Suudelma..

Suudelma kun annetaan sillä yleensä kerrotaan, että välitetään toisesta paljon. Tietenkin osat niistä on tahattomia, jotka tulee hetkestä johtuen, mut onko niissäki joku kohtuu. Tietenkin ensimmäisenä sanotaan että nokun halusin antaa suudelman, mutta aikaa entis niit annettiin kädellekkin, vaan mite entis aikaa palais, kun niillä oli tietty merkitys, koska sillä osoitettiin myös kunnioitusta ja välittämistä toisia kohtaan. Harmittomasti edellee muutamis maissa se tehdään, vaan mistä sen vois tietää onko se harmiton vai ei, tai onko se vain että meidän pitää itse ne erottaa, eikä niistä sais siltikkää verottaa mitää. Sitä minä en vain tiedä mutta kun kaikkee tätä miettii niin vero jokaiselle löytyy. Köyhtyy nykyaikana suudelmien todellinen merkitys, kun ei enää etsitä sitä ainoata oikeata, tai no yritetään etsiä, vaan metsiä silti meidän täytyy ympäri kulkea. Voisin kai tietenkin mieleni sulkea, vaan kuinka sitten julkeaisin olla oma itseni. Tietenkin kun kaikki oltaisiin samanlaisia kun somat pikku lapset, joilla murhetta ei ole, vaan onnellisuus todellinen lapsist näist kuvastuu. Kuvastuu yleinen onnelllisuus, vaan silti kaikki eivät tätä koe...

Vanhemmat..

Vanhemmat jotka meille suotu on, jokaiselle oma ja rakastava perhe. Tietenkin erhe tämä luulo voi olla, mutta perhe silti omalla tavalla sisäistää rakastamisen, huolenpidon ja hellyyden. Selvyyden kaikis näis asiois jos ainoastaa näkyis niin ei olisi ristiriitaisia tunteita. Kun teitä näitä eteenpäin tallaan mietin lausetta jonka kauan aikaa sitten kuulin. Luulin lauseen olevan harhaa, mutta silti tarhaan sitä vaihtais en. Silti hihaani sinä tarraat ja kysyt mikä vanhempien tarkotus tääl maailmas on. Saa ilmasta kaikki ajatukset, mutta silti tätä ajatusta hetkisen mietin. Vietin aikaani tämän lauseen parissa, jonka sitten huomasin totta olevan, ja vastasin sulle että vanhempien tarkoitus on tuottaa lapselle pettymys. jotta pettymys tuo korvataa täytyy myös oppia kaikki uudet asiat. uudet oppilaat eivät silti haluis oppia, vaan mikä tässä kun lapset vastaan panevat, silti vastata tähän en voi, vaan tietenkin kaikkeen yritän löytää vastauksen, vaan silti en enää ymmärrä tätä maailmaa..

Rauha...

Rauha joka on meille tärkeä, vaan onko siinä nyt mitään järkeä, kun me ihmiset tyhminä soditaan toisiaan vastaan. Ollaan kuin loisia kaloissa, soditaan aina kun on vain mahdollista, vaikka puhutaan että rauha on kaikkialla, mutta silti saa lukea monta sotaan liittyvää asiaa. Lasiaan tuijottaen kaikki, vain miettii onko tämä lasi tyhjä vai täysi. Täysi jos se on vallanhimo meihin iskee, ja sehän on tässä maailmassa just vikana. Kaikki erilainen koetaan likana tässä maailmassa, joka pitäis putsata pois, vaan minä en näin ajattele, vaan ajattelen että erilaisuus on hyvästä, tietenkin kylästä aina josta oon lähtöisin muistikuvia uusia luon, vaikka sulle kaiken yritänkin tuoda. Suoda monta eri mahdollisuutta, vaan tehotonta kaikki tämä on. Velotonta mikään tässä maailmassa ei ole, vaan eihän sitä kylläkään voi sanoa tässä nyky maailmassa, että raha ei tois onnellisuutta, koska joka asiaan tarvitaan rahaa, vaan ollaanko me nyt tehty mitää pahaa. Erehtyy kai joskus jokainen luulemaan, että pelkkä raha tuo onnelliseksi, tietenkin se vähentää huolia, mutta jos ei olis huolia. Ei näkis myöskää elämän hyvii puolii, vaikka tuolii istuttais ja mietittäis että mitä mä viel tääl teen, ja mitä vailla ollaa tääl. Pääl kaikki harteiden kasaantuu, vaikka tasaantuu asiat aina välistä....

