Säppi....

Säppi oves kiinni, vaikka sen kiinni säppiin laitoit. Säkkiin mun taas täytyy tarttua, ja en edes vois varttua. Silti kokemusta täytyy karttua, koska muistelen ystävääni arttua. Ei narttua ystävänä kantsi edes pitää, vaika palttua taas lyödään uuniin. Maltti on valttia näin aina sanotaan, vaan kattia konsa totta se ei varmaankaan ole. Mattia ja teppoo taas kuuntelen, vaikka seppo unhohon jääkin. Repo rankana sängyl makaan, koska lepo tärkeet on. Hepoil taas hyvä olo, mutta kepeil taas tieni täytyy näyttää. Repeillä munki välist täytyy, mut leveillä teillä vara siihe ei edes ole. Karahti veneeni taas karille, vaikka jarille just kehuin kuinka sitä osaan ajaa. Marille mieltäni en edes näytä, vaikka parille sen vain taas sanon. Tarkille taas mun valmis täytyy olla, vaikka parkille en haluiskaa mennä. Arkuille tietäni mä raivaan, vaikka kaipaan yhä syliisi lämpimään. Kylään tulisin käymään, jos vain mut haluat...

Sotilas...

Oon elämäni sotilas jatkan aina matkaa. Potilas mielessäni taas näkyy, vaikka etsin jälleen suojapaikkaa. Huopa paikkaa taas koristaa, vaikka kuoppa onkin vain potero. Kotelo taas perhosen täysin valmis on, vaikka kerhon sen taas tyhjillään huomaan olevan.  Verhon taas kiinni haluan laittaa, vaikka velhon voimia mulla taas ei ole. Elohon taas uuteen valmis taas oon, vaikka kellohon taaskaan en koske. Raskaan työpäivän taas tein, vaikka en paskaan taaskaan koskenutkaan. Loskaan taas jalkani osuu, vaikka roskaan liukastua vois. Koskaan en edes viuhkasta luopua vois. Riuhtasta taas mun täytyy, vaikka lautasta nyt en särkenytkään. Lautasta taas järveen hyppään, vaikka nyt sitte ryyppään. Syypään taas löydän itestäni, vaikka pöydän tasal koitan pitää. Liitää taas aika kuin siivillä, kun sun vierel olla saan. Välist tuntuu että riittääkö edes aika, vaikka taika tän hetken on taas huippu. Luikku vaikka olenkin, ei se tarkoita sitä etten sua rakastaisikaan. Pakastaisikaan lihoja uusiks taas en, vaikka pihoja läpi taas vain käyn. Kihoja isoja ei edes tarvii pelätä, koska olen vain sun kanssas rakas, ja aika taas vain siivet...

Kiristää..

Kiristää mun linjaani täytyy, vaikka pinnaani taas vain täs koetellaan. Odotellaa kunnes taas lasi falskaa yli, vaikka kalskii taas mä näyttelen. Vais niin taas koskiin lasketaan vedet, edetä taas mun hitaasti täytyy, vaikka vedettä en voikkaan olla. Poikaa mul ei edes ole, vaikka loikkaa taas mieleni ihan normi asioihin. Roikkaa taas etsin, josta taas virran kaikkeen saisin. Hoikkaa mä taas muistutan, vaikka soikkaa mun korvat nyt ei.  Hoilaa mun taas täytyy nää sanat, vaikka en mä nyt roilaa edes mihinkää. Rullaa taas verhot auki, ja paljasta salaisuudet...

Eksynyt...

Olen eksynyt tielleni väärälle, ja  keksityt lauseet taas suustani tulvii. Tietyt tärkeät jutut taas karkuutettua saan, vaikka multa vain arkuutta taas löytyy.Löyhtyy taas mun ote tästä pöydästä, vaikka mieleni taas siitä vain köyhtyy. Päihtyy taas mieleni tiedon janosta, vaikka päätyy se siitä mieron tielle. Vaikka  lieron näänkin matoses, vaan kieron vasta myöhään nään.  Hieron taas hartioit kipeit, vaikka ripeit päätöksii mun täytyis tehdä. Käännöksii useit täl tiel täytyis tehdä, vaikka jäännöksii laskuist ei voi jättää, vaikka nyt jokin jo mättää. Kättään taas se jo tarjoaa, vaikka nyt seuraakin varjoaan, vaikka paljokaan en sanoja suostu sanoo, niin ruostu taito tää ei. Maitopoika en edes ole, vaikka  nyt taas aitopoika kirjoitti tän. Aita loiva taas nousuun kääntyy, vaikka ääntyy taas nimesi oudosti mun huulil, niin kääntyy se taas uudeksi voitoksi..

vuodesta...

