Kasaa.

Kasaan nää ajatukset nyt sanoiksi. Tasaan mielenrauhan, mutta tallaan kait tätä polkuu jo uudestaan. Hallaan jo pelkkii puita. Siihen hetkee pallaan kuten puukin takas palaa. Salaa musaa kuuntelen. Onhan tää jo omaa alaa. Valaa ei vannottukaan, mutta ei kalaa tullutkaan. Karaa kädes pyöritän, siis haraa vastaan jo tähä. Paras vasta edespäin. Varas en mä ookkaan, mut en myöskää valas. Pudotankin sut jo alas, mut alas käydä läpi tätä. Palas kaikki mieleen. Ootkin jo pelkkä pallo jalas. Saanhan hetken olla kalas. Tallas jo omille varpaillensa. Allas täpötäysi jo on. Vallas kahvan mä itse jo oon. Teitkin must jo vahvan. En mä silti rahvas oo. Enkä se joka vieraissa ravas. Haravas mont piikkii kait on mutta jälelle ei niist mulle jäänyt mitään. Esitä mua halavas. Sielt se tunne jo kaukana on palamas. Oonkin kai jo pyjamas. Pyy majas. Maistuukin taas mallas hyvältä. Sillä olihan tääkin jo syvältä. Syvältä syömmestäin sanat nää kaivan. Niin pääsenkin jo jyvältä. Jyvästä en tiijä, mutta ehkä tää onki vaa hyvästä. Siis hyvästi kerkesin miettii tätä syvästi. Tää onkin sit jo pysyvästi mennyttä. Vaikka katotkin mua kysyvästi...