Sotilas...

Oon elämäni sotilas jatkan aina matkaa. Potilas mielessäni taas näkyy, vaikka etsin jälleen suojapaikkaa. Huopa paikkaa taas koristaa, vaikka kuoppa onkin vain potero. Kotelo taas perhosen täysin valmis on, vaikka kerhon sen taas tyhjillään huomaan olevan.  Verhon taas kiinni haluan laittaa, vaikka velhon voimia mulla taas ei ole. Elohon taas uuteen valmis taas oon, vaikka kellohon taaskaan en koske. Raskaan työpäivän taas tein, vaikka en paskaan taaskaan koskenutkaan. Loskaan taas jalkani osuu, vaikka roskaan liukastua vois. Koskaan en edes viuhkasta luopua vois. Riuhtasta taas mun täytyy, vaikka lautasta nyt en särkenytkään. Lautasta taas järveen hyppään, vaikka nyt sitte ryyppään. Syypään taas löydän itestäni, vaikka pöydän tasal koitan pitää. Liitää taas aika kuin siivillä, kun sun vierel olla saan. Välist tuntuu että riittääkö edes aika, vaikka taika tän hetken on taas huippu. Luikku vaikka olenkin, ei se tarkoita sitä etten sua rakastaisikaan. Pakastaisikaan lihoja uusiks taas en, vaikka pihoja läpi taas vain käyn. Kihoja isoja ei edes tarvii pelätä, koska olen vain sun kanssas rakas, ja aika taas vain siivet...