Samaa rataa...

Vain jälleen teen uutta kamaa, vaikken kuuntelekkaa dalei lamaa. Sitä samaa joka monesti sataa, vaikka monesti akkusa lataa. Ei silti pataa kannata vetää, kun sitte se menee samaa rataa alas, tee ne monesti uudestaan. Kuuluisa onkin rumuudestaan, vaik suuruisa maine onki, silti naine häntä ylläpitää. Kyllä siitä vielä hyvä tulee, vaik usein paskaa kuulee, silti usein ulkona vain tuulee. Pakko koskea sen huuleen, vaikka yhteen hiileen puhalletaanki. Viileen kolea ilma nyt on, vaik yksi sanoikin et hän komea on. Vainoikin monii hänt kohti, mut  ei häntää kuitenkaa kiinni saada, vaan eihän se tätä maata kaada. Maaha usein hakattuna. Ajattelee että saaha tää nyt riittää, ja samantien kätensä yhteen liittää. Samal niittaa lauseen, joka häneen viittaa. Liippaa siis lähelt. Siippaa hän kuuntelee, ja totuuksia usein mieles muuntelee. Ei edes suutele naista suulle, koska usein maista unelmien putoaa. Ei löydy edes samanlaista ihmist, vaikka vedes kierisit, kuin kivi veres vierisit. Liki totuutta usein pääsee, silti kohtuutta haki. Samal joku laki pitää olla, vaik koolla ei nyt väliä oo, källiä usein suunnittelee, vaikka mälliä suussaan usein pyörittelee. Nyörit yhteen solmii, kuin nöyrin palvelija maailman. Köyhin vaan ilmaa on, mut hilman pintaa nättiä katselee, samal housunsa kastelee, silti ylpeänä eteenpäin vain astelee. Kylpeävänä nuorena asiat tietää, vaikka tie tää vie nuoralla ohuel. Suoral usein toiseks jää, vaikka ei loiseks haluakka...  

Jotain...

En tiedä mitä minä teen, vaikka metsään meen, silti sinä mielessäni pyörit ja hyörit. Työ rytmi ihan sekasin, silti tekasin tämän, vaikka mekastinkin ja esitin välinpitämätöntä. Pitämätöntä joka suhtees, vaan nuhtees mut hereille sai, vaikka turvaa vain hain. Lainaan vain hetkiseks sain. Mut tekisin sen silti uudestaan. Mietin nyt tätä monesti kuudelta, vaikka sudelta nyt vaikutan. Vakuutan silti että udella en saata, koska tiedän mitä tulel leikkiessäni rupesin tekee. Mut silti pyydän, että hyppää nyt ihmees rekee, kun töppään mä sun kanssa. Teen silti mä mitä tahansa en mä sua takas voi saada, mut älä silti mun sanoja mun niskaa kaada, koska täytyy mun joskus rauha saada. Maaha elä lyö lyötyä, koska mitä hyötyä sä siitä voit saada? Pahaa aavistamattomana tunteenti loin, silti nyt päässäni koin soinnun uuden. Kuuden aikaan aamusta päässäni sama laulu soi ja jotain uutta se nyt mieleeni loi. Toi aamun nuhteellisen, vaikka suhteellisen hölmö minä olen, silti polen yhä pyörääni pitkin samaa tietä. Vietä alamäki hyvin, koska syvin on viel käymät, tiel viel nään väylän silti käyrän edestäni haluisin poistaa. Toistaa et silti voi kaikkea, vaikka suostu en loistaa älylläni, silti kälylläni on kaikki kunnos. Luonnos tää vasta on, mutta kasta nyt ihmees huuliasi täs vedes. Edes virheist et voi mua syyttää, vaikka kuinka haluisit, niin silti joudut kaluamaan vanhoja muistoja läpi mieles. vieres silti mä kuljen, vaikka pois sinä mut suljet. Pois kaikist mikä tärkeätä mulle olis, vaik sodis siit hyötyä ei olis. Kolis päässäni taas niin et tuntu, vaikka huntua sun pääs en nähnykkää. Eihän se vain nyt käynykkää, vaikka kännykkään yritinkin soittaa, ja jopa koittaa tilanteen pelastaa, kelaa kun tää kertookin miten tunteeni sinuun kuvastaa, vaikka täytyy mun nyt vain tää lunastaa. Punasta nyt joka paikas nään, vaikka raikas ilma nyt on. Silmät kiinni nyt laitan ja sinua vain muistelen....