Tie...

Tie tää jäinen minne johtaa. Kohtaatko sie tämän häijyn tien. Vie säikyn ihmisen kauas kaikista.  Välkky ihminen voi viel väistää tämän vaaran, mut tien haaroi monii on siis mikä niist oikea on. Soikea kuin ympyrä tää ratkasu on. Katkasu mihinkää ei auta, vaan lauta tää eteenpäin vie. Sie ajattelet et voi jumankauta, että ei tämmöst voi tapahtuu, mut semmost se elämä voi pois ottaa. Koittaa kaikin keinoin, kuin pahaisin keinoin testaa hermojasi täällä. Päällä ahistus ja suru, mutta silti älä unohda elämän pient muurua. Murua jossa onnellisuus pienikin vain on. Sillä sienikin ei unohda puuta, niin elä muuta kohtaloasi, Vaan kohta asiat lähtee taas nousuun. Lausuun suostun monii juttui, vaan tiedä en onko ne sulle tuttui. Mulle ne tuttui on, kun suttui vain elämässäni tässä nään. Pään useasti käännän, ja huomaan kuinka useasti sen olisin voinut jättää tekemät. Herkeämät näit mietin, mut sä vaan näit mut tilantees täs...

Henkäys..

Henkäys niin kuuma kuin just saunan päältä otettu kivi, tuntuu mun kasvoilla oudolta, vaan silti en sua suostu miettii, vaikka viettii sinua kohtaan tunnen. Kun en muuta öisin mietikkää enää kuin vain sinua, ja tietenkin että kuuluisinko minä suunnitelmiis suuriin. Kuuriin moneen lääke on jo yritetty laittaa, mutta enhän minä niihin tartu, koska niistä kokemus vartu ei. Kokemus kokemuksesta aina vain tyydytään hampaita puremaan. Suremaan ei kaikki edes halua pystyä, mutta silti itkeä jokaisen täytyy pystyä. Tietenkin pystiä vahvan sillä et saa, mutta vahvana sillä säilyt useimmiten paljon paremmin. Harvemmin minä näitä mietin, mutta tunne tää kun rinnassa kulkee, silti sulkee mieleni yritän tältä. Tältä välttyä en voi vaan toivon että kärkkyä mun ei sen eteen tarvitse. Järkkyä mieleni jos vain haluaa, sen veteen suoraan laittaisin. Kaipaisin paljon silti tietysti aina vain tapaisin uusii ihmisii. Ihmisii joita haluan lähellä pitää. Sitä mitä pitää tehdä niiden eteen en voisi jättää tekemättä, vaan suojelisin koska luonnettani jättää en vois. Suojelisin oman henkeni uhallakin, ja valmiina kaikkeni sen eteen tekee, että sut täs maailmas saisin pitää, silti näit kusipäit riittää...

Lumi...

Lumi kaunis asia suomesta, rasia tää vaikka laitettaisiin ei siellä kauaa pysyis kun se sisälle tuotais. Luotais monta uutta ja vanhaa asiaa, vaan silti yksi niitä kaikkia yhdistää. Yhdistää meidät monet sanat ja teot. Teot ja sanat jotka meitä  yhdistää, ovat kauniita kuin talvella revontulet taivaalla, tai sateenkaaret kauniit värit. Kauniita asioita on monia jos oikein niitä etsii, ja kuten monia asioita mietin niin silti sanoin kaikkea en voisi sanoa, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vaan kun sinut saisin viedä johonkin paikkaan kauniiseen, niin en osaisi valita hyvää paikkaa. Paikkaa monia niin haluisin näyttää, ja monia niistä usein myös käynkin katsomassa, mutta minkä niistä ensimmäisenä sulle näyttäisin. Niistä monista jotka sinun kauneuttas lisäis, ja kalpenis silti sinun rinnallasi monia kertoja, koska mikään niistä ei vedä vertoja sinulle. Sinulle näyttäisinkö romanttisen auringon laskun joka kauniisti punertavaksi taivaan tekee, ja samalla halaten suudelman antaisin. Vai antaisinko sinun nauttia hetkestä tästä kauniista, samalla katsoen ihaillen miten taivaan punerrus kauniisti kasvoihisi liittyisi. Vai Veisinkö sinut sittenkin katsomaan kaunista revontulta, koska sanotaan että tämän nähdessään ihminen näkee todellisen luonnon kauneuden, ja samalla toisen luonteen..

