En edes..

En edes kysy sult mitää, mut silti pysyn sun vieres. Mun vieres kun olet et tule tuntee tuskaa rinnassasi, tai niin ainakin mä luulin, mut kuulin et kuitenkin vääräs olen. Vääräs paikas väärään aikaan usein satun. Satun jopa kuulee huhuja, jotka paikkaansa pitää. Puhuja ei välitä olenko paikan päällä vai en. Täällä olen yksin taas illast istuen yksin katsoen sillast täst järveen. Järveen katsoen samalla asioita pohtien. Tohtien en edes ilmettäni suostukkaan muuttamaan, mut mitäpä suotta sitä itseäni muuttamaan. Huutamaan sä nimeäsi mut saat, sillä sut itselleni haluisin. Koluisin joka maailman kolkan sun vuoksesi, koska sun tuoksusi mut hurmaantumaan saa. Taas kuulen kuinka huutaessani, vain kaiku vastaa.  Kaiku kuulee ainoastaan huutoni tän, mut suutani rupee kuivamaan ja kaikukin jo hiljenee. Hiljenee ääni vähitellen, vaan pääni sisäl yhä vahvana kuulen tän äänen. Tuulen huomaan taas rupeavan humisemaan, silti tahdo en sitä huminaa kuulla. Huminaa korvan lehteä vasten pitäen. Sitä en kiellä, mut taas huomaan kuinka sua taas kaipaankaan..