kiikareil...

kiikareil katsot miten viikarilt vaikutan. Metsää lail lapsen laikutan. Vail muistoo juomaani läikytän, vaik välil kuomaani muistelen ja vettä samal läiskytän. Päätäni samal puistelen, silti jäätäni eteenpäin luistelen. Kuis teleen mä sitä edelleen muistelen. Releen uuden mä taas löysin, kun perkeleen peilis näin. Täs nyt eilist näin taas säikähdin. Veteni kun taas eteeni läikähti. Suunitelmani taas kaatui veteeni. Muuri telman tais valmiiks tulla, ja siksi siis mulla kuuri helman alkoi, vaikka salkoi pääs tien näinkin...

Poljen...

Poljen pyörää tätä eteenpäin, vaikka veteenpäin matkani vie. Tie vie minnekkä lie, mutta siellä mie vielä istun aamu auringon nousuun, vaikka nousuun aamulla taas yritän lähteä. Tähteä taivaalta silti kiinni en voi saada, vaikka eihän se mua kaada, silti taata en voi ikuista onnea, mutta tonneja lupauksia monesti kuulee, vailla ulkona tuulee, silti ukkona myrskyn kuljen. Samalla silmäni suljen, vaikka kukkona tunkiolla kuvittelin olevani. Anna nyt munkin olla omassa oloissani, mutta silti en koloissani pitkään pyöri, vaikka työni usein näkyy kädenjälkenä, ei silti päiden solkena mikä tahansa toimi. Poimin monet kukat, jotka sulle annan, ja valmiiksi sisälle sulle kannan, vaikka isälle aina kunnioitusta osoitan, niin silti vielä useinkin iltaisin mielessäni sulle soitan. Enkä mä muuta nyt koita kun vain selittää tämän ymmärrettävästi, vaikka pelittää nyt kaikki ei voikkaan. Toivoikkaana illan taas nään saapuvan, vaikka kaapua et ylläni nää, en mä saapua yöllä voi, vaikka työllä kaiken mä läpi käyn, vaikka säpit oveeni laittasit, sieltä läpi tulisin. Sulisi jääkin myös siihen lämpöön jonka sydämeni tuottaa, ja moni myöskin minuun luottaa. Luottaa tilanteessa pahimmassa, vaikka sillan puutteessa moni ois, niin rakennetaan unelmista se silta. Ilta vain jatkuu jatkuvaan, vaikka paukkuu talven pakkaset, vaan rukkaset käteeni laittaen mieleni mieluiten suljen....

Kuskaa...

Kuskaa mut pakoon tuskaa, vaan puskaan elä vie koska en piiloon halua. Pelätä ei saa koska jos menet piiloon koloon, niin tartut silloin ylempien moloon, vaikka sooloon mones asias, niin en silti ole mikään monni, vaikka eihän se onni yhdes paikas pysyä voikkaan. Toivokkaan en rahaa mikskää lahjaks, vaan lahjaks toivon vain sut ystäväin. Koivun kun nään tuolla pihamaalla, tiedän että se kuvastaa ystävyyttämme, ja samantien toivun mieleltäni vapaaksi. Tavaksi ei mitään pahaa kannata ottaa, koska rahaa siitä et kuitenkaan saa. Taas kun näit asioit mietin, silti vielkin mieleni vapaana matkustaa. Katkusta kaiken kaupungin tahdon pois, vaikka mahdan tuskin mitään sille. Mille lie elämäni nauraa, vaikka tietäni edessä päin traktori auraa. Onhan tää nyt selvää kauraa, että haurast kaikki on. Vaan vauraut jaa muille ystävyyden mallilla, eikä tallilla ole luurankojakaa kaapissa, vaikka kuuran kukkija nään tuossa edessä tiedän, ettei niissä lieroa asu, eikä myöskään kieroa paskiaista, vaikka muistutatkin laiskiaista, niin toden paikan tullen näytät mihin teitä ystävät tarvitaan, vaikka käytät lauseit osas tilanteis hyväkses, silti pidät mun selkään kun sitä tarviin...

Tieto..

