kuule mua...

Kuule mua, suulle suukko anna. Kortesi kekoon kanna, tämän tulikokeen yhdes koemme. Tuliko jokeen roskii mukanani, vai lohkeenko näist sanoist. Rohkenenko kysyä että mitä sä mietit. Rohkenenko pysyä vierelläs, vaik kokeinenko mä vaan oon, silti sokein silmin tavaroita havittelen. Ravistelen taas itseni täst unest hereille. Kinkereille vai rinkeleille silmät laitan, pirskeille taas aikani käytän. Pirstaleille lasin taas saan, vaik sirpaleet onnee mukamas tuo, silti taipaleet nää vaikeit on. Sai palat taas uuden käsityksen, vai jalatko viel kantas. Tuskin palaat enää rinnalle mun, silti tyhjää ilmaa taas halaan. Tyhmii asioit olen tehnyt, silti ryhmii välttelen. Ryhmään mä en kuulukkaan, koskaa sanaa ei tullutkaan,  vaan kraanaa kattelen, tulisiko sielt tippoi, mut silmis jo kippoi käännellää, ja tippoi tulee linssiin. Lippoi vinoon taas laitetaa, vaik hippoi ei me ollakkaan. Siippoi ei ollutkaan viittoi se jo mut vieree tulemaan. Litomaan taas mä lähden, vaik sitomaan mua ei opetetukkaan. Sopeutuakseen vaaditaan vaan niin paljon. Roti sentää kaikil on oltava, erotti se meidät toisitamme, verotti taas mun sanojen painon. Välttäkseni vainon, silti ainoon sanan ilmalle kuiskaan. Luiskaan tähä voi jo liukastuu. Lusikan otan taas kauniiseen käteen, mut kauho sil soppaa en. Soppaan tähä lusikkani laitan. Pussukani jo tyhjä onkin, mut en mä tyhjää jää nyhjäämään...