ajatukset...

Ajatukset mun täytyy taas tyhjentää, siis viikon plajaukset kerral tähän. Laji sukset jalkaani taas laittaa, tahi ukset taas sulkea. Kuinka sinä julkeat minua vastaan nousta, vaikka samaa tietä sun kanssa yritän kulkea. Sulkea taas mun jälestäni ovet täytyy, vaikka soikea tämä ympyrä jo onkin. Se oikea oletko, vai pelkkää harhaa. Haraa ja harjaa hiuksesi uudestaan, vaik kyl mä pärjään. Värjään kuvaa suurta taas mielessäni, vaikka nyt jo äänikin väräjää. Säröjään peili taas näyttää, vaikka kuvakin nyt vain säräjää. Häräkää vastaan taas taistelen, ja taitavasti väistelen. Päästelen taas asioita ohi korvien, vaikka lorvien päiväni vaan kuluu, Puluun en taaskaan tartu, vaikka sulkuun kaikki jo lopetetaankin. Kulkuun sun mun täytyy taas puuttua, vaikka sanoihini taas taidan juuttua. Suuttua silti en saa, vaikka muuttuahan mun pitää. Monta juttuahan sitä jo täällä kulkee, vaikka tuttuahan se mulle vaan on. Kututhan mua ystäväks, tai mikskä lie lystää, silti otteeni mun täytyy löystää. Löys tää ystäväni taas jotain uutta, vaikka vanha köys jo olikin. Käys nyt asioilla sitten, vaikka säysee mä en ookkaan. Naisee taas ajatukseni tuhlaan, vaikka tähän juhlaan kaikki päätetäänkin. Just taa oven kuljen, kun sinä oven suljetun avaat. Ravaat kuin ravihevonen, vaikka parhaat palat viel käymät on. Kalat on luotu uimaan vedes, vaikka salat tämän luukun taas avautuu. Vaarautuu taas salaisuuteni suuri, vaikka valoisuuden taas huomaan. Talois uuden lampun nään, vaikka enhän mä valois kuljekkaan. Kalois taas pelkkää siivottavaa on, vaan loiset taas niissäkin kiinni ovat. Toiset väittää asioit tietävänsä, vaikka särjetkin sä vain astioit. Täst voit jo leivän päälle paljon lyyvä, vaikka täytyyhän sitä lyyjyäkin tuhlata, Syyhyjäkin useasti hoidella, vaikka kysyjäkin nyt syypää vaan on. Käsi rysy taas tästä syntyy, vaikka enhän mä enää edes mukana pysy. Pystyn silti vastaan laittamaan, kun lystin alkaneen taas huomaan. Pystin kultasen jo omakseni haluisin, vaikka multasen, mutta silti niin kultaisen ihmisen vierelleni saan. Parahultaisen hetken taas päässäni läpi käyn, vaikka tässä maassani usein huono tuuri on. Vaikka eihän se virran vuonokaan suorana pysy. Kuonokaan ei ihan kaikkeen silti pysty, vaikka kuonaa nyt tässä raudast hakkaan. Täytyi mun jotain luovaa siitä luoda. Uuden puolen itsestäni esiin tuoda voisin, vaikka kestäisi matkani ikuisuuden, niin oletko sä se joka rikkonaisuuden kestäisi. Viikko tolkulla yritän taas selittää, vaikka pölkyl taas pääni huomaan olevan. Tyrkyl taas jotain uutta nää, vaikka tuntuukin tää jo myrkylt. Särkyvält taas sydämeni tuntuu, vaikka järkevält se ei ees enää tunnu. Tärkeält asialt se taas sulkeutuu, ja kauas pois kulkeutuu....