Taifuuni..

Taifuuni sisälläni taas riehuu. silti kaipuu taas mut palasiks repii. Vaipuu taas epätoivoon, vaiko vaappuu kuin aku ankka. Saapuu taas joulu tänne. Koulut jo käyty on. Enkä tarkoita täl mitää nenä kirjas kiinni oloo. Vaan ihan täyttä elämän kouluu. Koulaa taas elämä omil tavoil. Koitappa täs taas ymmärtää, ja se puolelles voita. Soita tai ihan mitä  vain. Loitonevan selän taas nää. vai oliko se vain mun selkä. Älä silti pelkää, vaan pelkkää unelmaa tää vain on. Muunnelmaa harhakuvin. Tunnelmaa latistaa vain työ. Laitas taas sanat mieleeni, vaik paitas jo rikki on. Laita kai jo särjetty on, mut kuppini puolityhjä jo on. vai puoliksiko mut revitty on. Keritty ei taaskaa mitää tehdä, vaikka kaikki hetket onkin jo peritty. Erittely toimii, vai pukeudunko loimeen. Toimeen pitäis tulla. Moiseen aikaa löytää, mut toisee alkaa lyödä iskut kovemmite. Palkkaa ei täst kai saa, mut valkkaa vaan nää sanat tärkeimmät. Rakkaat ihmiset mulle vain. Teille toivotan nyt vain hyvää jouluu.  Sanka palaa taas loppuun, mut ranka täs taas vahvistuu. Vankka tunne tää jo on, vaik aika rankka retki tääkin jo on. Raippa taas nasahtaa, vaikka Laippa jo teräväks tehtäs, kaippa tuota vois jo lopettaa, mut toteutetaan kuitenni omat unelmat ny ekan...

ilmaa..

Ilmaa kuin mä naisille oon. Filmaa älä rakasta, tais siimaa jo joku vetästä. Viinaakin aallokossa, kuin viivaa piirrettäs. Viilaa eläkä syytä. Villaa taikka millaa. Elä pillaa tai vie lisää tilaa. Tilloo elä osta, tai no hilloo elä kosta. Pinnoo puut nää jo laita.  Vinnoo elä mittaa. Kinnoon elä luota. No mitä viel vinnoon mua katsot. Intoon tähä ryhdyin. Siis tutkintoon tähä jo liityin. Putki uuteen nousuu vie. Sutki viel joskus huomaan. Mutki jos viel huomataa. Luopumaa mut jo saitkin. Huokumaa rauhaa jo panitkin. Huokailemaan menneiden asioiden perää. Tuokaa paarit jo tännekkin päin. Ota neuvosta vaarit jo nyt...

Alotan...

Alotan  taas jotain uutta, mutta silti tulevaisuut valotan.  Valutan jo kaiken sisältäni poies. Voi ees valuuttaan koskea. Toivees kai mä toteutan. Loivees kai mä otatan. Koivedes avuton on, Savuton nyt ei ainakaa. Havuton kuusikaan ei ole. Pajuton ei pajukaa ole siispä mä en olekkaa kummempi immeinen.  Viimeinen sanani taas varmaankin on. Viimeinenkin jo lähtenyt on. Kiireinenkin kai oon, mutta kireinen tunnelma tääl on. Vireillä ansa taas on. Tai no nostattaa kansa taas hattua. Mitäs palttua tää on, siis hallaako lie. Kallaako vie, siis pallooko pompotellaan. Paljooko odotellaan, vaiko viulua vain paloiks laitetaa. Päreet ne tais jo mennäkki, silti järeet sanat jo ovatkin. Kääreet sormien ympärillä, tai no olen vain käärmeissäni. Harmeissani yksin on, ja naiset taas luopuu jo hameistansa. Pameistansa voimaa saa, vaimoistansa jo eroon pitäis päästä. Vaivoistansa jokanen kae halluu erroon, mutta kerhoon kai täs jo liitytään,. Perhoon en koskiskaa, koskissakaa koskaa rauhaa ei saa. Poskissaan taas tuttu puna, vai oliko se pelkkä kanan muna. Lanan suma vaiko lainan summa....

