikaa saunomiseen siellä usein jo käytetään, vaikka moni sitä koekkaan nyt ei. Ei olekkaan mitään ihanampaa kun vain oman rakkaan sinne viereen sais, vaikka mieleen se taas hakis. Ei täs sakis olekkaan mitään vikaa, vaan tunteet näin ollen vahvistuu. Havahtuu taas mun mieleni hetkeks, vaik näihin hetkiin jo muistoni halajaa. Palajaa usein nää hetket mun mieleeni, jo siitäkin syystä, koska saunan jälkeen usein nautitaankin olut. Vaan otappa kerrankin saunaolut saunaan mukaan, koska silloin se maistuu paljon paremmalta, ja kaada olutta pikkusen myös kauhalle, niin tälle rauhalle leivän tuoksun suot. Samal kun olutta juot, niin ajattele rakastasi. Näin ollen koet hetken ihmeellisen. Retken ekan muistat, jonka rakkaasi kanssa ekan kerran kävit. Lävitse sen taas sä käyt, vaikka nyt jo häviten hetki poistuu mielestäni, silti se usein vielkin mun mieles toistuu...

ajatukset...

Ajatukset mun täytyy taas tyhjentää, siis viikon plajaukset kerral tähän. Laji sukset jalkaani taas laittaa, tahi ukset taas sulkea. Kuinka sinä julkeat minua vastaan nousta, vaikka samaa tietä sun kanssa yritän kulkea. Sulkea taas mun jälestäni ovet täytyy, vaikka soikea tämä ympyrä jo onkin. Se oikea oletko, vai pelkkää harhaa. Haraa ja harjaa hiuksesi uudestaan, vaik kyl mä pärjään. Värjään kuvaa suurta taas mielessäni, vaikka nyt jo äänikin väräjää. Säröjään peili taas näyttää, vaikka kuvakin nyt vain säräjää. Häräkää vastaan taas taistelen, ja taitavasti väistelen. Päästelen taas asioita ohi korvien, vaikka lorvien päiväni vaan kuluu, Puluun en taaskaan tartu, vaikka sulkuun kaikki jo lopetetaankin. Kulkuun sun mun täytyy taas puuttua, vaikka sanoihini taas taidan juuttua. Suuttua silti en saa, vaikka muuttuahan mun pitää. Monta juttuahan sitä jo täällä kulkee, vaikka tuttuahan se mulle vaan on. Kututhan mua ystäväks, tai mikskä lie lystää, silti otteeni mun täytyy löystää. Löys tää ystäväni taas jotain uutta, vaikka vanha köys jo olikin. Käys nyt asioilla sitten, vaikka säysee mä en ookkaan. Naisee taas ajatukseni tuhlaan, vaikka tähän juhlaan kaikki päätetäänkin. Just taa oven kuljen, kun sinä oven suljetun avaat. Ravaat kuin ravihevonen, vaikka parhaat palat viel käymät on. Kalat on luotu uimaan vedes, vaikka salat tämän luukun taas avautuu. Vaarautuu taas salaisuuteni suuri, vaikka valoisuuden taas huomaan. Talois uuden lampun nään, vaikka enhän mä valois kuljekkaan. Kalois taas pelkkää siivottavaa on, vaan loiset taas niissäkin kiinni ovat. Toiset väittää asioit tietävänsä, vaikka särjetkin sä vain astioit. Täst voit jo leivän päälle paljon lyyvä, vaikka täytyyhän sitä lyyjyäkin tuhlata, Syyhyjäkin useasti hoidella, vaikka kysyjäkin nyt syypää vaan on. Käsi rysy taas tästä syntyy, vaikka enhän mä enää edes mukana pysy. Pystyn silti vastaan laittamaan, kun lystin alkaneen taas huomaan. Pystin kultasen jo omakseni haluisin, vaikka multasen, mutta silti niin kultaisen ihmisen vierelleni saan. Parahultaisen hetken taas päässäni läpi käyn, vaikka tässä maassani usein huono tuuri on. Vaikka eihän se virran vuonokaan suorana pysy. Kuonokaan ei ihan kaikkeen silti pysty, vaikka kuonaa nyt tässä raudast hakkaan. Täytyi mun jotain luovaa siitä luoda. Uuden puolen itsestäni esiin tuoda voisin, vaikka kestäisi matkani ikuisuuden, niin oletko sä se joka rikkonaisuuden kestäisi. Viikko tolkulla yritän taas selittää, vaikka pölkyl taas pääni huomaan olevan. Tyrkyl taas jotain uutta nää, vaikka tuntuukin tää jo myrkylt. Särkyvält taas sydämeni tuntuu, vaikka järkevält se ei ees enää tunnu. Tärkeält asialt se taas sulkeutuu, ja kauas pois kulkeutuu....

