Valoja..

Valoja ja kaiken näköisiä arvoja, silti monesti erinäköisiä karvoja. Todella harvoja jotka tämän tietää, ja kaiken viel sietää. Taitaa taas kengätkin viel hiertää, vaikka sormen niiden ympärillekkin kiertää. Kieltää en voi et armeijas raskast on, mut täytyy ne rutiinitkin nyt jo mieltää. Päässä vain viheltää, vaikka virheiltää ei välttyä voi. Verhoiltaa ei puhtaut näy, vaik erheiltää kaikki pitäs myöntää. Perhe iltaa taas viettää, vaikka keho jo tottunut armeijan rytmiin jo on. Armoi siel ei jaeta, vaan kaikki nyt jotain todellisuutta siel paetaa. Haetaa vaikka kotoa, mut yks lysti kuhan ei armeijan arestiin jouda. Karenssiin seuraavanlaiseen tahdokkaan en, vaik tahdikkaan marssin taas käyvän huomaan. Ihan kuin jonkun häämarssin, vaikka sää tän farssin jo erilainen on. Kukka kranssin taas kullalleni teen, vaikka rankin kokemus vast edes on. Kenkä lankinkin ne jo antoi, vaikka synkinkin totuus jo erilainen on. Oikeus ja kohtuus kai täs toteutuu, vaikka johtus tää vain omast olo tilast. Lilast en niinkään tykkää, vaikka pilast useit hauskoi hetkii jo koettiin. Täytyy mun taas vilast tätä rynkkyy, vaikka mieleni taas vain synkkyy. Sänkyyn kun pääsee jo käymää, silti viel ähkyyn tulee itsensä ahdettua. Valahdettua veltoksi käsky tää taas käy, kun asentoo meidän täytyy taas ryhtyy...

Kuuntelen...

Kuuntelen musaa ja totuuttani muuntelen. Muunnellen taas totuuden haluamani mukaan ,vaikka nyt olenkin jo suunnilleen ongelmat valmis kohtaamaan. Tunnilleen ihan oikeassa ajas kun valmis olen, vaik näis rainois en mitään uutta nää. Vainois taaskaan en nää mitää hyvää, vaikka totuuskin mua jo nyt lainais. Painais mut vasten nurkkaa, vaikka kai näis sanois jotain ivaa on. Silti niin kivaa tääl on. Kinaa taas pikkuasioist syntyy, vaikka miinaa kohti nyt mä jo menen. Pitkäaikast piinaa vasten nousen, vaikka kiilaa jo oven väliin lyödäänkin. Hiilostaa taas joku mun mieltäni, vaikka nyt jo se ohi munkin kieleni menee. Viereeni taaskin sä käyt, vaikka vain nyt mielessäni se mahdollista on. En ole silti valmis susta eroomaan, vaikka pelkoo se taas mus vain kasvattaa. Alan taas sua pelkäämään, vaikka selkää sä pyydätkin vain näyttää, mut kun kauan aikaa sitten mua opetettiin että älä käännä selkääsi vihollisillesi. Siks mä en kenellekkään selkääni rupee kääntää, koska ikään en tiedä että kuka nyt selkään puukottaa..

Värssyi...

Värssys monii nättei sanoi. Veri vanoi seuraten valat löydetään. Vanat nää jotka kädestäni löytyy. Ei ne sanat suuhuni juutukkaan. En mä suutukkaan helpol, vail lepoo olen jo pitkän aikaa kulkenut. Silmäni usein sulkenut, mut silti väsyneenä vain kulkenut. Silti sut mieleeni suljen nyt jo uudestaan, vaikka nyt vain sanoja suustani syljen, Kyljen taas kääntää voisin, vaikka nyt vain surui mielestäni pois nyljen. Hylkeen kun rannoil näkisin, niin heti sun kylkees jäisin. Ylpeen voisin matkaa sun vierel jatkaa, vaikka ei mua luotukkaan rakkaudes kylpeen. Ylpeen ylimielisesti taas surut yritän käsitellä, vaan käsist tää jo nyt lähti. Kasist jo rupee mieleni näihin palaa, vaikka lasist jo sirpaleet irti on jo otettu. Kipaleet nää jotka nyt kuuntelen, niin kipeelt ne tuntuu mielessäni. Tosi ripeelt taas asiat nää tuntuu, vaikka maku niin kirpeelt taas vaikuttaa. Hiirveelt taas mä mielestäni vaikutan, vaik olenkin nyt jo pienelt hiirelt kuullu jo kaiken. Vireillä taas ideat on, vaikka kireillä langoil ne minuun punottu on. Vielkin useit kertoi hereil mä näit mietin, vaikka leveil raiteil taas mun juna jo kulkeekin. Ei silti mun kannata leveillä, vaan silti nyt uudestaan lupailla asioit, joit en pystykkää pitää. Rystykää ei kaikkeen pysty, vaik ei se väkivalta korvaa mitään. Silti tää jo riittää, vaikka sua nyt jo saan kiittää. Rehua kun niittää taas urakal joudun, ei silti mitään uutta siittää saa, vaikka nyt sekin aika jo riittää. Täytyis kai mun nyt jo äitiäni kiittää, vaikka tapaturmii ain vain riittää. Viiltää taas tää tuska sydäntäni, vaik tää vertaus taas viittaa johonkin muuhun. Ei mul ole sankarin viittaa edes mun päälläni, vaan ankarin käsi jo senkin mun rinnuksiltani kiskoo. Viskoo se mut taas kaiken elämän pyörteusuubm vaik tasaist kiskoo jo se kulkeekin. En mä silti mitään liskoo nääkkään, vaik diskoon taas valmistaudun. Iskuun uuteen taas suunnitelmat laadin, vaikka vähän jo itseltäni liikoja vaadin. Haalin kyl ystävii lähelleni, mut kuka olisikaan tukenani...

Tuskaa..

Tuskaa hikeä, ja kaikenlisäks kuuntelen muskaa. Ruskaa aamun taas kasvoni muistuttaa. kuskaa mut täält kauas pois, koska jutskaa meil on. Motskaa taas katson ja kuvast nyt näenkin jo kotkaa muistuttavan eläimen. Koskaan en rotkon pohjalle pääsekkään. Tuntuu kuin rotko olisi pohjaton kuilu. Soi silti huilu rakkauden ja aina se nostaa mut vain ylöspäin. Kostaa se rakkauskin jossakin vaihees. Pysytäänpä nyt silti aihees. Paine pahin kasvaa takaraivos. Haka näkyy asiois taas taivas olevan. Laivas useit hyttei on, vaikka syttyi taas rakkaus palaamaan...