Sanat...

Sanat jotka sanomatta jäivät, siis lanat jotka vetäämättä jäivät. Vanat silti mua vielä muistuttaa. Kanavat minua jo häirihtee. Paranevat pian nää haavatki, purotkin jo vuolaasti virtaa. Silti Huolesi ymmärrän. Pidäthän  puolesi. Valitse puolueesi fiksusti. Huoleesi en ain voi ymmärtää, mut saanhan kääntyä sun puoleesi. Poveesi pääni saanko jo painaa. Oveesi sanoja rustaan, Ovaali rataa tääkin jo kulkee. Kovaa oli jo koulut, mut silti roimaa parannusta toivon. Voimaa paikannukseen tarviin, Paikan huojennukseen tais jo aika mennä. Luovennukseen aikaani käytin, mut aika ei taaskaan taikaani riitä tuomaan esille. Kaikuuni vastaako tuuli, vaiko mielikuvitus haikuuni aiheuttaa. Vai tuuliko tän kaiken aiheuttaa. Suuriko mukamas olen. Juuriko hukammaksi vain jouduin. Muistellen vanhoja tai no vuoden edespäin taas vältellen tanhuja. Harhoja taas mä nään, mut en mä mitää tarhoja hoidakkaan. Tarrojako pitäis seinään laittaa kiinni. Parrujako kulettaa pitkin poikin tietä....

Muistopuhe...

Muistot niin vielki silmiin piirtyy, siis ukilleni vielä aikaani käytän. Näytän hyvät asiat vielkin tässä selvin kuvina, viel muistan kun aina ukki mainitsi että joko "siippa" on hommattuna, ja jos vastasi ette ei oo, niin heti kiusoitellen sanoi että lähetään etsii. Sitä tässä vielkin selvin kuvin näkee. Siis Kalle ukki tosi tärkee on, vaik lensitkin kauas pois aina silti sydämes säilyt. Paikka sinulle sielt aina löytyy, ja hyvä sun siel taivaas on olla. Vaivaas Ratkasu löyty, ja suru rintaan vain jäi, mut muistoasi kunnioittaen. Sulle paikan sydämessäni jätän, ja tuut säilyy siel aina. Heilutan terveiseni taivaalle, ja siellä sinä tähtenä pidät meistä kaikista huolta.
Rakastaen lastenlapsesi sinua muistaa, ja kaikki sydämessään kantaa paikkaa sinulle.

Pelkkää..

Pelkkää elämää tää vain on, kaikki jo pelkää et potkitaa perseelle. Selkää kääntää ei uskalleta, vaan silti mieltäni viel vääntää. Ääntää taas kaikki vituilleen. Säntää taas pakoon tilanteest, vaik ilman sankaa mun lasit on. Rankkaa siis tää jo on, mut vankkaa tekoo ei ollutkaa. Tankkaa ihtesi taas täysii, Tankoa täs ei ollutkaa, mut kaapis jo luurankoja on. Kuurahkoa ajatuksis on, mut puratko jo kaiken paskan seinilles.  Uratko jo urken, Kunnes sen taas tajuaa. Hajua ei asioist olekkaa, mut ei täst tule vittuukaan. Pajua jo risteyksis on...

Koivu..

Koivu jyhkee juurillansa seisoo. Kaivo vieressä tyhjillään ompi. Kompit ja opit lie samat nuo, siis klapit uunin sisään nakkaan. Kepit hiillosta varten, sitä varten eri letit löytää. Siispä mitä vielä etit. Tiedä en onko hintoo, vai onko jo into kauas kaikonnu. Kiuas murheitasa huutaa, siispä riuska ote ota kahvan kaulasta. Vahva leivän aromi nenään jo virtaa, siispä paroni hetken taas taittaa. Laittaa vastan kiukkaan päälle, siispä nyt jo  lämmitetäänkin jo saunaa...

voimaa...

