yks..

Yks mahdollisuus tosi kaunis. Syyks ilmoitan muuta kuin pitää, mutta silti syys mielen valtaa. Pysys ees vahvana, mutta eihän tässä kysyes mitää nää. Kysees luottamus joka kaunistaa, mutta silti kangistaa mut jo paikoilleen. Lannistaa mielenrauhan, mutta ponnistaa sielunrauhan. Viel mä löydän sen rauhan. Kauhan onnellisuuteen, mutta et tunne mua enää. Puuta ei tässä olekkaan mutta ei mulla sanottavaakaa muuta olekkaan. Sanat loppu kesken, mutta hanat tähän ei auennukkaa, salat ei mulle rauenneet. Palat ei paikoilleen loksahtanutkaa, mutta en mä hairahtunutkaa. Haihtunukkaa ei sanani ilmaan, mutta ethän sä vain tajua. Eikä sul oo hajuakaan asiasta. Rasiasta täst mä nyt jo ammennan, silti kammen annan pyörii, sil työni ei vaa riitä. Siihen tarvitaan jo kaks et se toimii, mutta ei se väkisinkää auta. Vaikken näkisikää huomista, katuis silti en mitää. Kaatuis en nyt omaa nokkeluuteen, mutta mitä siihen nokkosiin kajoten mä päden. Silti jätän jälen, mutta en mä turhaan säti, enkä mä mikää vätys olekkaan, mutta väsys jo mieleni tähä. Vähäsenkää yritän sen selän jo kääntää, pelänny tätä jo kauan, mut uudelleen veitsee haavas käännän. Väännän tän vähän ajan näihin lauseisiin, mutta säästän tän lauseen viimeiseksiki, mutta ei se ollutkaan kuin viimeksikin. Viimeks itkin, mutta silti kyyneleet yksin litkin. Kitkin huonot tavat, mutta ei muuttunutkaa ajat...

Pohtiin...

Aloin mä tätä pohtii siis etsii itsestäni sitä pointtii. Vointii hyvää avoimeen mieleen palavaan. Arvoinen ei ollutkaan, vaan avoin akkuna jälellä. Ilma ruutua, enhän mä käyttänytkää luuttua. Luultua aiemmin tän tajusin silt viel alas vajosin. Arastellen asiani kerroin, mutta paras tälleen on mun hyvä olla. En mä olekkaan varas, vaan pyrin oleen vakaa. Takaa kaappien kuin pölypallo katson. Oves ei ollutkaa hakaa enkä mä olekkaan hakoteillä. Pakoteillä jotain jo on, mut kaikki saatinkiin aikaan vaan pakotteilla. Pelaan vaan korteilla. Näillä porteilla yksin katson, mutta silti en anna sun hortoilla. Porhoilla ei sinne ookkaa mitää asiaa. Perhoilla kalassa mutta verhoillahan ne ikkunatkin peitetään. Niin kuin mä peitän totuuden silmistäin. Heitän jatkuvaa unihiekkaa, mut eihän tää ookkaa kuin katku vaan. Ketku haan taiski ollakki vaan hain retku. Retki tää ei viel päätykkää, mut ei me paikoillee jäätykkää. Jään tyrkkään taas pakastimeen sinne kait ne epämieluisat aatoksetki joutaa. Ei ulkona ookkaa poutaa, mut soutaan en mä tullutkaa. Vaik luotaan et työtäiskää niin, luodaan jotain lujaa tästä. Suodaan hetkille aikaa, ja tuodaan epäkohdat esille. Ettei kaikki menisikin vesille. Kesille taas lämpöö tuokaa. Pesille uutta iloo suokaa. Kunnes sä huokaat. Huomaat kaiken tän. Huumaa kai tää viel on mä tässä tuumaan. Suuttumaan et niin vain saakkaa, mut enhä mä pysty muuttumaankaan. Puuttunutkaa en mihkää, mut en mä silti tähä juuttunutkaa..

Reunalla..

Reunalla näänkö kurjuuden vai pelkän rakkauden hurjuuden. Suuruuden tän tunteen. Mitä uskoa toivoo kun voi kaiken kauniin hoivoon. Kaipasin mä sua, vaipuisin sanoihin näihin. Taipuisin liikkein tai muuta. Soittelenpa suuta, mutta enhän mä ollutkaa nähnyt kuuta. Kaikki puuta kai jo halaa. Palaa sanat nää mielen valaa kaiken minkä tärkeeksi tunnen.  Tunnen pelkoa joka ei ole sitä milt se näyttää. Ei se tässä eroa. Veikin tää veroa, mut en mä silti itsestään tainnu kertoo. Ei mikään vedä vertoo tälle. Velttoo kai mä muistutinkin, peltoo kynnettykin. Peittoo korville vedetty. Heittoo tää jo nyt on. Mutta heittää mun on pakko nää ajatukset kehiin. Keliin en luottais, mut peliin en silti kaikkee laittas. Katonkin jo peiliin. Vei niin kauan kunnes sen tajusin. Et mikään ei oo sitä miltä näyttää. Täytyy mun sanat nää taas täyttää. Käyttää kaunis hetki vielä, mut kättään pidemmälle ei voi vain yltää. Päätään pidemmälle ei voi kasvaa, mut jäätään kai mun nyt jo nääki täytyy. Hyvinhä tää viel päättyy. Päästyy yli pahemmastki silti muistutan kai jotain pääskyy. Säästyy nää sanat myöhemmäksi, mutta en mä tält pysty välttyy. Välittyy tunteeni tän kautta, mut silti mun täytyy paljon sust välittää. Värittää jotain kaunist. Kaunist ei sovi hukata hetkeekään, enkä mä tuhlais enää hetkeenkää harha retkeenkään. Veet kenkään jo joutui, mut käyhän askelil jo joutuin, Poutain päivä tää nyt on, mut jotain täs nyt on. Tää tunne joka heräsi sisimmäs, ei voi sanoin kuvailla. Keräsin voimani tähän, mut peräsin jotain turhii vaatimuksii. Heräsin tunteisiini suuriin, ja palasinkin ajatukseni juuriin. Ei tähän kuuriin muukaan auta..

