Kuuntelen...

Kuuntelen musaa ja totuuttani muuntelen. Muunnellen taas totuuden haluamani mukaan ,vaikka nyt olenkin jo suunnilleen ongelmat valmis kohtaamaan. Tunnilleen ihan oikeassa ajas kun valmis olen, vaik näis rainois en mitään uutta nää. Vainois taaskaan en nää mitää hyvää, vaikka totuuskin mua jo nyt lainais. Painais mut vasten nurkkaa, vaikka kai näis sanois jotain ivaa on. Silti niin kivaa tääl on. Kinaa taas pikkuasioist syntyy, vaikka miinaa kohti nyt mä jo menen. Pitkäaikast piinaa vasten nousen, vaikka kiilaa jo oven väliin lyödäänkin. Hiilostaa taas joku mun mieltäni, vaikka nyt jo se ohi munkin kieleni menee. Viereeni taaskin sä käyt, vaikka vain nyt mielessäni se mahdollista on. En ole silti valmis susta eroomaan, vaikka pelkoo se taas mus vain kasvattaa. Alan taas sua pelkäämään, vaikka selkää sä pyydätkin vain näyttää, mut kun kauan aikaa sitten mua opetettiin että älä käännä selkääsi vihollisillesi. Siks mä en kenellekkään selkääni rupee kääntää, koska ikään en tiedä että kuka nyt selkään puukottaa..