Voimaa jatkamiseen mul ei oo. Siis roimaa otetta asioista. Soimaa jo itsetunnon äänikin, vaikka en rupeakkaa numeroimaan. Kuhan numerot toi mulle maan. Loi maan vai Toi vaan sanat suuhuni. Toivoon helppo heittäytyä, silti rovioon en koskekkaan. Raivoon edes en vertaa. Ottaa varmasti jo aivoon. Hyppää kaivoon sortuvaan, silti kaivan haavat auki. Vaivan ison jo näenkin, silti päivän paremmin jo nään. Vailla huolen häivää, taas se hääväki saapuu. Pää käki taas mua sättii, vai onks tää muka nättii. Nälvii taas uudestaan ilman selvii päivii...

palaan...

Palaan vielä mielessäni noihin hetkiin, siis yhteisiin retkiin useasti vieläkin palan halusta tietää mitä tapahtui. Hallanko kestäisit, vaiko palanko kurkkuun jättäisit. Palataanko tähän hetkeen viel useasti mielessäme, vaiko valetaanko jalkamme vain sementtiin. Remonttiinko taas seinät menee, vai kerrottiinko sanoja ulos jokaiselle. Kerrattiinko täällä jotain tietoa, vai verrattiinko sanat suoraan hylkyyn. Erakkoko mä olen, vai erä kokkoa tulista. En mä silti mitäin tieotoutta enää julista, vai maun mietouttako edustan. Perustan sanani kokemukseen, siis peruutan viel nääkin jokeen. Lohkeenko taas suruun, vai rohkenenko kysyä jotain.....

Kolmas...

Kolmas sanani tää jo on, siis sorvas kaimani jo idiootiks. Korvas jo jälkihoito kaiket vaivat. Porvari kai muka olen, kuormari kaiken paskan. Tuomari siis kanssani jo onkin pelkkä juomari. Suoraan mari siis sano jo tän. Kuoreen ulko jo mä pelkäl vaival suhtaudun. Survaudun taas ahtaaseen väliin, siispä turvaudun taas sauhuihi hermo. Pauhuihi taas mä herään, ja kamppeeni taas kerään...

Tanssi..

Tanssi pöytäni kansi puhtahaksi. Juhlavaksi hirsi taas muodostui. Kaunis virsi vai onko tämä pelkkä hirsi-puu. Siirsi laatikot pois tieltä. Kirisi viel tahtia useamminkin. Hirsi viel monta pitkää vuotta kestää. Ei se ollutkaa kirsi, kirsikka puussa, vaan sanat kuin villasukka suussa. Visa hukas ompi meillä, silti kisa liksan suuruvest on. Sisältäen risat riksat, sekä ritsat, siispä pitsat tilataan, ja matsit jo otetaankin. Kastit nää eriävii on, siispä lastit kalliimpia ovat kuin aamu aurinkoisia. Auvoisesti sana sanalta taukoisesti tulee, siispä suvous testin tämän jo näämme, siispä kuvaus kestikin ikuisuuden. Sukaus kai tämäkin on, vai rukkausko auton vain on. Uhkausko rämä on, vaiko tuhkaksiko tämä jo muuttuu. Juhla kaksikon tämä varmaa on, siis raksi kontille tais jäädä, silti elä säädä...

Rakas...

Rakas tuu viel takas, vaikka taakkas raskas jo on. Vaakaan taas ihteeni vertaan, vaan en ole  aina tasapainos. Vainaako mä oon, vaivaako mua taaskaa mikään. Laivaako raskaana pidät, taivaatko ovat muka sinisii. Painavatko nää sanat taas liikaa. Likaa täs paperiski on jo, mut ei kai täs mitää vikaa. Rikkaa taas pultteihin laitan. Kikkaa tähä kai ei oo, mut silti rikat käsis taho pysyy. Likat taas mun mieltäni vaivaa. Vaivaansa taas pillereit syöt, vaik laivaansa hän ketää päästä ei. Kaivoonsa jo taas putoaa. Aivoonsa varoitukset muistiin tallettaa. Sapettaa jo valmiiks, vaik  jo sanatkin hapettaa. Täytyy syyt sadettaa siispä, viel katetta tilil ei ollutkaan...

