Salat...

Salat nää mun kirjas siis ajat on jo nyt jo toista. Mut jos vaikka kalenteris tyhjää silti vajat ei vaan kestänytkää, silti sadattelen totuutta, vaikka ajattelen kohtuutta. Kajauttelen sanat turhat ilmaa.Ajattelen vanat kuhan julmat tapahtumat taakse jää. Sää kai ei mikää mainioin oo tälle, mutta pääasia kuhan asiat harteilt jo pois saan. Jää tää astia taas puoltyhjäks, mut silti vuolin puut jo nyhjäk. Siis tajusin tyhjää nyhjänneeks. Nyhdänneeks kaiken olemattoman. Neljännekseen vitutaa salaisuudet nää. Säähän et tätä nää mutta jotain sanoja pudottelen. Jäähän tää asia nyt tähän taas vittuakos sitä välittää. Värittää nää tarinat uudet taas, Enpä oo valmis nyt näit käsittää. Pää kai sisään pari skittaaki. Kittaakin sitä mikä toitota mulle ei. Toivota ees jotain muuta, kun eihän se saatana muuta tuo. Huutaa kai voisinkin mut kai tää homma jo karkaa lapasista, eikä näist tyhjist palasista mitää hienoo saa. Jäljelle jäiki vaa ylijäävät palat. Jotka ei sovi tähä kuvaa millää. Silläänsäkkää oo mitää välii mutta silti vuan, tästä lähtenytkää en vuan. Tähdännytkää en korkeelle, väsähtynykkää en oo, mut silti asioit painavii muka pitäis käsitellä. Vainoovii kai, mut tai on ne nii vaa vaikeit. Mut en mä kaua tota katsokkaa. Silti en mä rupee kyl paastookkaan. Antaa asian olla turhaan niitä ruoditaa, kun ei vittu voida asioista puhuu, joten siihe kai se luottamus perustuu. Kaikki menot vaan peruuntuu, silti mä en asiaa valmis oo viel herpaantuu. Verbaalintuu tää ajatus jo, silti kai muistutankin jo varpus lintuu. Mut ei se mitää, kuhan jälel onkin arpii suurii joista oppii. Otappa asiasta koppii, Painankin nyt jo toppii. Kyllähä sen siitä luulis oppivan....

isänpäivä..

isänpäivä jota vuottelin. Suotta helppoo tästä ei tehtykkää. Vuotta aikaisemmi kuvitellukkaa et näin sitä vieteltäs. Lapsen haudan vierellä kynttilää sytytän. Syvään henkee vetäen pitkä huokaus suusta kuuluen. Juurtuen hekumaan silti niin onnelline faija mä oon. Saivat mut jo onkeen, silti rohkeen jo epäillä tapahtumii. Siis kannat harteillas painoo jatkuvasti vastuu sua vainoo. Vaihtoon kuiteskaan hetkii et veis. Peistä terotelles asiat läpi vain pistäen. Veistä haavas käännät uskoen kertomal kaikki virheet lapsest poistaen tollaset mielijohteet. Lähtikin lapasest, mut silti lapsosest kasvoi jo huolehtiva isä. Sisäl sisimmäs tiesit tän jo tulevan, mut  täl lisäl että toiset isät ne näkee lapset, ite vain niist kuvist. Luvist huolimatta, tuoli matkal ylöspäin, vaikka toivoen lentoo korkeuksii pääsyy, niin käytän mä kaikkii oikeuksii mitä suotu mulle on. Muille helpompaa toisil vaikeempaa. Suille useille ruokaa sä hankit täytyy pysyy kai hankkees, mut piirun verran periksi et annakkaan. Pirun paljon kiitosta isille jotka tän tekee, virun vielkin seesteises ajas, mut isät ne vain tän kaiken harteillaa kantaa..

Virtaa..

Virtaa kautta valvovien silmien. Ei kait sillä ollu mitää virkaa. Virkkaa nää lauseet jo yhtänäiseksi. Vilkkaa liikenteen keskellä viilaa jo sanojas. Silti vielä pullot korvissa kilkkaa älä sinä siinää pilkkaa. Muistutat jo punahilkkaa. Kunhan punat poskiltas pyyhit. Junat taasen ei joudaa junnaamaa paikalla. Orjapalkalla taas yrität mua palkata. Täytyy mun silti vielä valkata. Kalkata ei ketjut nilkois, vain ala kautta yritän kaikesta päästä. Miks mun pitää aina kauttaaltaa kuoppii kaivaa. Siltä mieltä kalvaa totuus että routaista maata on vaikee kaivaa. Alla tähtitaivaan on mun hyvä olla. Lähti taival taas uuteen nousuun. Tällä laival jo huudan muulle maailmalle karvaan totuuden ilmoille. Harvaan nää asiat käy, mut parhaan tuloksen näillä teen. Eihä mikää oo varmaa. Ehkä jälel onki vaa pelkkää karmaa. Käärmees mielen pahuuden jo mua puri, mutta silti musta tuli vain päreet polttaen oma itseni. Näin on näreet elämä on elämää, mut silti täytyy välistä vähän poltella päreit. siit saahaankin järeet aseet lyöden toisille luut kurrkkuun. Järkeilet asiat niin ettei kaikkee tarviis kertoo, mut silti aivan liikaa tärkeilet....

uhosin...