Verranto...

Verranto tää onkin nyt vain kerranto. Kerrankos sitä vain eletään, vaikka herrankos täällä kelpais rehennellä. Koskeen kaikki muistoni palaa, vaikka muistojani nyt salaa halaan. Haalin kaikki asiat itselleni, mutta tietenkin niit nyt jo vaalin. Vaadin selitystä kaikkeen, vaikka vaikeen ajan tiedän tulevan. Aikeen huonon taas silmistäs nään, vaikka et olekkaan haikeen oloinen. Sai joku kenties ajatuksest kiinni, vaikka sen nyt ties jo kaikki. Saikku ja kaikki jos painaa päälle, niin elä muserru siit, vaan elä sure sitä. Pure hammast yhteen niinkuin mä yleensä olen tehnyt, vaikka syleilyyni sut sulkisin. Hyräilyyni taas heräät, vaikka tällaiseen hyväilyyn tottunutkaa et ollu. Syväl jossain kuopis, vaik maati ruopis ja kuopis ei se auta mitään. Suo opissani taas luistaa, vaikka päätä nyt täytyy puistaa. Muistaa silti kaikkea en voi, vaan ruista rantees jos ei olekkaan, niin kertooko se miehen mitan. Älkää verratko mitään muhun vaikka, selvähän tuo on, että jollakin meidän pärjättävä on. Värjättävä taas mun muistikuvat täytyy, vaikka silti kaikki ajan mittaan täyttyy. Pajan taas kerran yhtenä näen, vaikka hajonneit asioit useit jo on. Astioit joit tullu vahingos särjettyy, vaikka kastijoit ei useit ollutkaan. Maistiin taas joitakin pyydän, vaikka kastiin suuren en kuulukkaan. Kalliin elämän taas näen, vaikka malliin hyvään sen nyt ajoinkin. Ralliin tähän usea pystykkään ei, vaikka aihet niillä olis siihen....

.,.

Mitä minä taas sanoin, vaikka matkaasi taas anoin. En kyllä sano mitä olen asiast mieles, vaikka kieles juuttunut rautaan taas on jäänyt kiinni. Lautaan taas nimesi vuolen, mut kuka haluu renttua joka huolen kanssa kulkee. Muistutan kai jotain pentua, vaan huiskutan kättäni hyvästien merkiks. En silti syntynytkään erkiks. Verkos kaloi useit on, vaik paloi useit kertoi päreet. Ei edes vertoi vedä näreet, vaan kääreet nättiin sumppuun laitan. Tumppuun taas käteni laitan, vaikka vaihan totuut usein. Ei silti siinä mitään rotuu ole, vaik lohtuu vain näil haen, silti usein paenneen tilanteist huomasin, ja samal juomasi kurkkuun kaadoin. Luomasi kaikki valheet mun omaksi voitoksi kääntyi, silti usein tulikuuma rauta vääntyi. Eikä se auta kuin taas uudestaan aloittaa.....

herroja...

Herroja me ei oltu. Kertoja ei ollutkaan kuka tahansa, vaan silti rahansa vaan osaa tuhlata. Juhlat taas nähty. vaikka jäähty nyt ajatuskin jo. Päästy ei yhteis sopuun, vaikka rotuun täs nyt ei katsellakkaan. Ruotuun asiat pitäis jo laittaa. Pulma seuravaalanlainen, vaikka onkin jo nainen, mut kumman vois tärkeemmäksi valita. Rahan vai rakkauden. Paha rahastaa, ja rakkaus antaa, vaikka se nyt kauaskin kantaa. Pantaa kaula silti käytä en, vaikka säitä nyt välttelenkin. Häitä jo ajattelenkin, vaikka jäitä hattuun mun pitäis nyt jo laittaa. Näitä polkuja yhdes kai jo paljonkin kuljettu on, vaan silti suuni nyt suljettu on...