mikä maa..

mikä maa, mikä mikä maa. Mikä valuutta mitä sillä saa. Hanskat tiskiin heitetään. Näin tääl soppaamme keitetään. Oppaamme on taas humalas. Kroppaamme taas juomaa kaadetaa, silti komppaamme nää sanat ilmaan. Ole siis lompakkomme. Kolpakkomme jo kaupasta tuliki, siispä ollaan iloisii tästä juomasta, kuin kupasta. Ei se ole lupaista, mut silti mielestämme hupaista. Sutaista anna mun taas kirjoitelmii. Hutaista taas jotain älytönt. Kutu tais taas vetää multa voimat. Jutut paiskaa vaa mut taas ojaan, siltä vaikuttaa kyl mä viel tilanteen korjaan. Siispä en ole sun seksi orjasi. Reksi porasi reikii taas seinää,  oraasi piikikkäit on. Pidä koiraasi, kuin oireesi sinusta pitää kiinni....

Huolet...

Huolet mieles painaa, silti puolet murheistas kannan. Toistuvasti huolet mut kaataa, silti sanat suusta ulos saahaan. Saahan sua viel katsoo. Paahan tähä jo vauhtia, pahan susta pois ottaisin. Rahan päälle taas mä en ymmärrä, tai ymmärrän, mut raha on paha. Rahal et saaystävyyttä, mutta onnen välaikasesti sil saat. Kilsat näis samois tamineis, tai no laminois mut silti koisaan taas hetkien ohi. Loistaan taas tähdet saa, mutta silti kädet silmilleni painuu. Vainuu taas mä luotan, sanas mieleeni painuu. Kainuu kaupunki on ,silti jutut jo isoksi paisuu. Onha tää jo vaisuu,  silti ote jo lipsuu, siispä kipuu seinää pitkin. Heinää taas nään maassa, mutta reikää seinäs ei ollutkaan.  Pullotkaan ei korvaa tätä, mutta sullotkoon vain kaikki samaan kasaan, vaan älkää luulkokkaan että mä tätä mietin. Puun joka kolkkaan, silti hoikkaan taas sanat suustani ulos, silti loikkaan taas tähä  purteeseen, joka myrskyis kulkeva on, siispä sulkee mut taas ulos asioist...

Uhri...

Uhri yhteiskunnan sä oot. Tuhri siis yhteiskunnan paikkoja. Turhii sanoi sanotaan, silti mitää lanoi tanaan jo laitettaan. Silti kasaan jutut taas parsin, siispä turhaa asioit karsin. Murhaa kai se on mutta, silti on tää julmaa. Kulmaa tässä en nyt  ees nää. Julmaa vahingos täst tuli, silti tätä huumaa  uusiks koen. Puumaa kai se taas muistuttaa. Ruumaa laivan taas katsastan. Tuumaakaa periksi anna en, silti ruumaakaa löytänä en. Rumakaa ei tääl oo, vaik suma joka pääs on johtuu humalasta. Kuva on siis tosi ruma. Sanojen suma taas tulvii jokien lailla. Hokien joitai lainei sokeiden edes. Ei mädät omput pokeen osu, silti ohi viel musta, vaik sust koulitaan jo elämää voittava , tee silti  se voitavas...

elämän radalla..

