Valoja..

Valoja ja kaiken näköisiä arvoja, silti monesti erinäköisiä karvoja. Todella harvoja jotka tämän tietää, ja kaiken viel sietää. Taitaa taas kengätkin viel hiertää, vaikka sormen niiden ympärillekkin kiertää. Kieltää en voi et armeijas raskast on, mut täytyy ne rutiinitkin nyt jo mieltää. Päässä vain viheltää, vaikka virheiltää ei välttyä voi. Verhoiltaa ei puhtaut näy, vaik erheiltää kaikki pitäs myöntää. Perhe iltaa taas viettää, vaikka keho jo tottunut armeijan rytmiin jo on. Armoi siel ei jaeta, vaan kaikki nyt jotain todellisuutta siel paetaa. Haetaa vaikka kotoa, mut yks lysti kuhan ei armeijan arestiin jouda. Karenssiin seuraavanlaiseen tahdokkaan en, vaik tahdikkaan marssin taas käyvän huomaan. Ihan kuin jonkun häämarssin, vaikka sää tän farssin jo erilainen on. Kukka kranssin taas kullalleni teen, vaikka rankin kokemus vast edes on. Kenkä lankinkin ne jo antoi, vaikka synkinkin totuus jo erilainen on. Oikeus ja kohtuus kai täs toteutuu, vaikka johtus tää vain omast olo tilast. Lilast en niinkään tykkää, vaikka pilast useit hauskoi hetkii jo koettiin. Täytyy mun taas vilast tätä rynkkyy, vaikka mieleni taas vain synkkyy. Sänkyyn kun pääsee jo käymää, silti viel ähkyyn tulee itsensä ahdettua. Valahdettua veltoksi käsky tää taas käy, kun asentoo meidän täytyy taas ryhtyy...