Hmm..

Mietin täs monii päivää ja näit aikoi, johon taikoi saanutkaan käyttää en. Vaan päättää en voi, vaan silti nyt nään elämän johonkin kääntyvän, kai se kääntyy kuin ylöspäin raketti, ja kuin koko paketti valmiina mun käteeni päätyy. Täytyy mun kyllä sanoa että lempi ja rakkaus ja hellyys on ne jotka vaalin, jopa siitä nyt kerron sitten. Lempi sanana täysin ihana monesti sitä mietitään, et mist tämän tunteen löytää vois. Pöytään korttia lyö niin saat sitten siitä ainesosat näihin, mutta eipä se ainut asia jota mietitään mistä tämän löytäis.  Köyttäiskö sanat nämä riimeihin kiinni, vai tiimeihinkö niitä liitettäs onko näin että kaikkia ei vois saada yhdessä, vaan silti olen sitä mieltä että kaiken näistä voi saada yhteen sievään pakettiin. Pakettiin lievään ei montaa sanaa liitetä vaan silti siitä kiitetään kun se saadaa, vaan kaikki tietää mitä nämä sanat merkitsevät meille kaikille. Vaan miksi kaikille sil ei ole niin väliä, vaan rupeanpa nyt miettii asiaa, vain todelliset sanat ratkaisee, kun ne oikein kasataan, niin ei tarvii ihmetellä kasaa tätä. Tätä joka niin selkeältä näyttää, vaikka palaset kaikki sekaisin vain ois, vaan kokonaisuus ratkaisee ja se onkin tärkein täs kokonaisuudes, vaan sanotaanko näin että kaikki jotka uskoo kolmeen voiman sanaan voivat saada ne kaikki. Kaikki näistä vaikeat on saada mutta kun ne saa niin se on ihanaa aikaa sen jälkeen, ja kerronpa nyt kaikille teille sen että usko, toivo ja rakkaus harvoin yhdistetään samaan pakettiin, mutta kun pakettiin samaan ne saat silloin ikuisen onnellisuuuden saat. Ikuisena kun nämä näät, voit jo olla varma, ettei mikää saa sun mieltäsi horjutettua...

Välinpitämätön..

Välinpitämätön ollakko pitäis. Kolpakkoko hakea kaupasta korjaus sarjaksi. Torjuisko käyttäen saapasta. Pasasta silti matkia ei saa. Rätkiä kaikkee hävyntöntä suusta ei vain saa. Taa kaiken selän laitan, vaikka paitani väärinpäin olisikin. Väärin kaiken luen, vaan haluanko sut sillä periaatteella. Meri ei auta aattelee, vaan sua silti matkaan se saattelee. Hatkat otatko tilaisuuden tullen, vai muille et kerro sitä. Tai no monta mahdollisuutta, vaan silti sonta ei aina riitä että kasaantuis se yhtee paikkaa. Laikkaa vaihtaen rälläkkäkin paranee, siis miksi minä en silti siinä parane. Hiinä ja hiinä kaiken tästä vielä ymmärrän, mut silti kumarran ja pokkaan useasti. Tökkään itseäni silmään, vaan silmään tähän yleiseen muut eivät koskea saa. Paa jo ajatukset nämä jäähän, koska rupeaa koskee päähän...

Pätkät..

Pätkät jotka mieleeni muistoina liitän. Kiitän silti vaikka nämä onkin hukka pätkiä.  Rukka käärii taas useita sätkiä illasta. Villasta paita päällesä laitettuna. Täällä se vain näyttää normaalilta, joka käyttää vain erilaisii varusteit. Varustei silti arvostellut moni on. Poni tietenkin mieles tällä herralla on, Vaan mikä hällä on vikana sitä moni pohtii. Silti joutuu paljon paskaa hotkii. Potkii kai kengäl suurel elämä päähä. Sotkee kaiken suunnitelmissa. Potkii suuntaan pahimpaan. Rotkoon suurimpaan kaiken toivon heittäen. Hoivan hellän pohjalt sielt haluis saada, vaan tajuis nyt tarpeeksi aikasessa, että pohjaton kuilu se tämä on. Siellä huilu viehättävästi soi, mutta onne koi syö kaiken sen minkä se meille loi. Toi monii ilosii ja surullisii asioit, mut haluaa silti vain ponii harjata. Tarjota kaikille hyvää elämää. Syvää lausetta mielessä pohtii. Tohtiiko sitä sanoo vai jättääkö sen mielee vain pyörii..