Elämän radalla täs seison. Pelkäämään sade mut taas sai. Selkään jo kirves lyötiin, vai oliko hirveesti välii. Pännii mua taas, mut rännii tähä veet jo kasaantuu. Kaato kännii taas itseni join. Joka asia taas vain pännii, vaikka asiat männii nyt näin. Männii taas ylämäki alamäeks, silti kylän väki huhuja kiertelee laittaa. Paitaa muka päälle edes osaa laittaa. Laitaan tähä mut taklattiin, silti vaihtaan pelipaita mun täytyy. keli raitis on, veli tavis taas on, silti lävitte tää menee. Kiitos että kävitte katsoo, silti ratsaa poliisit mun kamoi. Samoi lamoi läpikäyden, vaik rimas täs vaikeet on. Limusiinis taas ímus oon. Pimus tai mikä nyt liekkää viehättää kuin viimenen rasti, vieheet monen laiset on. Naiset silti murheit tuottaa, vaan urheit me miehet ollaan kun kestetään tätä. Purjeit vaik minkälaisii, vaik ruhjeit tulee, niin silti yrittää jaksetaan. Kujeit ja uusi tuoksuja sekä makuja. Lakuja et jakanutkaan, vaan satuja kerroit. Verroin monin kerroin kuinka perhoil kalastelen, silti ikkunan suljen jo verhoil. Kaipaan monii hetkii jois erheen tekisin, silti perheen perustaisin, vaik virneet kasvoillani jo on.  Virkkeet kaikest teen, vaikeist asioist kerron, silti astioist taakkaa saanukkaa pois en. Maannukkaa rauhas en, vaikka ajan hukkaa tää on. Kukkaa tais tää jo muistuttaa, silti säälin sitä rukkaa. Pukkaa taas uusia juttuja päähän, siis tuttuja juttuja suhteis ruttuja. Ruutuja taas putsailen, tais muuttuja olla taas minä itse. Suuttuja siis kirjaimellisesti....

kuule mua...

Kuule mua, suulle suukko anna. Kortesi kekoon kanna, tämän tulikokeen yhdes koemme. Tuliko jokeen roskii mukanani, vai lohkeenko näist sanoist. Rohkenenko kysyä että mitä sä mietit. Rohkenenko pysyä vierelläs, vaik kokeinenko mä vaan oon, silti sokein silmin tavaroita havittelen. Ravistelen taas itseni täst unest hereille. Kinkereille vai rinkeleille silmät laitan, pirskeille taas aikani käytän. Pirstaleille lasin taas saan, vaik sirpaleet onnee mukamas tuo, silti taipaleet nää vaikeit on. Sai palat taas uuden käsityksen, vai jalatko viel kantas. Tuskin palaat enää rinnalle mun, silti tyhjää ilmaa taas halaan. Tyhmii asioit olen tehnyt, silti ryhmii välttelen. Ryhmään mä en kuulukkaan, koskaa sanaa ei tullutkaan,  vaan kraanaa kattelen, tulisiko sielt tippoi, mut silmis jo kippoi käännellää, ja tippoi tulee linssiin. Lippoi vinoon taas laitetaa, vaik hippoi ei me ollakkaan. Siippoi ei ollutkaan viittoi se jo mut vieree tulemaan. Litomaan taas mä lähden, vaik sitomaan mua ei opetetukkaan. Sopeutuakseen vaaditaan vaan niin paljon. Roti sentää kaikil on oltava, erotti se meidät toisitamme, verotti taas mun sanojen painon. Välttäkseni vainon, silti ainoon sanan ilmalle kuiskaan. Luiskaan tähä voi jo liukastuu. Lusikan otan taas kauniiseen käteen, mut kauho sil soppaa en. Soppaan tähä lusikkani laitan. Pussukani jo tyhjä onkin, mut en mä tyhjää jää nyhjäämään...

Perussettii...

Perussettii tää jo mult on, silti rusettiii ettii mut laitettiin. Kusetettiin mua taas kerran, vaik kustestiin taas jo jouduin. Sukus lestiin taisin jo päästä, mutta silti lukus tehtiin tuntemattomaksi. silti viel ruukkus ehjä on, vaik pommitettu sitä kivil jo onkin. Aina vain sommiteltu ruukku silleen ettei siihen osu. Luukku taas ylös nosta, silti puuttu jo sanat suuremmoiset. Muuttu jo mielipide, silti suuttu mulle jo tuuli. Juuri luuttua soitellen tahtoisin kulkee, mut silti huttua vain keitellen. Yhtä suttua kuvani on, vaik mieleniki  jo asuttu on. Pikku kylä tai mikä lie, silti kyylä taas ikkunastani katsoo.Syydä jo noi sun sanat syrjäsempään kolkkaan, silti polkkaan yhteiseen taas jouduttiin, rokkaan sanat kuviks, vaik lokkaan jo kaikki kirjoituksiin näihin. Loukkaan vain silti jotain, mut loikkaan tähä tarvitaan 2 ihmistä !!!