Olen taas  vuodesta herännyt. Kamppeeni taas puodista olen kerännyt.  Pois muodista kaikki on erääntyneet, vaikka sotilaatkaan eivät perääntyneet. Kerääntyneet taas sanat mun kurkkuuni tulvii, vaikka kulvii taas palat laitettiin. Kalat poistuneet on verkosta, vaikka en muistutakkaa pelkosta. Selkosta mikää mulle ei oikein oo, vaik telkästä taas  äänen lähtevän kuulen. Kuulle huudan,  suulle suukon taas annan, vaikka muille  se nyt ei olekkaan. Kelekkaa taas hyppään, vaikka tyrkkään taas sen liikenteeseen. Jyrkkään nousuun noustaan, vaikka järkkään taas itseni pulaan. Aulaan suureen taas mä päädyn, vaikka kaulaan en taaskaa koskenutkaan. Tauluun useat sanat piiloitan, vaikka lauluun sen saman tehdä voisin. Paluun taas huomaan tulleen, vaikka suomaan uutta mahdollisuutta mua luotu ei. Suostunkin nyt sit luomaan, vaikka kuormaan taas valmistautunut en. Huomaan taas aarteet arkus, vaikka nimeni onkin Markus. Arkus kannet tiiviit taas on, vaikka hiivit sä taas mun selkäni taakse. Selkääni taas riivit, mut tuuli viirit yllä katon taas kääntyy. Siivet taas selkääni saan, ja pitkin unelmia lennän....

Pahvi...

Herää pahvi nyt on tosi kysees. Juo kahvi ja syö ruokas, sillä työ ei  viel olisi tehty.  Poliisi vartoo tuos ihan vieres, joten kiltisti  nyt roolisi  vedä. Tuolisi pöydän alta vedä, ja istu tuoliisi. Puoliisi elä vedä ketään ylimääräist, vaan suoriisi käytä jarrua. Parrua pökköön taas  lisää lyö, sillä  näkemät sua en voisi olla, koska silloin täysi nolla oisin. Polla tyhjä taas kierroksil yli käy, vaikka se päällepäin ei näy. Päälleppä pue nyt heti, jottei sulle tulisi kylmä. Tyrmää tyhmät ehdotukset nuo, vaikka se sut taas hurmaa. Surmaa älä edes  mieti, vaikka turmaa auto estää ei voi. Etsi turvaa siis, vaikka kaikki taas  ohitsesi kurvaa. Korvaa lauseesi paremmil asioil, vaikka sorvaatkin taas uutta tappia. Nappia sun painaa täytyy, vaikka lappia  et näekkään. Klapia taas uuniin heitä, mut älä  särje lasia. Sulje rasia kunnolla, mut eriasia onnistutko siin...

epeli...

Olen varmaankin aikamoinen epeli, vaik lepäilenkin nyt sepelil. Setelil laskuni maksaa voisin, mutta sitten taskuni taas tyhjät oisi. Tyhmät kysymykset joisin, vaikka ryhmät se toisi. Koisin taas untani suurta, vaik juurta jaksain juttuni koitan selittää. Soitan taas suutani jälleen kerran, vaik luutani ei lentoon lähekkään. Ventoon renkaat uudet taas vaihdan, vaikka mahda sille mitää en. Ahda siis kupusi täyteen, koska nuppusi kukka taas täytyy poimia. Voimia toivon täs nyt sulle, vaikka roimmia taas juonkin. Tonnia kädes en nää, vaikka onnea täs jo huutelen. Suutelen taas naista suulle, vaikka kuulle lauseeni tän omistan. Loimista taas hevosen riisun, vaikka soimista korvien kestä en. Pestä käteni mun taas täytyy, vaikka päätyy tietäni en kulkenut, vaikka sulkenut en edes suutani. Ruutana taas ongessani on, vaikka huutana en nimeäsi ääneen. Kääreen taas peitostani teen, vaikka päreen nyt poltinkin. Holtiton taas olen, vaikka alkoholiton  ei aamuni ollutkaan.  Halko liiton taas päässäni soi, vaikka Siiton päässä taas onkin koi. Se jotain uutta taas mieleeni toi. Roi taas sanoo lauseensa mietteliään, vaikka vietteliään naisen se tapas. Rapas taas uusiks loistaa, silti mun lauseeni taas täytyy toistaa...

