Saanhan...

Palaan sua halaamaan, silti epäilys mua kalvaa. Kaivaa kuoppaa jalkojensa alta, silti totuus mua vaivaa. Ohjaanko laivaa, vaiko haave mua vielkin vaivaa. Saivaa taas totuus mielt, raivaa jo se tieltäs. Taivaan viel sulkisin, mut aivan vierest sä jo karkaatkin. Varkaatkin jo sut veis, mut sanonkin vain seis. Seinä vastaa jo tuleekin, ja teinä lähtisinkin jo mua väistää...

Kanava...

Kanava 620 päässäni pyörii. Varaava takka kyökissäkin hyörii. Höyryä lämmint saunakin tuottaa, silti saanhan nöyränä siihen luottaa. Löyryä lisää lyödä, selkä valmiin köyrys jo vastan iskun vastaan ottaa. Kastan vastan vartta myöten. Myöden omia tunnontuskia, lyöden totuuden itseni ihoa vasten. Sitä varten arven taittaa. Arvon selässä viel tuntee. Varron tottuut herkkee, avarran liekkini kylypee. Saanhan silti olla ylypee.