Tieto lisää tuskaa niin sanotaan, vaikka lisäis se tuskaa niin paljon, niin silti totuus täytyy sanoa, tai vaikka kuiskaa se, mutta älä tuskaa lisää aiheuta, vaikka aiheita monia siihen olis niin silti näitä piisaa, vaikka me kaikki välillä jotain katsellaan, kuin liisaa. Silti kisaa älä rupea pystyyn laittamaan, vaikka hulppea olisikin omaisuus, vaan suppea jos on tietous asioista, niin se ei voi olla mitää mietoutta, vaikka kieroutta maailmas usein voidaan havaita, mutta silti olemme kuin haita meressä. Yhtä kavalia kuin peto meressä, ei se silti tarkoita että joka teko veressä näkyis, mutta perässä kyllä vana kulkee, vaikka kana kuinka kotkottas ei se silti tosiasioita voi poistaa, vaikka toistaa mielessä hetkiä usein joudun, vaan mitä siitä itse koidun, sitä vielä tiedä en, vaikka kaikkea kiellä en, mutta osa mun on vain pakko mieltää, vaikka tieltäni kaikki vaikeat esteet yritinkin purkaa, ei silti turhaa vaiva näissä ollukkaa, vaan laiva seilaa ja heivaa yli laidan ne joita sinne vähiten tarvii, vaikka pariin varviin en nyt sitä ajatellutkaan en, vaan harvoin vain näit asioit voidaan ajatella, vaikka kajautella totuuksia mun välistä tarvii, en silti rupea ketään siitä nälvii, ei edes päässä pälvi kaljuu, vaikka jutut nyt kusee, vaan kun se on tarkoitettu näin, niin minkä minä sille mahdan, vaikka sinä tarjoisit mahdollisuutta uutta, en silti sitä käyttäis...

eka kerta..

eka kerta oudolt tuntui, vaikka vertaa sen ei löydy toista, ei se loista kuin aurinko, mutta mielesi sen toistaakin. Kielesi solmuun kantsis laittaa, ja tiellesi tulevat esteet voit koittaa voittaa, mutta nesteet siihe auta ei, vaikka lautaa siel oikeeseen suuntaan tyrkkiä, vaan nyrkkiä tarjotaan. Eikä edes lykkiä auta, kun pyykkiä pestää, silti rukoillaa, että anna mun kaikki kestää, vaik takki märkä sen estää, ja pakin luona huudan et ei tuu kesää..

Riita...

Riita moneen eri kertaan, jo läpi käyty on. Vaikka kiila suun eteen laitettaisiinkin emme silti tukahduta huutomme ääntä, vaikka suutumme vieläkin toisten huudosta enemmän, silti kuutosta ei meidän tokareihin pitäis saada, vaan kaada nyt ihmees lisää sitä kuplivaa juomaa, jotta palata voit taas kuomaa morkkaamaan, vaikka toisel kuormaa oliskin harteil jo paljon, silti hän yrittää ymmärtää, vaikka pyrikkää ei välttämättä enää sopusuhtaiseen ratkaisuun. Tietenkin pihdit on tehty katkaisuun, mutta Vihdat silti vain viuhahtaa, kuin kaikki edessä vaan kerran käyvä, vaikka moni on kateellisia siit kun elämme, kuin herran kukkarossa, vaan lukkarissa silti täysiä päiviä näämme, vaikka päämme pantiksi nyt lyötäis paljoo se auttais ei, vaikka lauttaas nyt laiva viekin, mutta silti kaiva hielkin oma hautasi valmiiksi, koska kooma vie potilaan kuin potilaan...

Ihme...

Ihme tapahtunut on, vaikka paahtunut leipä on. Heitä se menemään pilalle mennyt se on, en nyt vain selitä vaan tiedän sen hyvin, vaikka syvin naarmu sydämessä on, kun aamun herään niin huomaan sen, kun luomaan silmät kyyneliä tehtiin, vaikka se kyllä miehille vaikeammaks tehtiin, silti rehtiin työhön meitä tehtii, vaikka lehtii haravoimaan vain. Kyllähän sitä vielä ehtii, kun minä tiellä kuljen. Vieläkö sieltä pihoist löytyy lehtii, vaikka kehtaa en myöntää, niin vehtaan vielä ajatuksil päässäni, vaikka jäässä nimeni on. Yhtäkkiä kaikki pimeni, ja kimeni ääneni möreä, vaan törkeä en silti halua olla, kun kuitenkin vain satua kaiken huomaan olleen. Näin ollen sanon vain antakaa latua, ja sitä minä tarkoitan kun tätä katua pitkin kuljen. Puljun vanhan ohi kuljen, silti kyltin näen siinäkin jo liike on suljettu, vaikka ennen kiire ihmiset sinne ajoi, vaan nyt paloi rakennuksen varat, vaikka piru parat yrittivät sitä pitää vielä pystys. Arat jäljet vieläkin kädes on, vaikka säkees siitä ei lauletakkaa, vaan eihän sitä koskaan tiedä, eikä vielä ehkä sitä nääkkään...

pohdintaa..