Sydän..

Sydän tää joka armoa anoo. Pyydän että sää jättäsit sen rauhaan. Pauhaa sydämessä koski rakkauden. Poski poskea vasten halauksen antaen. Suudelman poskellesi haluaisin antaa. Kantaa kaiken aikaa tätä pantaa rakkauden.  Takka rakkauden roihuaa sydämessäni, kuin takka lämpöä loimuaa. Remuaa kaiken maailman kolkat, jotta valkat oikeat tekisi. Harkat vaikeat tekisi, ja tarkat valinnat tekisi. Rekesi sun onko myös mun? Kun tunteen tän mun mieleen aikaseksi saat, sydän vaatii mua pitkälle jatkamaan. Kamaan kaikkeen tähän edes koskea en voi, kun kiellettyä se olla voi. Voi olla vaikka kiellettyä, niin yleensä se on vain usein miellettyä. Mus ei vain kankaat kauheasti loista. Poista kaikki ympäriltä, niin näät mut siinä. Säät usein muuttuu, niin minäkin, mutta silti jotain puuttuu, jota mainitse en. Sen vain mainitsen että taitaa olla joku lempi kaukana musta poissa. Töissä sitä ei välttämät tarviikkaa, mut kyl se välttämätön meille kaikille on. Teille se on ehtymätön luonnonvara, mutta mulle se on jotain paljon tärkeämpää. Tärkeämpää ja arvokkaampaa ei voikkaan mulle olla mikään muu kuin rakkaus. Rakkaus joka aina koskettaa yhtä paljon, kuin joku nuolen siitä läpi ampuu..

Aikuista..

Mä tässä mietin mikä on aikuista, ja mitä siihen sanaan oikein sisäistää. Sisäistääkö sana tämä kaiken ettei enää olla lapsia, vaan se on kiellettyä. Kiellettyä vai onko se tosiaan aikuisuuden hinta. Pinta vois olla kiiltävää sekä kaarevaa, vaan saa en vain siit mitää irti, koska enhän mä jaksa aikuinen olla, kun ei vois enää leikkiä, vaikka leikkiminen piristää meitä paljon. Paljon tietenkin taas varmaa mietitää, että miks mä otan tämän asian puheeksi, vaikka nyt asia oliskin vanha. Sana tietenkin menee siihen, että miks jotkut kuvittelee, että tunteilla leikkiminen on sama asia, kuin että lapset leikkii pikku-autoilla sekä legoilla, ja tietenkin tytöt yleisimpänä leikkii nukeilla ja barbeilla, mutta tietenkin nämä on vain esimerkki tapauksia. Rappauksia tietenkin nähdään takas, mut voiko sitä nähdä lakas, tai no suoraan sanottuna rakkaassa. Onhan se niinkin, että moni ajattelee että ulkokuori tulis ennen luonnetta, vaan mitäpä se auttaa jos sisäinen kauneus ei ole sitä oikeata tasoa? Kasoja tietenkin aina vain kasataan samalla lapsia kastetaan. Kastetaan kaikki synnit pois, vaan mitäpä se auttaa, koska ihminen tekee syntiä ainakin kerran elämässä. Elämässä pelaamassa ollaan aina, kuin vain viimestä päivää vietäis. Sietäiskö vielä kaiken näist asioist? Väistä niiden tieltä, niin ei tarvii jäädä ihmettelee, että oho miten se tälleensä, mut tietenkin me olemme luonnostaan tyhmiä, sekä valitsemme ryhmiä jotka muka olisivat parhaaksemme. Parhaamme teemme ansat välttäen, mutta ryhmässä vain enemmä ansoi on joihin langeta. Tietenkin langeta voi yksinäänkin, mut ei mitää suurta vaaraa ole, kun on vain 2 tien haaraa, jonka sinä itse valitset. Eikä se ryhmän pomo. Pomo langettaa kaikille muille saman kohtalon, jonka itse kauan aikaa sitten meni hommaamaan, ja tietenkin siirtyi kiltistä pienestä pojasta seiniä pommaamaan. Pommaamaan taide teoksia, mut silti rikolliseksi luetuksi. Luetuksi rikolliseksi joka ryöstelee, vaikka tyytyykin vain maalia seinään pistää. Kaaliin ei se yhteiskunnalle mene, mut kaikki eivät ole rikollisia näistäkään. Vaan aina te yleistätte ja yritätte kaikkenne saadaksenne nämäkin henkilöt pois kaduilta, mut mitäs sitten jos ne ei ole muuta tehnyt ikänää. ikänää käyneet ryöstämässä, vaan haluavat kunnioitusta jakaa, tietenkin vain takaa puun ilmoituksia sataa. Vaan pataan en vielä niitä suostu laittamaan. Paistamaan valmiiksi sopaksi, vaan miksi oppaaksi valihen oman pääni, joka kuitenkin mut on jättänyt monesti pulaan. Tietenkin moni sanois että mä rulaan, mutta pulaan pienehen aina vain tässä hommaudun, joko kysymyksessä on jotai pahaa, tai hyvää silti suostu en ymmärtää tätä koko elämän soppaa...

