pitkäst aikaa..

pitkäst aikaa taas mä tätä sanan taikaa jo koen. Usein sanoja päässäni jo hoen. silti loven täs oves jo nään. Olen siis täysin poves vallois, kuin varpaille tallois. Mallais jo sanoi niinkin päin että jotain jo näkis. Tallais en kai mä näit polkui muutenkaa, mutta sallais en sulta sitä asiaa. Vallais turhaan luottamusta itsemurhaan. Hallais en sua muuten, mut kaikki valais mun jalkoihin betonin. Metodin tän jo niin tutuks tunnen, silti nutuks pannen, silti viel täs vihan päälle kannen laittasin. Lanteen kun viel tunnen, niin kanteen jo voinkin unohtaa. Kahteen kertaa mieti siis. Lahteen kaiken taas piiloon vien. Kiillon silmissäs taas nään, silti viillon tuskaisen rinnassani tunnen. Siirron viel toisen teen, ja vältän siten liirron...

etäisyys.

Etäisyys kaiken jo multa vie, mutta tää salaperäisyys jo kaiken rikkoo. Palaa jo ja herää tosielämään, mutta kerää kokemuksii suurii. Ilman juurii mä täällä heilun, silti kuurii tähän löytänytkää en, mutta ei tuurii sillo ei suunnitella suurii.  Muurii jo umpeen muurataan, mutta silti viel lehdes kaikkii murhataa. Turha tää on, mutta surra ei nyt voida. Murra jo lukot nää totuuden rippeistä, silti ukot jo viinapullojensa kanssa hilluu, ja kyselee saako pilluu, vaan älä sinä sano mitää, koska hilloo niil ei olekkaa, monta killoo kusipäistä verta, tai no litraa, mut kitaraa ne ei soitakkaa. Koitakkaa onnea mikää ei. Olen jo komea, tai no tarpeeksi rohmu. Tomu jo ikkunan juures kauas pois joutunut, vaan silti auras täs ei mitää järkee oo....