Poljen...

Poljen pyörää tätä eteenpäin, vaikka veteenpäin matkani vie. Tie vie minnekkä lie, mutta siellä mie vielä istun aamu auringon nousuun, vaikka nousuun aamulla taas yritän lähteä. Tähteä taivaalta silti kiinni en voi saada, vaikka eihän se mua kaada, silti taata en voi ikuista onnea, mutta tonneja lupauksia monesti kuulee, vailla ulkona tuulee, silti ukkona myrskyn kuljen. Samalla silmäni suljen, vaikka kukkona tunkiolla kuvittelin olevani. Anna nyt munkin olla omassa oloissani, mutta silti en koloissani pitkään pyöri, vaikka työni usein näkyy kädenjälkenä, ei silti päiden solkena mikä tahansa toimi. Poimin monet kukat, jotka sulle annan, ja valmiiksi sisälle sulle kannan, vaikka isälle aina kunnioitusta osoitan, niin silti vielä useinkin iltaisin mielessäni sulle soitan. Enkä mä muuta nyt koita kun vain selittää tämän ymmärrettävästi, vaikka pelittää nyt kaikki ei voikkaan. Toivoikkaana illan taas nään saapuvan, vaikka kaapua et ylläni nää, en mä saapua yöllä voi, vaikka työllä kaiken mä läpi käyn, vaikka säpit oveeni laittasit, sieltä läpi tulisin. Sulisi jääkin myös siihen lämpöön jonka sydämeni tuottaa, ja moni myöskin minuun luottaa. Luottaa tilanteessa pahimmassa, vaikka sillan puutteessa moni ois, niin rakennetaan unelmista se silta. Ilta vain jatkuu jatkuvaan, vaikka paukkuu talven pakkaset, vaan rukkaset käteeni laittaen mieleni mieluiten suljen....