Koivu..

Koivu jyhkee juurillansa seisoo. Kaivo vieressä tyhjillään ompi. Kompit ja opit lie samat nuo, siis klapit uunin sisään nakkaan. Kepit hiillosta varten, sitä varten eri letit löytää. Siispä mitä vielä etit. Tiedä en onko hintoo, vai onko jo into kauas kaikonnu. Kiuas murheitasa huutaa, siispä riuska ote ota kahvan kaulasta. Vahva leivän aromi nenään jo virtaa, siispä paroni hetken taas taittaa. Laittaa vastan kiukkaan päälle, siispä nyt jo  lämmitetäänkin jo saunaa...

voimaa...

Voimaa jatkamiseen mul ei oo. Siis roimaa otetta asioista. Soimaa jo itsetunnon äänikin, vaikka en rupeakkaa numeroimaan. Kuhan numerot toi mulle maan. Loi maan vai Toi vaan sanat suuhuni. Toivoon helppo heittäytyä, silti rovioon en koskekkaan. Raivoon edes en vertaa. Ottaa varmasti jo aivoon. Hyppää kaivoon sortuvaan, silti kaivan haavat auki. Vaivan ison jo näenkin, silti päivän paremmin jo nään. Vailla huolen häivää, taas se hääväki saapuu. Pää käki taas mua sättii, vai onks tää muka nättii. Nälvii taas uudestaan ilman selvii päivii...

palaan...

Palaan vielä mielessäni noihin hetkiin, siis yhteisiin retkiin useasti vieläkin palan halusta tietää mitä tapahtui. Hallanko kestäisit, vaiko palanko kurkkuun jättäisit. Palataanko tähän hetkeen viel useasti mielessäme, vaiko valetaanko jalkamme vain sementtiin. Remonttiinko taas seinät menee, vai kerrottiinko sanoja ulos jokaiselle. Kerrattiinko täällä jotain tietoa, vai verrattiinko sanat suoraan hylkyyn. Erakkoko mä olen, vai erä kokkoa tulista. En mä silti mitäin tieotoutta enää julista, vai maun mietouttako edustan. Perustan sanani kokemukseen, siis peruutan viel nääkin jokeen. Lohkeenko taas suruun, vai rohkenenko kysyä jotain.....