Vaaraa...

Vaaraa en mä enää nää, silti laraan vielki näit sanoi mun mieles. Varaan jo kirjoiki uusii, mutta parhaan kirjan jo kerran luin, kuin varkain se mun mieleni taas palajaa, silti tieheni jo halajan. Vieheeni nyt kirkkailla vesillä, mutta taas mun sanoja täytyy virkkailla, kuten villapaitakin aina virkataan. Tie kaartaen oikealle jo menee, siis oikealle pätkällä, siit onnellisuutta luoden tälle jätkälle. Siirrynpä siis nyt jo sätkälle. Hiillynpä viel joku kerta uusiks, mutta lepyn joka kerta uusiks.  Levyn tän jo huomaan usein päässäni soineen, silti risoineen salaisuuksien kans kulkee. Kisoineen joka kerta ongelmis on, mutta iloineen silti viel matkaa tätä kulkee. Sulkee ovet ja avaa uudet, kuinka julkeet viel sanoo ettei mul mitää ongelmii ole. Sulkeet nää mielessäni taas pyörii, mutta säikeet jo kirkkaat värit ylös tuo, silti räikeet värit nää jo on...