piirros...

Piirros tää kertoo mulle kaiken tärkeän.  Tärkeän tunteen rinnasta näihin piirroksiin luon. Tuon kuvas ilmi mun rakkauden ja välittämisen ilmi. Filmi tää ei ole feikkausta vaan totista totta. Totta on se mitä pidän tärkeänä, ja vielä järkevänä kaiken niihin myöskin tyhjennän. Piirrokset nää kertoo enemmä kuin tuhat sanaa, mut silti jokainen näkee ja ymmärtää nää erilailla kuin minä. Sinä voit tietenkin miettiä miksi tämmösii mietin, mutta koska en mielestäni tätä ajatusta vain saa. Kas niin taas mieleni palaa näihin muistoihin linnuista, jotka kauniita oovat. Koovat ajatukseni monet näistä jutuista. Sutuista elämän pistää jatkamaan, ja ajatus mailmaa muuttamaan. Suttaamaan tää monia piirroksia saa, mutta kaiken tässä kuitenkin nään ja koen tärkeänä...

Into..

Into tää joka kaiken onnellisuuden suo, joka kaiken hyväksi kaikille lupaa. Tupaan onnen ja kaiken tuisku lumen tuo. Luo kaiken lämpimän ja kylmän tunteet. Tyhmäksi tai heikoksi yleensä ihminen luetaan, jos hän uskaltaa tunteensa näyttää. Käyttää sitä toista vastaan voi, mut silti vastaan mä vain, etten ole heikko enkä tyhmä vaikka tunteeni uskallankin jakaa, vaan silti takaan sulle sen, että ei se aina vain tule jakaa hellyyttä eikä lämpöä. Sähköä jos vaikka ilmassa onkin, se vain saa mut hymyilemään. Hymyilemään sulle leveästi ja tietäen lämmön nousevan korkeaksi. Törkeästi tietenkin huomaan että luonnon omaan huomaan jään taas katsomaan tähti taivaalle. Lähti moni tähti taivaalle, vaikka sopis ei niistä luopua sillä hetkellä. Millä retkellä me uudestaan tapaamme nämä tähtöset, jotka läheiset meidän ovat. Käheiset äänet siellä huutaa, vaan muuttaa sitä ei voi. Mitä tässä ihmettelen, niiin miksi sointua tätä muuttaa ei voi, vaan pitää kuuta katsel mieles, tietenkin vain  puustakaa omena kauas ei pudota voikkaa..

kerta..

Kerta tää nyt jo riittää, mutta niittää silti tätä samaa peltoa joudun. Soudan vastavirtaan, vaikka myötävirtaan helpompi olis soutaa. Joutaa aika kuin siivillä mennen, mutta silti ennen aina sun kanssa puhelimitse juteltiin. Ansa tämä jonka huomaan taas meidät vetämään piuhaa eron meidän väliin. Veron vaati huolet sun. Mun raati puolet niistä kantoi. Antoi kaiken ja laittoi kortensa nyt aina vain samaan kekoon. Tekoon yhteiseen hyvään päädyttiin, samalla jäädyttiin kiinni maahan. Pahaan ne ajatukset pahat nyt mielestä pois, ja taivaaseen lennä iloisena ja kirkkaana tähtenä mulle loista taivaalla. Kaipaan sua tietyl taval, taval jota en nyt myöntää enää edes en kehtaa, vaan en enää rupee vehtaa vaan päätökset teen nyt siten miten pitää nyt tehdä..