Herra...

Herra tää lupauksen tekee, Kerran taas releet päälleni laitan, kun perkeleet puissa soi. Luissa toi kaiken maidon läpivirtauksena. Aidon lauseen taas päätin tehdä. Aidan yli kulje kun olet umpikujas.  Umpi lujas sanoo moni, lumpi kujas jos on.  Muijas kai samaa mielt sinust on, vaikka sirust taas kaikki luetaan. Puetaan sanat joistain liruist, vaikka piruist taas kuva seinälle piirretää. Piirritetää taas jotain yhtä ihmist, vaikka sinnitellää taas vain eteenpäin.  Rinne taas kysyy onko kellää pokkaa. Rokkaa ei taaskaa kukaan, vaikka mukaan kaikki tuon. Vuonna taas yks ja kymmene polkee mun täytyy taas pyörälläni, vaikka syövällä ei kannattais leikkii. lyövällä on jotain vikaa päässä, vaikka tikkaa tauluun taas heitettäis, vaikka peitettäis sanat huntuu punaiseen, vaikka vanat veri taas pyyhitään. Lanat taas pitkin tietä menee. Lannat taas luotiin, vaikka puotiin kannat kannetaa. Annetaa anteeksi, vaikka vannetta taas pyöritetää. Ammetta taas lämmitetään, vaikka lammetta ei voiskaan olla....

Viimeinen..

Viimeinen ei ollutkaan toivoni tää. Hoivani ystävällinen pitää sut kunnos. Punos jos olisitkin niin koirani sut palauttas taas maanpäälle. Oireeni sua kohtaa on erehtymättömät, kun perehtymättömättömät tiedot taas mun korviini kantautuu. Torviin ei toinna edes huudella, vaan kiipeä siihen torniin. Savu horniin ei kannattais katsoa, vaikka mastoa sä sielt etsisitkin. Kastoa veden taas huuliltas maistat, vaikka kaistat nää hyvin laistat. Paistat ruokaa pannulla kuumalla, hannulla ei sulle kuitenkaa vastaust ole. Kannulla vettä kaadat taas vetehen, vaikka jätätkin katsomat etehen. Elehen taas normaalin naamasi palaa, vaikka törmäilin taas sun kaa. Halaa mua ja kerro mulle valaa, koska salaa jos silmäni joutuisin sulkee ei se toimis näin. Taloo taas pidä pystys, eläkä huuda et haloo. Halkoo käytän taas nukutukseenkin, vaikka hukutukseen sanojen ei tarviis mitää muuta. Kuuta taas kuunnellaan, vaikka suuta se ei suostukkaa sulkee. Tulkee ihmees vierailee mun elämäs, vaikka pelkääämäs silloin jatkuvaa saatte olla. Satku vaa taas mun kädessäni on, vaikka katkuu rahan unhoittaa en voi. Kaikuu taas sanat suuret korvissani, mutta olen valmis sen sulle sanon...

Jätkät....

Jätkät hei kuunnelkaa mua. Unohtakaa ne prätkät ja suudelkaa naista kaunista. Huudelkaa heidän nimeä pimeäs.  Riimejäs silti me kuunnellaan. Älä siti rupea muuntelee tarinoitasi. Upea nuoruus takana, vaikka jakajana toimikin pakana. Pakara sulje jo mielestäs, kun et sä ole enää mikää kakara. Vakavarana ole tilanteen tulles, koska vaarana se on se et vakaana ihmisenä naisen helpommin saat. Takaan et sanat kauniit sulle saumat luo, siis elä suotta sauvoi nurkkaa heitä. Eläkä peitä kasvojasi hupun alle. Meitä on moneks mut lupaan sulle sen, et viel sä taidot omaat. Kirjota jotakin somaa naiselle edes joskus. Poskiis elä sanojas jätä, vaan elä myöskään petä. Metäs viel useinkin sulle sanon nämä sanat. Kanat ne piilostaan motkottaa, vaan kukko urhea parvella kotkottaa. Rokottaa kukaan ei voi sanoistasi. Korottaa voit vain mielialaasi niillä.  Lorottaa usein suihkulähde, mut odottaa se ei voi. Pudottaa siis sut taas perseelles täytyy, vaikka löytyy vastaus vain kantapään kautta. Rankan pyörteen lautta kulkee keposeen, vaan reposeen tämä vaikuttaa pahiten. Kahliten sinut taas airoihin repolainen mukanasi kulkee repo rankana. Ankkana vees jos näät sen uiskentelevan silloin kaikki sul on hyvi...

