Viimeiset...

Viimeiset sanani nää. Tärkeet hanani nyt auki jo on. Järkee täs onko. Särkee taas nää kaikki mun unelmani. Tunnelmani nää kauniit nyt jo kuviks jäi. Kauniiks uniksi kaikki jo kerätty. Maailmaan usein jo herätty. Muistoi jo paljon kerätty. Penätty turhii juttui. Pelätty  meidän mielemme on. Eletty kuin heinäpellos. Ei me nyt mihkää keretty. Erehytty joka asias, vaik eihä meit nyt perehytetty asioihin. Teinhä mä nyt jo väärin. Silti hihani nyt ylös käärin. Ringis nyt vain häärin, vaik paljain säärin nyt jo toimin. Särin nyt jo kaike ja omin voimin jo harhailin. Tarhailin jo kaiken sekasin, silti vielki arkailin turhaan. Karkailin tilanteist turhaan, silti nyt sun katsees jo murhaa. Ei ole syytä tehdä itsemurhaa. Itse nyt mutkaani jo kurvaan, silti jo selustaasi turvaan. Turpaan jos sun vuokses saisin. Tähän yhteiseen hurmaan valmis oisin siirtyy. Piirtyy kuva tää taas jo paperille, vaik haperoiden nyt vain sormeni käy. Haparoiden omin mielin harhailen. Varhaille ajoille jo hattuani nostan. Kostan silti kaikki haavat syvät. Kaavat hyvät ei erota jyvii akanoist. Olen siis haka joist ei pidetä, silti takana ei kukaa puukon kans kuljekkaan. Et sä sulkenutkaan oviasi edestä mun, kun mä nyt jo vedestä nousen. Lorusen jo mielessäni lausun, vaik jokusen kerran se vielkin vaatii. Noku sen totuus on jo niin monimutkanen, vaik moni satuttaa jo sydäntäs. Hädän täs omin silmin jo näen, ja häädän jo sut hädissäni jo ovelta. Povelta sun jo anteeksi pyydän, kunhan vain lovelta välttyisin. Etten ois enää kärttyisin. Enkä muiden omaa enää kärkkyisi, ja eikä mun mieleni enää järkkyisi. Särkyisi sun sydämesi ei enää. Järkihisi tulla sä jo voit...  

Kaipuu...

Kaipuu mieltäni vaivaa. Vaipuu mieleni epätoivoon. Saapuu päiväni viimeiset. Kaapuun mustaan sä sonnustaudut. Paaluun haluisin, vaik paluun se jo estäisikin. Kestäisinkö olla täällä ilman ilman sua. Peräisinkös vastaust. Heräisinkös seuraavaan aamuun valkeaan, vai pelkäänkö jotain vaikeaa. Aikeenaan selvät suunnitelmat. Aiheenaan viha ja rakkaus. Paineinaan mitä tulevan pitää. Elämän paininaan tätä pitää, vaik nyt jo hetkikin kiitää...

Valjua...

Valjua mun mielessäni on. Haljua sydämessäni on, vaik paljua lämmittelenkin nyt tässä muistutan kai mä jotain kaljua, silti aamuun asti kaivaa. Maljaa täytetään jo piripintaa. Määrittelenki jo omaa hintaa, vaik pintaa täs korjailenkin. Vastarintaa jo suunnittelenkin. Kasta jo kosintaa, silti osittain jo samanlaiset tositteen tämän jo sule merkiks annan, vaik sormust en mä kädes kanna. Hädäs silti ystäviäni muista, vaik vastuust usein luista. Kuiskaa mun korvaan ne oikeat sanat. Äläkä vieraita kuskaa. Rustaan nää viimeiset sanani tähän viereeni jäähän tähän. Päästä päähän usein kuljenkin, siispä jäähän tää jo tähän...

Taivaan...

Taivaan sini kirkas ja vaalea, silti laivaan astua tahtoisin. Kaipaan sua yhä enemmän vierelleni, vaikka vaivaan tähän lääkekkin jo löytyy. Se on nimittäin sun läheisyytesi, vaikka läheisyyttä pelkään. Aihet sua en voi syyttää, ja se mulle valonki jo sytyttää. Sykähtää mun sydän kiivaaseen tahtiin kun sut uudelleen mä näen, silti käen puussa kukkuvan näen. Syvässä unessa sut nukkuvan näen, enkä mä vierestäs lähe. Hukkuvan jos sun mä huomaan heti ikävä ottaa mut valtaansa. Siispä sut on luotu onnea luomaan, ja onnellinen mä olen että juuri mulle. Sulle lukon jo valmiiksi aukaisen, enkä kukon rehennellä anna. En leiki et oisin kukkona tunkiolla, koska lukkona mun oven sä toimit. Avaa siis ulkoa ovi, silti ulkona sua voi pitää en. Ulkoa kaikki mä tahdon muistaa, sillä nythän asiatkin jo luistaa. Yhtä listaa kaikki on. En tiedä onko elämän soittolistaa, mutta koitto kiistaa kuitenkin. Vapaata riistaa sä mulle oot, vaikka kiittä mun sua jo täytyy. Täyttyy mieleni sun lähel rauhallisuudest, mutta tarinat usein jo hyvin päättyy...

piru...

piru sinut periköön, vaikka viru sitten sellisi pohjalla. Et sä silti mua voi vain ohjailla, nojailla mun taas seinään täytyy. Ojalla mieleni taas käy, vaikka sillä nojalla mä totuutta taas väistelen. Pojalla taidakkaan mitään olla hätänä, vaikka lomalla hän tahtois koko ajan olla. Omalla ajalla töitä tehdä, vaikka somalle naiselle ajan nyt jo omistaa. Samalle naiselle taas kauniit sanat lausuu, vaikka ei täst lamalle menee aikamme. Maan kamaralle taas mieleni palajaa, vaikka mieleni nyt sun viereesi halajaa. Salojaa jaetaan, silti totuut haetaan. Paetaan kaikkea unimaailmaan, vaikka sun maailmaas mä kuulua tahdon. Saa taas ilmaas tää poika hengittää, silti täytyy mun hevosia kengittää. Leppoisia ajatuksia päässäni mä käyn, vaikka todisteet ovatkin nyt vain heppoisia. Kepposia jo tarpeeksi tehneenä, silti haluisin leppoisia hetkii vieres sun. Ei ne ihanne kuvat täysin kepoisia ole, vaikka luvat jo myönnetty on...

Hyllyt...

Hyllyt niin täysii on, silti hylsyt jo tyhjii on. Tylsät sanat taas mieltäni vaivaa, vaikka jylhät vuoret vain vastaani tulee. Kuulee usein jo sanat sanottavan, vaikka vasta tuuleen jo mä ponnistelenkin. Huuleen tähän jo mä useasti takerrun, vaikka pakerran aina jotain uutta. Parkkeeraan asiat jo tähän vaikka, parvekkeeseen taas matkaani mä tein. Vaikka voiton nyt jo vein, silti sä jotain multa veit, ja minusta orjan teit, vaikka nyt korjaan virheitäni suuria, vaikka nuohoonkin nyt mä jo piippua, silti en mä lippua salkoon nosta. Halkoon taas voimani käytän vaikka tiedän että sua mä kaipaankin...