Vaivaa..

Vaivaa mieltäni tää ajatus suuri. Tuuri ei mua koskenutkaan, vaan juuri siksipä minä tiedän epäonnen olevan. Huulet punaiset houkuttelevasti edessäni näkyy. Kaikki tarttuneetkaan ei täkyyn.Täkyyn jolla kaloja voisi narrata, vaan tarrata niihin käsin ei voi. Tarrata sun käsiisi haluisin ja viedä sut paikkaan kauneimpaan. Tiedä en sitä miten sen tekisin silloin, vai tekisinkö sen sittenkin. Ken kaiken tämän tietää, joutuu kaiken sen sietää. Kävelessäni huomaan että jokin kengässäni hiertää. Hiertää kengässäni paljon, vaik mieli tekisi paljon katsoa mikä siellä hiertää, silti ennätä edes katsomaan, vaan jatkan samaa rataa kiertäen samaa isoa metsää ympäri. Ympäri puiden samalla katsellen ja miettien, että uskaltaisinko tohon metsään mennä vai en. Johon mennä ei uskalla ei myöskää kannata riskiä ottaa, mut päätänpä silti riskin ottaa ja lähteä metsään tähän huhuilee. Huhuilen tovin jos toisenkin vaan, silti vastausta kuule en. Kuule en mitään muuta kuin tuulen havisevan puiden lehvissä. Lehdissä näissä jossa elämän suuren nähdä vois. Elävän elämän salaisuus on aina se, että pitäis jaksaa nousta aina surujen päälle ja talloo ne maan alle, vaan saan tälle selityksen juuri suurimman silloin et miksi jäin asioita pohtii, vaikka kohtii monii epäselvii mulle on. Sulle asiat on kuin selvä pläkki. Mulle vain asiat ovat kuin musta täkki, kuin häkki vailla omistajaa kuljen tätä tietäni pimeää. Kimeää ääntä samalla seuraten, joka johdattais mut elämässä eteenpäin, mut veteenpäin se sitten mut jatkaa ja näyttää kirkkaasta vedestä kuvan nätin. Väitin et ei kuvaa tätä uskoa pidä. Vaan silti sitä tärkeänä mielessäni pidän. Hädin tuskin edes enää muista mitään muuta kuin oman nimeni, jonka jätän järven pelikuvalle iloiselle. Silloiselle parhaimmalle ystävälleni hattuani tässä nostan, mutta vielä minä kohtalosi suuren kostan. Kohtalosi suuren tunnen sydämes viiltona pahana. Arpia sydämeni tämä pieni saanut paljon on silti kokemusta kartuttanut tämä paljoo ei kerennytkään. Herennytkään en miettimästä, sen kuitenkin kieltää voin, ettei mulla tunteita jaettavaksi enää riitä. Vaan kiitän onneani mahtavaa, silti syytän sitä kaikista huonoista tunteista...