Kerron..

Mä kerron nyt tän jutun, siis tunnen usein tän tutun tunteen.
Kun teen jotain muute aina sä mun mieleeni palaat, ja siellä
mä sua halaan. Palaan mielessäni usein tähän hetkeen. Retkeen
tähän ihanaan yhteiseen. Nyhtäisen taas sanani tyhjästä, vaikka
tyhmästä päästä tää nyt tulee. Kuulee usein mun sanoi joudut, vaikka
lohdut ei niistä varmaankaan hyvinkää suuret. Huulet sun mieleeni
painui, vaik vainui mun täytyy taas seurata. Vaurasta ystävyyttä
haluan, mutta en tarkoita sil mitään raha rikasta, vaan tunne rikasta.
Vikasta sanani taas tulee, vaikka likasta tästä mä tykkäänkin.
Jyrkkäänkin puotokseen valmis oisin sun peräs tulee. Suljen silti
silmäni taas ja maailmani muuttu unelmiksi. Tunnelmiksi suuriksi,
ehkä juuri siksi mä sust just pidänkin....

Lavaa...

Lavaa taas mulle esitetään, mut mä pyydän et tavaa mulle rakkaus ja mitä se käsittää. Rasittaa vaan ajatellakkin, et se oikea löytyy jostai. Ostaisin sen jos se ei passittaisi mihinkää, mut lasittaisi ostettu rakkaus tulevaisuuden. Kuulevaisuus ja lempeys varmaan rakkauteen kuuluu. Eikä rakkautta ostaa voi. Hempeys taas luonnistuu itestää, vaik jokainen ponnistus rakkauteen vain syvemmälle vie. Tyvellä kaiken alun taas tunne olevani, sekä tyynellä merellä taas mieleni käy. Tyynel mielel taas sydämeni lukon aukaisin, eikä se ollut edes kaukaisin murheistani. Urheista teoista usein puhutaan, mut muistaako kukaan uhreja näitä. Turreja taas nään kävelevän kadul vastaa, mut silti mun täytyy vain kurkkuani kastaa. Ostaa kai mun taas ruokaakin täytyy, vaikka postaan taas vain postiani eteenpäin. Kostaan mua ei luotukkaa, vaik nostais se ehkä mielt. Ruosteisen portin taas aukaisen, vaikka kaikki allen vaan lakaisen. Kakaisen nyt totuuden suuren, vaikka varmaan vielä tästä kuulen. Kuljen tuulen suuntaisesti nyt, vaik suuni joudun taas sulkee. Ulkoo taas sanat kauniit koitan muistaa, vaikka siit mun täytyykin päätäni puistaa. Luistaa taas jalkani jäässä, vaikka kädes taas totuus onkin. Olen ehkä omituinen otus, vaikka rotus mä vain koitan selvittää. Erotus taas on sama kuin ennen, vaikka verotus nyt mukana onkin. Peruutus ei tunnu mahdolliselt, vaikka lunnaat olenkin taas maksanut. Kunnat taas valmiina vetää uusii juttui, vaikka puuttui siitä taas järki. Siis älä härki härkää suurta, koska särkee se sun luusi. Kuusi taas tuo joulun jokaisen taloon, mut auto se vain ei ollu uusi...

Yksin..