Ota..

Ota kätees järki, koska särki auta ei. Järki tärkeä on, joten särkeä sillä ei toisten sydämiä voi. Toi millä ei toisten sydämiä särkeä voi, on oma sydän kultainen. Oma kultainen sydän, jonka kanssa oikeat ratkaisut tehdään. Oikeat ja vaikeat vielä kaiken lisäksi tehdään. Haikeat jos ratkaisut on niitä katumaan tulet, jos huulet huulta vasten painetaan haikeat ratkaisut muuttuvat onnelliseksi. Suuttuvat ehkä monet ihmiset siitä, mutta siitä muuttuvat suunnitelmat vauhtia saavat. Takaavat tuulta ja myrskyä elämää, vaan suulta jos vain lauseen tämän kuulen, jonka luulen tekee musta onnellisen ihmisen tässä maassa. Rekeen valmis sun kanssa olen käymään, tulen vielä sinne vierellesi käymään ja myöskin jäämään, jos mahdollisuuden siihen vain saan. Jäämään ovimatoksi suostu en, vaan ruostuu rakkaus siinä. Siinä missä sana rakkaus tekee taikojaan, myöskin aikojaan voi kadota kauas pois, mut sen tiedän ettei katoa tämä tunne mun rinnasta minnekkään, vaikka rinnasta huomaisi miten jäätynyt tämä sydän olisi, aina on mahdollisuus se sulattaa, ja sulatettuna se on kuin sulaa vahaa kädessä, ja oikein jos sitä muotoilee niin ikuisen rakkauden siitä irti saa...

En edes..

En edes kysy sult mitää, mut silti pysyn sun vieres. Mun vieres kun olet et tule tuntee tuskaa rinnassasi, tai niin ainakin mä luulin, mut kuulin et kuitenkin vääräs olen. Vääräs paikas väärään aikaan usein satun. Satun jopa kuulee huhuja, jotka paikkaansa pitää. Puhuja ei välitä olenko paikan päällä vai en. Täällä olen yksin taas illast istuen yksin katsoen sillast täst järveen. Järveen katsoen samalla asioita pohtien. Tohtien en edes ilmettäni suostukkaan muuttamaan, mut mitäpä suotta sitä itseäni muuttamaan. Huutamaan sä nimeäsi mut saat, sillä sut itselleni haluisin. Koluisin joka maailman kolkan sun vuoksesi, koska sun tuoksusi mut hurmaantumaan saa. Taas kuulen kuinka huutaessani, vain kaiku vastaa.  Kaiku kuulee ainoastaan huutoni tän, mut suutani rupee kuivamaan ja kaikukin jo hiljenee. Hiljenee ääni vähitellen, vaan pääni sisäl yhä vahvana kuulen tän äänen. Tuulen huomaan taas rupeavan humisemaan, silti tahdo en sitä huminaa kuulla. Huminaa korvan lehteä vasten pitäen. Sitä en kiellä, mut taas huomaan kuinka sua taas kaipaankaan..

Palaan...

Palaan asiaan tähän usein yöstä jääden valvomaan. Usein mietin sitä, että miten sä sait mut sua palvomaan. Palvomaan vain sanan rakkauden tähden. Tähden jos sulle voisinkin hakea, niin sen sulle hakisin. Pakenisin hetkistä huonoista mielelläni, mut silti retkistä näistä luopuisi en. Luopuisi en kuitenkaan kunnianarvosta haluakkaan, vaikka kuinka susta välitän en kunniaani voi sivuuttaa, koska jos sen teen niin ihmisen arvon mä menetän sen takia. Arvon ja tarvon taas tässä samassa vanhassa suossa. Suossa tässä useat kerrat tarvottu on, koska herrat suuret nää, vain meidät yrittää sinne ajaa. Minne ajaa seuraavaksi sitä emme tässä nää, vaan jos sut siellä nään, niin aivan varmasti olen mukaan tähän leikkiin hulluun liittymässä. Feikkiin rakkauden tunnustukseen kiintymässä. Siirtymässä taas tähän yksinään suohon jo valmiiiksi käytyyn, vaan pakoon en suota tätä pääse, mutta silti luotan onneen sokeasti, jotta sieltä joskus pääsisi pois. Joskus kun sieltä noustaan. Noustaan ylös niin huomataan että aurinko meidät sokaistaa, koska olemme olleet suossa tässä useita kertoja, sekä vedän vertoja myöskin tähän hetkeen, joka mut öisin saa aina pohdiskelemaan...

