Ihme...

Ihme tapahtunut on, vaikka paahtunut leipä on. Heitä se menemään pilalle mennyt se on, en nyt vain selitä vaan tiedän sen hyvin, vaikka syvin naarmu sydämessä on, kun aamun herään niin huomaan sen, kun luomaan silmät kyyneliä tehtiin, vaikka se kyllä miehille vaikeammaks tehtiin, silti rehtiin työhön meitä tehtii, vaikka lehtii haravoimaan vain. Kyllähän sitä vielä ehtii, kun minä tiellä kuljen. Vieläkö sieltä pihoist löytyy lehtii, vaikka kehtaa en myöntää, niin vehtaan vielä ajatuksil päässäni, vaikka jäässä nimeni on. Yhtäkkiä kaikki pimeni, ja kimeni ääneni möreä, vaan törkeä en silti halua olla, kun kuitenkin vain satua kaiken huomaan olleen. Näin ollen sanon vain antakaa latua, ja sitä minä tarkoitan kun tätä katua pitkin kuljen. Puljun vanhan ohi kuljen, silti kyltin näen siinäkin jo liike on suljettu, vaikka ennen kiire ihmiset sinne ajoi, vaan nyt paloi rakennuksen varat, vaikka piru parat yrittivät sitä pitää vielä pystys. Arat jäljet vieläkin kädes on, vaikka säkees siitä ei lauletakkaa, vaan eihän sitä koskaan tiedä, eikä vielä ehkä sitä nääkkään...