Yksin pimeäs ilman mitää suuntaa, vaikka tyksin nyt sinusta. Yskin köhääni pahaa pois keuhkoist. Rahaa tää yskä ei vain tuo. Sahaa taas köyden unelmien poikki, kun jänis pitkin tietä loikki. Roikku sanat taas kurkussani kiinni. turkissani kuin takiainen. En silti ole lakiainen, enkä myöskään laiskiainen. Löysään taas mun otetta ajatuksistani. Rajatuista sanoista taas sanontani löydän. Jalan pöydän taas huomaan kumoon kaatuneen, silti sinä lumoot mut aina uudestaan. Rumaa tekstiä jos aikaseksi en saiskaan, niin laivan ruumaa täyteen ei saataiskaan. Raataiskaan kukaan nyt enää, kuten ennen munoin laatoitettiin joka paikka. Maadoitettiin taas joka aitaus. Lainaus tää vain siitä on. Raivaus taas uusille sanoille, kuten kaivaus räjäyttämäl aloitetaan. Paloitetaan jo kalatkin valmiiks, vaikka alatkin on nyt jo vaihtuneet. Palatkin naksahtelee vain paikoilleen, vaan onko mikää enää paikoillaa. Taikollaan ei enää kukaan tee mitää, koska kuka uskois taikoihin. Aikoihin arkoihin taas mieleni käy, vaikka täky vedes jo onkin. Ongin silti vastaukset tärkeät sieltä, vaikka ronkin nyt jo vaara vyöhyket. Kaara taas valmiiks laitetaan, vaikka jalankin matkaa vois tehdä. Valankin jos nykyää vannoo, ei se enää totta olekkaaa...

Tarvii..

Tarviiko sitä selitellä sulle vielä, vaik tiedä  en miten mä sen sanoisin. Siedä en kyllä valehtelemista, mutta viedä anna mun sut kauniiseen paikkaan. Raikkaan ilman tunnet nenässäsi, ja lumet samal valoa hohkaa. Hohtaa kaiken kauniin meidän ympärillemme, vaikka kohtaa yhtenäist ei täst hetkest löydetäkkään. Lyhty ei näist surkein ole, vaan lyhty tää timanteil koristeltu. Ryhty tähän leikkiin tunnelmaa luoden. Tuoden unelman yhteisen molempien mieleen. Kieleen usein sotkeutuen sanat taas, vaik hanat taas aukeaa. Laukeaa jännitys ympäriltämme, vaikka raukeaa ilmastoa se ympärillemme luo. Tuo taas sanat tunteet nämä pintaan, vaikka rintaan tämän tunteen varastoin. Parastain taas laitan ja yritän tuoda tunteeni esiin. Kesiin taas mieleni palaa, ja sua siellä halaan. Valan vannoin, vaikka korteni nyt kunnol kekoon kannoin. Taannoin taas huomaan että haluan sua vain enemmän. Taas anoin kaiken parhaimman ja sain sut mun elämääni. Karheimman ajatukseni taas luon, vaikka varhaimman ajan taas huomaan tulleen. Luomaan suppeen sana varaston taas tunteeni mut pisti, vaikka risti kädes mul vain on...

arvaa...

Arvaa mitä mä näen sus, kun karvaan totuuden huomata sain. Hain lämpöö sult, mut jäätä vain sain. Kai taas tämän nähdä taas saan. Tähkän taas uudestaan kasvavan näen, ja käen puussa kukkuvan kuulen. Tuuleen taas vasta kuljen, vaikka lasta nyt vain mietin. Vietin vierelläs monta kaunist hetkee, vaikka retkee kontallee ei tehty. Lonkalt taas joudun vetää vaikka en nyt puhu pyssyst. Myssyst mä vain taas pidän etää. Käsi rysyst taas eroon yritän pääst, vaikka jääst nään taas kuvan muodostuvan. Luvan kanssa taas sun kans kuljen, vaikka pussini nyt taas suljen. Tussini taas kuivunut kasaa on, vaikka muussini mä mätinki naamani. Saamani lahjat sulta seinälle taas ripustan, vaikka raapustan taas sanojani kirjaani suureen. Kannaet taas kirjani suljen, vaikka kuljen tiel epävakaal. Teeppä vakaval pohjal tää näin pyydettiin, vaikka syydettiin taas lastia mun harteille. Varmaan kastia eri taas olen, vaikka kartoille mä tieni taas merkkaan. Aika käy taas verkkaan nopeasti, vaikka viekkaan totuuden taas huomata sain. Lain uuden taas kuulin säädettävän, vaikka päätettävän mä siitä vain luulin...