Kasaa.

Kasaan nää ajatukset nyt sanoiksi. Tasaan mielenrauhan, mutta tallaan kait tätä polkuu jo uudestaan. Hallaan jo pelkkii puita. Siihen hetkee pallaan kuten puukin takas palaa. Salaa musaa kuuntelen. Onhan tää jo omaa alaa. Valaa ei vannottukaan, mutta ei kalaa tullutkaan. Karaa kädes pyöritän, siis haraa vastaan jo tähä. Paras vasta edespäin. Varas en mä ookkaan, mut en myöskää valas. Pudotankin sut jo alas, mut alas käydä läpi tätä. Palas kaikki mieleen. Ootkin jo pelkkä pallo jalas. Saanhan hetken olla kalas. Tallas jo omille varpaillensa. Allas täpötäysi jo on. Vallas kahvan mä itse jo oon. Teitkin must jo vahvan. En mä silti rahvas oo. Enkä se joka vieraissa ravas. Haravas mont piikkii kait on mutta jälelle ei niist mulle jäänyt mitään. Esitä mua halavas. Sielt se tunne jo kaukana on palamas. Oonkin kai jo pyjamas. Pyy majas. Maistuukin taas mallas hyvältä. Sillä olihan tääkin jo syvältä. Syvältä syömmestäin sanat nää kaivan. Niin pääsenkin jo jyvältä. Jyvästä en tiijä, mutta ehkä tää onki vaa hyvästä. Siis hyvästi kerkesin miettii tätä syvästi. Tää onkin sit jo pysyvästi mennyttä. Vaikka katotkin mua kysyvästi...

En voi...

En voi sanojani turhaan tuhlata. Sillä onhan tää pelkkää juhlaa. Tuhlaa en enää hetkeekään, viel tuhkaa tulipesän katson. Uhkaa mua jos voit, mut uikaa jo mua pakoon. Päässänne puikaa mut sit elä tule enää ruinaa. Muinaan aikoinaan olisin ollu valmis sun vuoksi tekee kaiken. Jälelle jäiki vaa muun maan kasvot, tai nyt mä ja aloitan puunaan. Kaaduinkin pelkkää uurnaan. Ootko kuunaan kuullu luottamuksest. Kuu luonaan pyyhkii muistoi pois. Suu luotu luomaan jotain kaunist. Tuomaan iloo tai helvetin. Juomaan en mä pystynytkään tuhoomaan. Alkasinko jo uhoomaan vaiko tuhoomaan pyydän siis unohda mitä mä siit. Pudota mut korkeelt, mut älä odota ymmärrystä. Kadota jotain kaunista, mutta enhä mäkää saa siihen kajota. Ajota juttus paremmin, ja totuurel alota. Älä pakota tätä läpi viemään takoo tää taas täytyy. Nyt mittani taas täyttyy. Täytyy siis painaa resettii. Paljo me viel kerettiin...

Vielä...

Vielä mitä mä nään tässä itseni istumassa. Sä näät mut tässä tilantees tässä tilas. Fiilas joku muu mut silti joku mut jo kiilas. Kiillos silmät kai jo on, mut viillos ei pysynyt niinkään hyvin kuin tää hiillos. Piilos sanat nää pidän. Kai tää nyt vika jo on ylläpidos. Kyllä tää sidos viel kestää. Ei mua saa enää estää. Ei tuukkaan kesää, sillä sainhan mä pesää. Pesää tätä ylläpidän, peesaa ystävääs hienoo. Aloita jo jeesaa sillä kuuntelenhan esaa. Vesaa tästä ei syntynykkää, mutta venaa niin saan kaiken joskus aikanaan sanottua. Pelaa en mä tota sun pelii. Pedaan paikkaa jo peilille. Pelkille sanoille tää varmaa perustuu, hetkille näille vilkutan. Herkille tää kai ei ollutkaan, mut hetkille näille mä jo nauran. Retkille varasin teltan ja kaiken. Retkuille petsasin jo arkkua. Ketkuile en mutta tilaa ei täällä oo ketkuille. Ken katseensa kääntää seuraukset kestää saa. Ratakiskostko tän saan jo vääntää. Säntää kuules jo pois. Räntää ei kaikki kestä. Kränää turhaa asioist vaa tulee. En mä ketää murhaa, mut onhan tää jo turhaa. Tuhmaa taikka julmaa aivan sama. Lama tunteis, vai ramas tääkin mua jo. Kerääs kamas kasaan ja ala vetää. Hamas tulevaisuudes me voidaan ehkä kohdata. Tätä jo ajan hammas syö. En mä olekkaan lammas vaan susi näis vetimis. Hommat vaa yksinkertaisesti kusi...