riitit...

tunnevammasuuden riitit painaa uuteen rataan. siitit siis taas vihantunnetta tähän pataan. Rataa samaa taas kortit jakaa. Sakeen juoman padassa huomaan, suostu sitä en juomaan. Tuomaan taas sanat elämästä riitti. Kiitti ihan helvetisti en mä enää ees viitti pukua päälle lyödä. Otan taas lukua, ei me sentää samaa sukua olla. Nuku en silti sanojen virrassa, vaan hukkuen tunteiden sumaan. Nukkuen taas haaveiden ohi. Saaden taas haaverini vuotamaan. Soutamaan mua ei luotukkaan, silti routa maan mut taas pehmittää. Kehittää mun kykyjäni täytyy. Pelittää mun vaistot vaan ei voi. Voitan nää taistot silti...

taskus...

Taskus ei mul mitään mynttejä ole, silti syttyjä jo lisää tarviisin, vaik nyyttejä tässä etsiskelenkin, silti jotain myyttejä uusiks läpi käyn. Syyttäjän sormi osoittaa jo muhun, vaik puuhun kaikki jo karkaa, kuin varkain suuhun myrkkyjä taas lisää kaadan.  Saahan sitä ny jo maaha mut uusiks lyödä, mut kun nousen täält kuopasta, niiin silloin ei voi enää kuin huokasta. Luokasta eri jo nyt puhutaankin, mutta suo kastaa jo jalkani  vereen. Perään sanoja jotka repii vanhat arvet auki.  Parvet jo kimppuuni käyvät, ja niiltä uupuu sarvet pirun.  Harvat tajuavat minua, mutta rahvaat eivät näit juttui edes mieti. Lahtaat taas sanat saunan taakse, mutta jahtaat vain yht sanaa turhaan. Sana se onkin tuttu jo monille... Rakkaus...

pitkäst aikaa..

pitkäst aikaa taas mä tätä sanan taikaa jo koen. Usein sanoja päässäni jo hoen. silti loven täs oves jo nään. Olen siis täysin poves vallois, kuin varpaille tallois. Mallais jo sanoi niinkin päin että jotain jo näkis. Tallais en kai mä näit polkui muutenkaa, mutta sallais en sulta sitä asiaa. Vallais turhaan luottamusta itsemurhaan. Hallais en sua muuten, mut kaikki valais mun jalkoihin betonin. Metodin tän jo niin tutuks tunnen, silti nutuks pannen, silti viel täs vihan päälle kannen laittasin. Lanteen kun viel tunnen, niin kanteen jo voinkin unohtaa. Kahteen kertaa mieti siis. Lahteen kaiken taas piiloon vien. Kiillon silmissäs taas nään, silti viillon tuskaisen rinnassani tunnen. Siirron viel toisen teen, ja vältän siten liirron...

etäisyys.

Etäisyys kaiken jo multa vie, mutta tää salaperäisyys jo kaiken rikkoo. Palaa jo ja herää tosielämään, mutta kerää kokemuksii suurii. Ilman juurii mä täällä heilun, silti kuurii tähän löytänytkää en, mutta ei tuurii sillo ei suunnitella suurii.  Muurii jo umpeen muurataan, mutta silti viel lehdes kaikkii murhataa. Turha tää on, mutta surra ei nyt voida. Murra jo lukot nää totuuden rippeistä, silti ukot jo viinapullojensa kanssa hilluu, ja kyselee saako pilluu, vaan älä sinä sano mitää, koska hilloo niil ei olekkaa, monta killoo kusipäistä verta, tai no litraa, mut kitaraa ne ei soitakkaa. Koitakkaa onnea mikää ei. Olen jo komea, tai no tarpeeksi rohmu. Tomu jo ikkunan juures kauas pois joutunut, vaan silti auras täs ei mitää järkee oo....