läppää..

läppää vaik usein heitänkin, Silti usein peitänkin ääneni. Keitänkin nyt sitten soppaa, vaikka kalja koppaa mukaani en ottanutkaan. Rokkaa herne kun usein keittää saa siit mielen hyvän. Syvän huokauksen taas kupposeni edes teen, vaikka kaipauksen taas huomaankin. Silti suostu en luomaankaan mitää uutta ja kaunista, vaan taudista eroon haluisin päästä, vaikka kerronkin nyt jäästä. Väistä pois tieltäni, koska mieltäni sinä vain painat. Lainata hetken jos sua saisinkin, niin kaivata en sua vois. Tois nyt joku jo sen ihmeen, vaikka pimeen aikaa. Taikaa taas kimeen äänen koen, vaikka usein nyt hoen. Sut nyt viereeni haluan, vaik valuu taas tunteeni jokeen.  Rohkeen silti pyytää sun kättäs vaikka pohkeen julmetun nyt taas näen. Lohkeen taas nauraa, vaikka kypsää kauraa mun täytyis olla. Hauraat sanat taas päässäni soi, vaikka vauraat aiheet niis on. Vaiheet elämän usein moneksi muuttuu, vaikka paineet kovat taas tuntuu. Huntuun taas peitä pääsi, vaikka käsi nyt sattunutkaa ei sun käteen. Kysyn nyt usein et mitä mä nyt teen, vaikka veen nyt taas kupistani pois kaadan. Raadan usein elämäni teillä, vaikka sadan kerran kuullut olen et sitä kerkee tehä  joskus muulloinkin. Taas säkkiin tunteeni sulloin, vaan pulloi taas huomaan tehneeni. Tuomaan viestin rakkaalleni ne taas laitan, vaikka aitan katolla näin sua muistelen. Luistelen taas jäisel tiel ja huomaan tehneeni monta erhettä....

Häpeäpilkku...

Olen kai häpeäpilkku, mut älä puhu läpeä päähäs. Jäähäs tähä viereeni kuuntelemaan, ja totuutta muuntelemaan. Lohtua hae sanoistani joista nyt tunnet et voimaa löydät. Köytät mut taas sanojen kultasamenttiin, vaikka multa lamenttiin laitetaan. Sulta mulle ei edes löydy mitää tärkeää, vaan jotain järkevää mun nyt täytyy sanoa. Vaan kun ei se onnistu kun tunnen jatkuvaa janoa. Jatkuu vaan taas totuuden kiertely silti, hiertely kengäs ei lopu vaikka sopu jokaiseen pitäs löytää vaikka pöytää nyt täs lyttään. Kyttään valmiina iskemää puukon sun selkääs. Nyt tää totuus saa löytää taas uuden laidan, mut silti vain leikilläni sulle tämän sanoin, vaikka anoin apua ylemmält. Lapua raiteeni taas uudistaa, vaikka kapua ne ei rattaitani yl;s. vipua mun taas täytyy vetää. Oletko kuullut et tääl nyt jo vetää, mut ketää viereltäs et todellisuudes löytäiskää. Köyttääkkään ketää et voi jakkaraa, vaik makkaraa nyt täs maistelin, silti taistelin erämaas, vaikka perää maatas et voi. Kerää siis jo kimpsut ja kampsut, ja vaik lampsi ympäri ruotsinmaan. Luotsin tämän rauhattomaan maan, vaikka paan kauhattomaan traktoriin yleensä kauhan, vaan kauhun yleensä haluan välttää. Säätää mun välil täytyy, vaikka häätää mun nyt sut täytyy...

kellot...

