uhosin...

Uhosin vielä mut totuus jo mun mailman tuhosi. Varmaan tää onki karmaa, eikä mikää oo varmaa. Kuljetankin nyt vaarnaa, vai tunnenko vain vaarana kaiken. Vaarannan jo monta asiaa, mutta vaara rannan jo unohtunut on. Väärän kannan jo tajusin, silti väärään kaiken kanttaan. Ei aika mua ala määrään, vaik välist märän hetken tunnen. Enkä puhu muust kuin puserost johon suruni puserran. Puust eroon vaiko suust kertoon älä silti kato mua kieroon. Heitä mut jo vienoon ilta tuuleen, tähän hienoon hetkeen kai joku biisi sopis. Kuuntelenkin tähän iättömään retkeen jotain epämääräist muminaa. Pääst enää kuuluu pelkkää kuminaa, mut pitäis välttää sitä huminaa...

Tuskaa...

Tuskaa sisimmästä käännä, mitä sustkaan ois pitäny tulla. Mustkaan ei asiaa oo käsittään, mut aamu ruskaan sä jo lähitkin. Palaa mut kuskaa oikeelle reitille, kuiskaa korvaani oikeet teot. Täl hetkel vain kättäs huiskaat siel taivaan reunal. Tähän luiskaan jouduttiin, mut aika täs ei varmaan muuten kuluiskaan. Kuluis ei tätä mitata, mutta huhuis jotain perää oli. Puhuis jo sydämen päältä. Puuhais nyt jotain uutta, mutta nyt mä tuumaan jo tähän hetkeen uuden ajan. Pitäis kai pystyy jo lähtee aamu tuimaan, mutta silti mua huimaa asian vakavuus. Puimaa nyt tätä asiaa aloin, silti kohtalo mua suimaa. Opinko kierteis näis nyt uusiks uimaan, vai jääkö taas asiat puimat kuin viljat pellos. Huimat unelmat tulikin mut silti jouduin nyt sut päästää, mut odota siel viel me kohdataan, sut tahdon vielä muistaa. Mun täytyy vielki päätä puistaa ja säilyy vahvana, kunhan säki vaan muistat mut rakas poikani..