Pohdintaa tässä uutta luon, vaikka mässään kuutta eri makua suussa, kun kuussa lakua syön nauraen muille, vaikka puille paljahille mut onkin nyt ajettu, vaikka rajattu mahdollisuudet yhdeks on. En silti vyyhdeksi näitä saa, vaikka haat ovest aukaisin, lovest silti joutuisin kulkee, sulkee mun mieleni taas uusiks täytyy, vaikka löytyy monii yllätyksii matkan varrel. Parrel taas mua kuletetaan ees taas, ja mä vaan huudan että paas sitä musiikkia kovemmalle, oikeammalle tielle olen valmis kääntyy, vaikka häntää mulla koiran ei olekkaa. Kuitenkin valmis säntää ovesta pihalle mä olen, vaikka hihalle juomat kaadetaankin. Juomat luoma kunnan, kun valmiina kuoma kaikki kurkust alas kaataa, mutta silti sanon että sataa paskaa kuin saavista kaataen, vaikka haavista yleensä kaikki vedet läpi valuu. En silti kaluu luita loppuu asti, vaikka kastii siihe mut merkittii, vaikka herkkii hetkii taas nään, niin en pelkkii sanoi vain mielessäni luo....

Vero...

Vero kauhea maksettava on. Aukea ei ovet ennen sitä, mitä kovat siinä tilantees tekevät. Lovet oveen jättäen, pääni poveen kääntäen. Päätä en kylläkään loveen laita, vaikka sovi en työllä niitä tekemään, vaan yöllä taas mieleni sinuun palaa, vaikka kieleni solmittu on, enkä edes sua pääse halaa, mutta kalaa en kyllä ongel saa. Ongelmia vain salaa läpi käyn, vaikka palaa talot ympärilläni, valot yhä huoneessani palaa. Kyhään palot suuremmaksi liekkien lailla, vaikka vailla totuutta olen, silti kohtuuta en ymmärrä, vaan sen vaihtoehdon kyllä tyrmään, vaikka kylmään aamuun taas herään, vaan erään kaikki jaettu on. Haettu lankakerää usein on, mutta silti hankaa mieleni perään, kunnes taas mieleeni lause palaa, ja sanotaan että kankaat hienot kertoovat luonteesta koreilevasta. Pudonneesta  laivasta varkaat taas aamuun herää, vaikka perään kaikki näistä saan, ei väistää autakkaan, vaikka lautakaan vielä valmis ei ole, vaan salongis uus rinki alkaa, vaikka palkkaa en tästä saakkaan, en kyllä liikkeelle mitään paakkaan. Vaakaan kaikki aina yhdistää monii asioit, vaikka lasit joist me juomme vettä. Mettä samal ampparit kukista etsii, vaikka lukista niille harmia koituu, vaan kyllä charmia hoitaa täytyy, vaikka päättyy jutut monet, kuten jutut usein tuttuja oovat, vaikka koovat ne nyt ikuista lanka kerää, silti tämä tältä erää saa riittää, koska mun täytyy niittää pellot rehevät, kun pelot kaikki käyvät toteen, vaikka potee moni sairauksia, vaan kairauksia jäässä näkyy, vaikka täkyyn odotetaan kalojen käyvä, vaan odotettuamme tarpeeksi tylsistymme asiaan tähän...

Tiimalasi..