Yks tärkeä vain...

Yks tärkeä asia mikä meille kaikille suotu on. Luotu meille kaikille oma persoona, mutta vaikutteita omaan persoonaan emme voi saada jos meillä ei olisi perhettä. Ilman perhettä emme näkisi et mitä erheitä tehdä voisimme, mutta onko se hyvä vai paha että erheitä näitä vältellä yritetään. Vältellä kaikkii pahoi erheit täs, jos kaikki voisimme niin tulisiko maailmasta sen täydellisempi. Täydellisempi se ei musta voi olla, jos ei olis perhettä ei olisi meitä nuoriakaan täällä, joten yksi tärkein perhe mulle on ja tietenkin harrastuksiin tämä seikka antaa ainesta, ja tykkään et nää harrastukset sisismmissä tiedämme oikeaksi, koska perheemme meitä niihin tukee. Tukee meitä tekemään omat päätökset, mut me joudummekin lukee väkiste jotai kirjaa. Kirjaa jossa laki asetuksia on en tahdo lukea, koska en tarvitse niitä, koska tavan kansalainen ei riko lakia mitenkään päin, mut se on perhe kohdist todellakin kiinni...

Minä kiitän siitä, että mulla on perhe ja ystävät myös kuuluvat mun perheeseen, entäs sinun???...

Joo täs taas mietintä biisin sanoiks...

Hei.

Hei mä mietin tässä elämääni kohtia epäselviä. Tohtinut en kuitenkaan kysyä keltään, mutta pysyä silti mun täytyy kaukana susta, koska mä en voi olla sun kanssa ilman että tulisin hulluksi susta.

Musta vain hullulta tuntuu, kun mä nään sut siinä ihan lähelläni. Lähelläni vieressä tunteita punomassa. Punomassa juonia puhtaita. Puhtaita juovia siinä kädessäs nään. Pään sä saat mult kääntyy ihan väkisinkin aina katson sua. Vaikka innostat mua laukkaan hurjaisaan sun kanssasi, silti pyydän että saan olla uljas ratsusi valkea, joka juoksee perässäsi maailmaan ääriin vaikka käärin samal sätkää. Pätkää tätä elämästäni unohtaa en voi, koska sinä kuulut siihen. Siihen silti luottaen silmäni suljen ja aikaani vuottaen tuhlaten kaikkeni tässä muistelen, ja samal päätäni puistelen. Heikoiilla jäällä samal luistellen, tällä hetkellä Kuiskailen jotain...

Tein tän..

Tein tän koska kaikkia frendejäni arvostan. Arvostan ja panostan kaikkiin frendeihini, jotka mua tulee aina alamäes tukemaan. Alamäes älä ala kirjoi lukemaan, koska alamäes loppu tulee turhan nopeasti. Nopeasti maa tulee nousemaan pystysuorana vastaan, joten siinä sitä sitten mietitään noustaanko muurin yli, vai yritetäänkö päästä mäkii takasin ylös. Muistan kun lapsena aina mäki takasin ylös kiivettiin, kun pulkalla se alas laskettiin. Vaan tarkoitan täl kuitenkin verrannollista asiaa, ja mietin et miks ei aikuiset enää pulkkamäkiin vaivaudu, koska silloin kun pulkal taas kerran lasketaan saadaan tunne vapauden aikaan. Taikaan lapsuuden uusiksi voitaisiin palata, jos vain kerrankin joku uskaltaisi tehdä poikkeuksen tässä. Tässä sitä nyt sit pohdin ja tohdin jopa ajatellakkin, entä jos jouluna kaikki meistä aikuisista kerrankin laskee pulkalla, saisiko se maailman tärkeimmän asian pintaan, eli sen aitouden sitä nyt tähän miettii jään..