Häpeäpilkku...

Olen kai häpeäpilkku, mut älä puhu läpeä päähäs. Jäähäs tähä viereeni kuuntelemaan, ja totuutta muuntelemaan. Lohtua hae sanoistani joista nyt tunnet et voimaa löydät. Köytät mut taas sanojen kultasamenttiin, vaikka multa lamenttiin laitetaan. Sulta mulle ei edes löydy mitää tärkeää, vaan jotain järkevää mun nyt täytyy sanoa. Vaan kun ei se onnistu kun tunnen jatkuvaa janoa. Jatkuu vaan taas totuuden kiertely silti, hiertely kengäs ei lopu vaikka sopu jokaiseen pitäs löytää vaikka pöytää nyt täs lyttään. Kyttään valmiina iskemää puukon sun selkääs. Nyt tää totuus saa löytää taas uuden laidan, mut silti vain leikilläni sulle tämän sanoin, vaikka anoin apua ylemmält. Lapua raiteeni taas uudistaa, vaikka kapua ne ei rattaitani yl;s. vipua mun taas täytyy vetää. Oletko kuullut et tääl nyt jo vetää, mut ketää viereltäs et todellisuudes löytäiskää. Köyttääkkään ketää et voi jakkaraa, vaik makkaraa nyt täs maistelin, silti taistelin erämaas, vaikka perää maatas et voi. Kerää siis jo kimpsut ja kampsut, ja vaik lampsi ympäri ruotsinmaan. Luotsin tämän rauhattomaan maan, vaikka paan kauhattomaan traktoriin yleensä kauhan, vaan kauhun yleensä haluan välttää. Säätää mun välil täytyy, vaikka häätää mun nyt sut täytyy...