Tiimalasi lisää hiekkaa tarvitsee, vaikka liekaan sitä ei kannattaiskaa laittaa. Tietenkin tyydyn taas vaihtaa paitaa. Kaitaa tietä mun pitäis nähdä kulkea, vaan sulkea mun silmäni täytyy, vaan päätyyn tien en pääsekkään, vaan taas katson, kuinka vatsan sisälle joudun vetää, Tietenkin esitetään että kaikki on hyvin, vaikka syvin haava sydämmes on, kylvämäs peltoon uusia siemeniä, se vie monia mieron tielle, kieron tilaisuus jolloin tämä liero iskee puukon selkääsi. Pelkäsit aivan suotta lähint ystävääsi, koska vähint mitä hän pystyi tekee, oli se että tukee sua niin kuin aina, mutta silti epäilit häntä, vaikka etäilit kaiken sattuvan hänen kautta, niin eläilit sinä hänen kanssaan parhait aikoij, vaikka paikkoi monii  vaihdoittekin, silti vaan teidän yhteyt täytyi pitää, kun sitä nyt tarkoin miettii näkee elämänsä harkoiksi kulta menneen, vaikka ennen kaikkea tämmöst en miettinytkään, vaan en miettis nytkään ellei asiat siihe pisteesee ois menneet, kun ennen oli hyvin ei mitää ikää mietitty, eikä muita siedetty..

Anteeks...

Anteeks jos kaiken saan, niin pistänkö kaiken kanteeks. Vanteeks auton renkaiden. Autan sua tilantees kuin tilantees, vaikka viilan teen, mutta kuhan kiilan oven eteen saan. Veteen kiven heittäisin, jotta peittäisin äänen pääni sisäl. Isäl monii muistoi kerrottavana on, mutta täl lisäl niist ei tule osoittavia tekijöitä. Välil kaiken muistoihini suljen, vaikka pussini haluaisin jo sulkea, vaan huussini vasta puolityhjä on. Ei sitä huussia silloin sulkea voi, vaan silti mun täytyy kulkea eteenpäin, ja kysyä mielessä miten sä oikein julkeat käyttää tätä hyväksesi. Säväyttää useat jutut mieltäni, vaikka kieltäni vain käyttäisin silti tuttuja juttuja noita mietin. Vietin monet hetket rinnallas, silti yksikään retki ei ole niinkuin tämä. Sama mies aina samaa kamaa yrittää saada, vaikka varmaa ne kannattais unohtaa. Punottaa posket jo pelkän lauseen takia, vaikka lakia et sinä luekkaan, vaan et kuitenkaaa puekkaan mulle päälle. Säälle tälle oikean laiselle, joudun itse varautuu, vaikka parantuu näin sanotaa, vaan näin ainoastaan luvataa. Kuvataan kamerallakin kuvia, vaan kun julmia kuvia ikuistetaan mieleemme pimeään, niin mitä kimeää ääntä seuraisi. Kääntäskö sivun uuden, vai jättäskö tilalle siivun uuden valmiiksi lohkastun. Rohkaistun sen verran, että tämän kerran poikkeukseni teen. Oikeukseni nään kaiken tapahtuvan, vaikka tapa tuttavan mua hermostuttaa. Tekee oikein kuttaa ajatella sitä juttaa, joka juttua mulle luo, ja kaiken uuden mulle tuo...

Setvii...

Setvii mun ajatuksii täytyy, vaikka selvii mun ajatukset niin silti ne täyttyy. Päättyy monet ajatukset sanaan rakkaus, vaik oletkin melkonen pakkaus. Tapahtuukin yllättäin sakkaus lennossa tässä. Aurinko kennossa enerigiia on vaikka muille jakaa, mut vain lämpö ja valo sen takaa. Vakaa suhde mulla ystäviini on, silti sulla mahdollisuus kaikki pilata. Tilata tätä kaikkee en voi, mut vaikken sulle voi mitää luvata, silti mun täytyy kuvata tunteeni sulle. Siispä suljen mieleni, jotta kuljen tietämättömänä eteenpäin. Viettämätön tunne on taas jätetty käymät, vaikka sun en edes anna mitää sanoa. Tietenkin sinä sanoisit että ajatelen vain pika panoa, vaan   enpä ajattele näin, vaan ajattelen vikaa sanaa. Kaarnaa tietenkin yritän poistattaa, vaan kaikki mun täytyis pistää loistamaan. Ulkoistamaan kaikki sanat ja ajatukset mun täytyis pystyä, vaikka lystiä tää ei ookkaan. Tuokkaan ei pystiä hymy, vaan lymypaikan parhaimman näyttää. Täytyykö mun sitä käyttää, vai voinko sen sittenkin väistää...