kellot vain päässäni lyövät, kun sä kerrot tunteistas suurista, vaikka mä vain puhunkin nyt tunteiden muurista. Sä tarjoat siihen kuuria lääke, vaikka pääte tiemme yhteisen nyt tässä on. Ryhtyisin johonkin toiseen juttuun, vain sen takia että huttua puuron voisin saada. Kaada vain lisää juomaa lasiini, vaikka masiina nyt rikki onkin. Mikki suun edes suostun laulaa, vaikka yhtä kaulaa en haluiskaan. Enhä mä edes rakasta paulaa, vaikka paalaa rehut mun täytyis.väistyis murhekryyni, vaikka kyynisenä taas eteenpäin nyt kuljenkin. syyllisen näkösenä taas oveeni auon. pidän pienen tauon ja päätäni nyt vain auon. Lauon monil kovil sanoil, vaik en launo olekkaa. Tauno palo tai mikä lie, silti valon huoneeni sytytän, vaikka kytätään vain tilaisuutta uutta. tuottavuutta sanan nyt taas pyydetään, vaikka manaan jo piruja seinille. Makaan sängyl ja pirut ympärilleni piirtyy, vaikka taas mieleni jonnekkin muualle siirtyy. Hiiltyy taas todellisuuden mielikuva, vaikka kielikuva selkeä mul täytyis olla. löytyis nyt jo joku lause joka tunnettani kuvastaa, silti taas mun täytyy lunastaa sanani totuus, vaikka kohtuus taas tasan ei käynykkää, vaan käyn päin nykkiä, tai siis sori nyrkkiä. Torikin olis tuos lähel mut mikä into sielkin on olla, loirikin taas komeasti laulaa coveri veisunsa, vaikka suunsa se nyt vei. Silti puunsa ahkerasti vuolee, ja sanat suustasa nuolee. Kuolee tietenkin jossain vaihees, mut huoleen sekään käy...

Valo...

Valo talon päässä, silti jäässä palon nään. En silti häissäs ole valmis hymyilee, vaikka lymyilee aatos vain mieles mul. Kieles vaik jäätyis rauta tolppaan kiinni, niin en mä auta sua, vaan kolkkaan sut maailman pimeyteen ajaisin. Paa ilmaa renkaaseen, niin se täyttyy, vaik otteeni vaan löystyy. Silti pystyyn nostan sinut jos sitä tarvitset. Harkitset nyt varmaa toiseen kertaan, vaikka sua vain nyt jo loiseen vertaan. Vertani vaik jo joit, silti jotain niin ihanaa loit. En edes koita enää mitää selittää, vaikka pelittää tää ei voi tälleen. Jälleen kerran taas huomaan ajattelevani jotain muuta, vaikka suuta en sulkenutkaan, etkä sä vierelläni kulkenutkaan. Tielleni asetat jotain uutta ansa lankaa, vaikka nyt vaan karkaan. Varkaan tunnistan sussa, ja sekin osui arkaan paikkaan. Vaikka taas suunnittelman mukaan valmis olen karkaa, niin silti arvaan että siit mä en hyötyis. Löytyis kuitenkin joku joka arvostaa mua, mut kun sanon et noku en ymmärrä mitää. Kiitää ajatukseni taas hetkiin näihin. Retkiin jäisiin, vaikka olen valmis tielleni jäämään, silti päämäärän nään tässä avoimena ovena, vaik ihan todellakin lovena sua kohtaan olen. Tost vaan taas sä mut maihin lyöt, vaik laihinha mä vaan oon. Kaihdinta sulkea edes tahdo en, vaikka hahmo sun siellä häärii. Se pistää mun käärii hihani, vaikka vihani vain nouseekin. Rouskeenkin kuulen vain kenkieni pohjast, vaikka lohjast en olekkaan kotoisin, silti koto isin sielt löytyy, vaik köyhtyy sitä katselles vain. Astelles tätä tietäni pitkää ja suoraa. Usein sanon asioit suoraan, törmänneeni huoraan. Poraan yhä reikää seinääni tähän, vaikka heinääni vain tässä maistelen, silti yhä taistelen. Laistelen useiten parhaimmist, vaikka kaista onkin varattu. Silti parantu mieleni avoin, vaikka tavoin pahoin se tekikin sen.  Rahoin en sitä tuskin voiskaan lahjoo, vaikka kahjoo mä nyt usein täs mietin, silti tajuan elämäni vietin. Kesken eräsen leikin aijoin viedä päätökseen, silti sinä vain vetoatkin mun lauseisiini. Lauteisiin ne varmaan oletkin kirjoittanut, vaik mun armaani et olekkaa.kelekkaa taas vedän etiäpäin, vaikka selän sulle taas käännänkin, silti väännän sulle rautalangasta, ettei mua enää kiinnosta, koska ei jaksa se edes enää innostaa...