ystävä..

Ystävä rakas 13 pitkää vuotta yhdes kulettiin. Pystyvä lystiin omaan ikuinen lapsi. Kirjoitan nimes nyt pystiin. Virroitta nyt jatkaa, mutta irroita ote jo käsist. Innoita uusiin saavutuksiin, vaikka linnoitatkin sut jo mun sydämeen. Tänään nousit parempaan paikkaan. Hourinko omii vai kourinko onnee. Konneen syövereis muistot kauniit säilyy, mutta älä pelkää. Muistatko viel hetken seuraavan jolloin sua halasin. Silti mieleeni jo palasit kuvien muodossa. Päästän sut nyt ikuiseen lepoon eläinten taivaasen. Ikuistan sanat nää, mut silti mä sut aina muistan. Pysy aina vierellä ja sisällä sydämessäni. Aiheet jo vireillä, mutta siltä vaiheet kadotettu on. Vaihteet rikki mut ei se mitään. Kaiteet meidät vain erottaa, mutta aika sulkee jo laitteet. Laittaa sut jo ripotellen ilmoille, ei kait se haittaa että säilyt sydämes. Hyvän mielen jätit ilman mielen pahet. Viel en ohita aihet, ainainen tuki ja turva...

ilimaa...

Ilimaa mä oon tai täyttelenkin vilimaa. Hilimaaa siispä hiilimaas. Tiili maas kuin hajonnut sydän. Viirikö se talon katol olikaa. Hiirikö vai kissa siinäpä vasta pulma. Miksikö tätä puljaan. Siksikö että kasaan ajatukset, vai olisko siistii et kaiken pystyy unohtaa. Pistit täysin pahan, mutta oliko syyn pelkkä maha. Rahako se oli, vai tahalko asian ilimoille päästit. Taholtako päätösten, vai kaiholtako vuotosten. Laihaltako vain vaikutin, mutta painal takoo sydänt kovan. Hakoo kokemusta jota saanu en. Rakoo tokemuksest jo toipilaan paikkaan. Pakoo tilannet ei pääse, mutta eihä tätä voi kylvää vakoonkaa. Vähän niin kuin elukka vauhkoontuu sitä mä varmaa muistutan. Lauhkeutuu kun oikein käsittelöö. Laahautuu jo kelitki jäles, mut miks sitä raahautuu. Rauhoittuu mieleni syvä, vaik nauhoittuu teksti tää mieleen. Kauhoittuu kiulu tyhjäks...

vihaa..

Vihaan sitä mikä musta on tullut, tilaan siis jo taksin, pilaan itse ilmapiirin. Viilaan kai kaiken nyt kuntoon. Pihaan taas kääntyen. Lihaan iskien kuin karvaat iskut. Onnee et voi itse tilaa, mutta anna sille jo tilaa. Villaa käsis puristelen. Pillaa itse hemmotellen. Hillaa jo mielesi maaha, aika varaa hallaan voimii. Pallaanha mä vai palaanko silti vain ennee palan halust saada tietää. Pala haurast, silti niin kaurast. Vaurast kai kaik on. Aurast jo kauan aikaa poistuttu. Laurasta jotain kauniit tuas tehen. Laudasta jotain keskellä ei niin mitää. Kai mä heittelenkin jo pelkkää lautast. Lautas katselen ulapalle, autas nyt haaksirikkost. Puhas omatunto jo on, vaik nuhas ei se vaikuta. Jotain omaa puuhas, siit vain suulas tapaus tulee. Kai nyt se jo on kuulas...

Onni...

Onni siis saisinko tonnin, vaiko pelkän monnin. Koninko vaiko poninko siinä vaikee kysymys. Ronkinko vielki muurahaispesää. Siis kokonkin jo poltan päreeks. Siis kokoonkin jo ihteni. Vai hukkasinko sen kokoomis ohjeen. Kokemis pohjaan tääkin kai menee. Tokenisko vaiko rohkenisko. Tohkeisiko vain pohkeisiin tarrata. Polkee tää jo paikalla. Pulkkaa murheiden taas vejetää. Tulkkaa mua tai nääs tuikkaa jo se roihu palamaan. Huikkaa pullost siis annaha ku mä sulle kuiskaan. Tiuskin kai turhaan, mut kyl mä viel tätä tuskin ymmärränkää. Löysinkin jo uuden kuskin sulle nyt jo kuiskin. Muistin tän jo nyt, vai siis nyt mä päätäni vaa puistin. Puiston alaa löytyy, vai poistun takavasemmalle. Toistun tilanteeseen vakavaan. Toistan kai mä nyt vain itseäni, mut silti poistan tän palasen, sillä sainhan mä sulta jo palasen. Siispä nopeet aatokset nyt kokoon kasasen. Tasasen väliajoin, mut enhä mä ookkaa vaa murorasia...

salakavala...

Salakavala kai mä nyt oon. Salat nuo jos jättäisin olisko kaekki nyt toesin. Voesin kai katsoo itseeni peiliin kai mä ny itse syypää tähän oon, kun en mieleni perukoita sulle suostunna avautumaan. Voesko kaekki hyvin jos toisin oisin suostunna ajattelee. Kajauttelee karvas totuus mieleni jäisrä, silti viereeni jos vain jäisit. Salat nuo jo sulle avaisin. Arvaisin nää tiedon jyvät. Jylhät vaik kylhä mä yritinki. Mut ku on nii perkelee vaikee avautuu, vapautuu kai mieleni joskus. Jos vain totuus sulle avautuis, mut siitä se syvälle kaivautuis. En mä viittis vaivautuu, koska luurangot nää jo kaapis kolistaa..

mitätön...

Oloni mitätön siis aivan saamaton. vielä mitä enhä mä ollutkaa viel haavaton. Aavat mieles on vaik normaali kaavat. Siis sanathan olkin kuin laavat. Kaiken irti saavat. Haavat auki repien siis kyynel virtaa pitkin. Haarat vaiko vaarat, siis joka asia täytyis ottaa. Päättyis nyt jo tää, vain miel nyt jo jäätyis. Säädyis monis on eroi, mutta päädyis tien uutta haaraa etsien. Pääsyist kaikki kiinni jo on, mutta kirja jo aukastu on. Laukastu karu totuus pitkin kasvoi. Tarun hohtoisuutta kai tääkin jo tuntee, mut narun jo kadotin kauas kaukaisuuteen. Enhän mä muuri ollutkaan vaan hauras laudan pätkä. Jättäen haavat auki nyt tänää siis olen aivan varma että ne itse itsensä korjaa. Mut saanhan silti viel asian torjuu. Toruu tai mitä vaan silti en tahdo mitää koruu itselleni valmiiksi. Loruuko kaikki ol silti noruuko tuolla se totuus...