Uhosin vielä mut totuus jo mun mailman tuhosi. Varmaan tää onki karmaa, eikä mikää oo varmaa. Kuljetankin nyt vaarnaa, vai tunnenko vain vaarana kaiken. Vaarannan jo monta asiaa, mutta vaara rannan jo unohtunut on. Väärän kannan jo tajusin, silti väärään kaiken kanttaan. Ei aika mua ala määrään, vaik välist märän hetken tunnen. Enkä puhu muust kuin puserost johon suruni puserran. Puust eroon vaiko suust kertoon älä silti kato mua kieroon. Heitä mut jo vienoon ilta tuuleen, tähän hienoon hetkeen kai joku biisi sopis. Kuuntelenkin tähän iättömään retkeen jotain epämääräist muminaa. Pääst enää kuuluu pelkkää kuminaa, mut pitäis välttää sitä huminaa...

Tuskaa...

Tuskaa sisimmästä käännä, mitä sustkaan ois pitäny tulla. Mustkaan ei asiaa oo käsittään, mut aamu ruskaan sä jo lähitkin. Palaa mut kuskaa oikeelle reitille, kuiskaa korvaani oikeet teot. Täl hetkel vain kättäs huiskaat siel taivaan reunal. Tähän luiskaan jouduttiin, mut aika täs ei varmaan muuten kuluiskaan. Kuluis ei tätä mitata, mutta huhuis jotain perää oli. Puhuis jo sydämen päältä. Puuhais nyt jotain uutta, mutta nyt mä tuumaan jo tähän hetkeen uuden ajan. Pitäis kai pystyy jo lähtee aamu tuimaan, mutta silti mua huimaa asian vakavuus. Puimaa nyt tätä asiaa aloin, silti kohtalo mua suimaa. Opinko kierteis näis nyt uusiks uimaan, vai jääkö taas asiat puimat kuin viljat pellos. Huimat unelmat tulikin mut silti jouduin nyt sut päästää, mut odota siel viel me kohdataan, sut tahdon vielä muistaa. Mun täytyy vielki päätä puistaa ja säilyy vahvana, kunhan säki vaan muistat mut rakas poikani..

Valmis.

Valmis en vielä ollutkaan elämän helvettiin, vaik läpi kävin jo mont paskaa. Siitä kuitenkin selvittiin, vaik sanat jo setvittii. Se viel viittii yrittää valehella vaik mä oon jo oppinut tuntee noi tavat. Et tätä shittii kai tää helvetti on, mut nyt on aika jo suuni siistii. Otetaas välist iisisti, kuten biisiski joka salee natsaa kaikille. Biisiksi joka kaikkialla toistuu, pysähytään nyt ees piiriksi. Nyt vaik piirit kärähtäis ni vaihetaa ne jo uuteen. Onnhan töissä kello kuuteen, vai pääsinkö jo uuten nousuun. Tän unen uutteen silmille sain. Tunnen jo puutteen joka mult löytyy. Puitteen suojis taas toimin kuitenkin, vaik muitten asioihin puuttuu en voi. Suuttuu en voi, koska juureen en muuten pääsiskään. Suureen asiaan taas painotun vaik täs vain vainoi kerään. Ainoit asioit jotka mieltäni kehittää. kelil kuin kelil pitäs olla ilonen...

Punanen lanka..

Punane lanka taas itseltäni kadoksis on, puran ne sanat taas tähän. Kuran taikka jonku muun, Murran taas muurin ilman ongelmii. Muuraan taas sen uudelleen, kun taas juurtaan jaksaen tän selitän. Kuuraan taas tän pöydän siistiksi. Löydän tän taas lyhyveksi visitiksi. Vesi tiskiin ja samalla raskaan ajatuksen viskiin laitan. Riskiin taas mä luotan, mut tuskin ees voin tiuskii. Muskin se taas elää, vai onko se kuskin vaihon paikka. Tuskin ees tajuun kuinka sua rakastan, vain vitutuskin päässäni näkyy...

Myrskyää...

Myrskyää sisäl epäselvät tunteet. Kun teet tän taasen muit kai en nää. Sää ei enää sisäl hyvä oo, pää ei enää ehkä kestäkkään. Jää ei enää murrukkaan, vaan tää ei enää juurrukkaan. Purrukkaan ei mut sisält se mua kalvoi. Kaivoi taas siltaan aukon. Vaivoi kait muitkin olis, mut laivoil omat ilmeet on. Taival tää jo raskas on, vaival  kaiken teen, vaik saivat uuden tekijän. Vuoden menijän tittelin jo varmaa ansaitsin, mut silti meni tää jo penkin alle. Renkiin ainest ei ollutkaan, kenkiin vastuun astumaan. Henkiin se taas uuden palon tuo, Sen kiin taas saan ja annan valon jo palaa. Talon alaa täs jo miettien, mut halon palaa puusta irti. Tiedä mä muusta en, mut sanoi vaan suusta saanut en. Ken tietää kulkee se vailla huolia on, hyvii ja huonoi puolii täl on, vaik tuoliin jo istutetaa, kiikutetaan nää sanat ylimmäksi. Vilkutetaan taas hyväks merkiks, mut kiikutetaan taaskin liian kovaa näis aallois..